(Oliver, 18.04.2004 - 00:00) Japanilainen Gameonline-pelisivu kertoo saaneensa luotettavilta lähteiltä vahvistusta huhuihin, joiden mukaan Capcomin Viewtiful Joe olisi saapumassa myös PlayStation 2:lle. Aikaisemminhan Joe on riemastuttanut vain GameCubella.
(Kanis, 18.04.2004 - 00:00) Mario Golf -pelisarjastaan tuttu Nintendo hakee uutta suuntausta golfin saralla. Iso N nimittäin julkaisee Seta-nimisen japanilaisstudion Legend Of Golfer-pelin, jossa on haettu golfiin realistista otetta. Pelaajan tehtävänä on nousta rivigolfaajasta maailmantähdeksi. Pelissä voi vaikuttaa pelihahmon ulkonäköön ja hänen lyöntiominaisuuksiinsa.
(Hakkiz, 17.04.2004 - 00:00) Bungie on julkaissut tällä viikolla jo kaksi uutta kuvaa Halo 2 -toimintapelistään, eikä loppua näy. Viikon kolmannessa kuvassa Master Chief taistelee Covenant-joukkojen kanssa. E3-messujen lähestyessä kovaa vauhtia lienee realistista odottaa, että lähiviikkoina saadaan vielä lisää kiinnostavaa materiaalia kyseisestä pelistä.
(Hakkiz, 17.04.2004 - 00:00) Xbox Live on poissa käytöstä ensi keskiviikon ja torstain välisenä aikana Microsoftin suorittamien päivitystöiden takia. Päivitys alkaa keskiviikkona 21.4. alkuillasta ja kestää arviolta kokonaisen vuorokauden. Samalla myös Xbox.com voi olla ajoittain alhaalla.
(Hakkiz, 17.04.2004 - 00:00) Computer and Video Gamesin saamien tietojen mukaan palkitun pelinero Sid Meierin uusin Pirates!-peli ilmestyisi PC:n ohella myös Microsoftin Xboxille. Viime vuoden E3-messuilla paljastetun PC-version on tarkoitus jatkaa samoilla poluilla 80-luvulla ilmestyneen Meierin ensimmäisen Pirates!-pelin kanssa.
(Hakkiz, 16.04.2004 - 00:00) Microsoft on avannut uudet japaninkieliset sivut markkinoidakseen Japanissa pian Xboxille ilmestyviä arcade-pelejä. Tarjontaan kuuluu Shigikami no Shiro II, Guilty Gear XX # Reload, Metal Slug 3 ja SNK vs. Capcom SVC Chaos.
(Hakkiz, 16.04.2004 - 00:00) Xbox-tuotteita maahantuovan Toptronicsin julkaisulistalle on ponnahtanut kolme uutta Xbox-nimikettä: Avaris, Blinx 2 ja Forza. Kyseisistä peleistä ainoastaan tasoloikkapeli Blinx 2:sta on aiemmin huhuttu – viimeksi edeltäjänsä julkaisun alla.