(Oliver, 10.05.2004 - 00:00) Konami on ilmoittanut jukaisevansa Winning Eleven 8:n Japanissa 5. päivä elokuuta PlayStation 2:lle ja Xboxille. Eurooppaan peliä odotellaan lokakuun lopulla nimellä Pro Evolution Soccer 4.
(Oliver, 10.05.2004 - 00:00) Electronic Arts on julkaissut ensimmäisiä kuvia loppuvuodesta kotikonsoleille saapuvasta Golden Eye: Rogue Agentista. Kuvissa pelaajan ohjastama pahis-agentti on järjestelemässä Yhdysvaltain kultavarannon uudelleenjakoa Fort Knoxissa ja viimeisessä kuvassa näkyy myös vanha Bond-tuttu, Oddjob, silinterihattuineen.
(Oliver, 10.05.2004 - 00:00) SCi Games on ilmoittanut työskentelevänsä toisen maailmansodan aikaisiin Tyynen valtameren taisteluihin keskittyvän pelin parissa, jonka työnimenä on Midway.
(Corca, 09.05.2004 - 00:00) Viimeisten viikkojen aikana E3-pelimessujen lähestyessä pelitalot ovat omaan tahtiin julkaisseet listoja näytteillä olevista julkaisuistaan. Ohessa viimeistenkin, vaan ei vähäisimpien pelitalojen Xbox-pelitarjonta messuilla:
Microsoft Game Studios:
(Kanis, 09.05.2004 - 00:00) Nintendon Euroopan osasto on vahvistanut, että yhtiö tuo Japanissa suositun Famicom Mini –sarjan Eurooppaan nimellä Classic NES Series. Vastaavan retrokokoelman Nintendo julkaisee Amerikassa 7. kesäkuuta, ja täälläpäin maailmaa julkaisupäivämäärä on kaavailtu 8. heinäkuuta.
(Niko Martiskainen, 08.05.2004 - 00:00) Predator, tuo elokuvista ja Aliens vs. Predator -peleistä tunnettu säälimätön metsästäjä tekee ensiesiintymisensä konsolipelin pääosassa. Pelistä vastaa aiemmin mm. James Bond 007: Nightfire -pelin tehnyt Eurocom ja julkaisun hoitaa Vivendi Universal.
(Oliver, 08.05.2004 - 00:00) Ainakin pienimuotoiseksi klassikoksi laskettavan ICO-seikkailun jatkoa koskevat huhut saivat lisää vettä myllyynsä, kun Sony rekisteröi Japanissa tavaramerkin "NICO" ja siihen liittyen vielä japanilaisen katakana-tavumerkistön merkit "ni" sekä "ko".
(Oliver, 08.05.2004 - 00:00) Namco on on varannut käyttöönsä osoitteen www.tekken-official.jp ja varsinaista sisältöä sinne on todennäköisesti odotettavissa ensi viikolla, kun Tekken 5 esitellään yleisölle E3-messuilla.