Kuva
overwatch2.jpg
Peli

Overwatch

WWW-sivu
Forum-ketju

Julkaisut

Ensijulkaisu

  • Overwatch 24 Toukokuu 2016 (PS4, Xbox One, PC / Windows)
Uutinen

Overwatch saavutti 35 miljoonan pelaajan rajapyykin

Sankariräiskintä Overwatch on saavuttanut 35 miljoonan pelaajan rajapyykin, kertoo kehittäjä Blizzard Twitterissä.

Syystäkin lukemia hehkutellut Blizzard on luonnollisesti hyvin tyytyväinen hulppeista pelaajamääristä. Luvut ovat kasvaneet tasaisesti sitten puolentoista vuoden takaisen julkaisun, eikä suurta kyllästymistä ole ainakaan toistaiseksi havaittavissa. Muistettakoon toki, että kyseessä on Overwatchia kokeilleet pelaajat, ei suinkaan pelikopion ostaneet käyttäjät.

Jaakko Herranen
Uutinen

Overwatchin tankkihahmoluokka kasvoi uudella jäsenellä

Overwatchin uusin hahmo on paljastunut. Suojelijarobotteihin kuuluva Orisa on 11-vuotiaan insinööri Efi Oladelen suunnittelema taistelija. Järjestyksessään Orisa on pelin 24:s hahmo.

Robotin aseistus on rakennettu monipuolisesti. Pääase Fusion Driver ampuu sarjatulella pitkiä matkoja, mutta hidastaa hahmon liikkumista. Halt!-kyky kasaa vastajoukkueen jäseniä nippuun ja työntää heidät kauemmaksi.

Miia Lyyra
Uutinen

Seinäjoen Jalkapallokerho perustaa eSports-joukkueen

Seinäjoen Jalkapallokerho SJK ilmoitti perustavansa eSports-joukkueen. Tiimi tulee kilpailemaan jalkapallopeli FIFA:n parissa. Suuntana joukkueella on kansainväliset kilpailut ja turnaukset.

Tuleva tiiimi kasataan yhteistyössä Rynnäkköviikset-organisaation kanssa. Ensimmäinen pelaajajulkistus kuullaan ensi viikon maanantaina Seinäjoen OmaSp Stadionin Carlsberg Sports Barin tiloissa pidettävässä tiedotustilaisuudessa. Lisätietoja toiminnasta kuullaan alkutalven aikana. Organisaatio paljastaa kuitenkin, että mukaan on saatu ammattilaisia Suomesta ja ulkomailta.

Miia Lyyra
Uutinen

Blizzard esti Overwatch-sarjakuvan julkaisun Venäjällä

Blizzard on ilmoittanut, että he eivät julkaise uusinta Overwatch-sarjakuvaa Venäjällä. Syynä tähän on Venäjän federaation alueella vaikuttava laki, joka kieltää homopropagandan levittämisen alaikäisten keskuudessa.

Uusimmassa Reflections-sarjakuvassa Overwatchissa nähty hahmo Tracer suutelee naisystäväänsä Emilyä. Sarjiksen pääset lukemaan täältä.

Miia Lyyra
Uutinen

Vuoden 2016 The Game Awards -gaalan voittajat selvillä – Overwatch on vuoden paras peli

Varhain tänä aamuna Suomen aikaan järjestetty The Game Awards -juhla on palkinnut vuoden 2016 pelialan osaajia. Jo toista vuotta peräkkäin järjestettävässä tilaisuudessa tuomaristo ja yleisö valitsivat vuoden parhaimmat teokset, pelaajat, tekijät sekä yritykset.

Kategorioiden voittajat saivat Taru Sormusten Herran lavasteita ja erikoistehosteita tehneen WETAn suunnitteleman palkintopatsaan. The Game Awards järjestetään joka vuosi. Tällä kertaa gaalaa juhlittiin Los Angelesissa.

Vuoden 2016 The Game Awardsin voittajat ja ehdokkaat kategorioittain:

Miia Lyyra
Uutinen

Overwatch-rymistelystä tutun miekan takominen on hypnoottista puuhaa

AWE me -tuubikanavan sepät ovat jälleen olleet työn touhussa. Tällä kertaa miesporukka on tuonut eloon Overwatch-räiskinnästä tutun miekan.

Videolla taottava säilä on nähty pelissä Genji-ninjan käsissä. Ylempää nähtävällä videolla seppäsmiehet vievät katsojat läpi jokaisen työvaiheen, jonka miekka vaatii ennen lopullista valoilla ja muilla krumeluureilla varustettua lopputulosta.

Petri Kataja
Uutinen

Helsingin IFK perustaa eSports-joukkueen

Helsingin IFK hyppää elektronisen urheilun puolelle uuden Helsinki REDS -joukkueensa kanssa ollen ensimmäinen suomalainen urheiluseura eSportsin kilpapelaamisen saralla. Kuusihenkinen tiimi tähtää Blizzardin Overwatch-verkkoräiskinnän kilpakentille lähitulevaisuudessa.

Petri Leskinen