(Niko Martiskainen, 12.05.2004 - 00:00) Sega tuo Otogi 2:n myös Eurooppaan. Toimintaa puhtaimmillaan, jatko-osa jatkaa tarinaa siitä mihin ensimmäinen osa, Otogi: Myth of Demons jäi. Kuten edeltäjänsäkin, Otogi 2 sijoittuu Japaniin ja perustuu aitoihin kansantaruihin.
(Hakkiz, 12.05.2004 - 00:00) Raren holveista on pulpahtanut pinnalle parikymmentä uutta kuvaa Kameo: Elements of Power -toimintaseikkailusta. Esimakua kuvista on uutisen alla, ja lisää löytyy Xboxyden sivuilta.
(Corca, 12.05.2004 - 00:00) Tecmon mätkintäpeli Dead or Alive Ultimate on Ninja Gaidenin ohella pelitalon tärkeimpiä "show-stopper" -nimikkeitä E3-pelimessuilla.
(Niko Martiskainen, 12.05.2004 - 00:00) Seitsämäntoista vuotta on kulunut siitä, kun yksi klassisimmista ajopeleistä julkaistiin. Sega-AM2:n OutRun on vihdoinkin saamassa jatkoa ja arcade-version rinnalle julkaistaan myös Xbox-versio, kuten jo jonkin aikaa on ollut tiedossa. Jatko-osassa on nyt myös Ferrarin lisenssi, joten autopuoli on mitä upeinta.
(Hakkiz, 12.05.2004 - 00:00) Microsoft on julkaissut viisi uutta kuvaa BC-nimisestä pelistään. Kyseessä on esihistorialliseen aikaan sijoittuva selviytymisseikkailu brutaalissa ja vaaroja täynnä olevassa maailmassa. Pelissä on tarkoitus yksinkertaisesti siivittää oma heimo kohti parempaa tulevaisuutta.
(Corca, 12.05.2004 - 00:00) Vietnamiin sijoittuvat sotapelijulkaisut saavat E3-messuilla runsaasti näkyvyyttä ja brittiläinen pelitalo SCI:n ei tee poikkeusta Conflict-sarjan uusimman osan, Conflict: Vietnamin kohdalla.
(Niko Martiskainen, 12.05.2004 - 00:00) Conker, tuo rääväsuinen orava, tekee ensiesiintymisensä Xboxilla, kun Microsoftin mammuttiostos Rare tuo ensi vuoden alkupuolella Conker: Live and Reloaded -pelinsä konsolille.
(Corca, 12.05.2004 - 00:00) Globaali pelijulkaisija/kehittäjä Eidos Interactive yhdessä itsenäisen tuotantoyhtiö Highway 1 Productionsin sekä kehitystiimi Avalanche Softwaren kanssa julkaisivat paraikaa meneillään olevilla E3-pelimessuilla infoa uudesta toimintap