Haluatko juuri sinä Esa-Pekka Saloseksi Esa-Pekka Salosen paikalle?

Pelejä on pelattu iät ja ajat. Suosikkeihin kuuluvat muun muassa Mystical Ninja Starring Goemon, The Last of Us Part II, The Legend of Zelda: The Wind Waker, EarthBound ja Red Dead Redemption II.

Oletko aina halunnut kapellimestariksi? Esa-Pekka Saloseksi Esa-Pekka Salosen paikalle?

Hänhän lienee kuuluisin suomalainen kapellimestari, johtanut ison luokan sinfoniaorkestereitakin.

Jotain pientä osviittaa tuosta ammatista voinee saada Maestro-pelistä, joka julkaistiin vastikään Nintendon Switch-laitteille.

Vaihtoehto VR:lle

Maestro on alkujaan VR- ja rytmipeli vuodelta 2024. Siinä pelaaja toimii orkesterin kapellimestarina ohjaamalla soittajia erilaisilla liikkeillä, joita tehtiin joko ohjaimilla tai vaihtoehtoisesti omin käsin käsienseurantatekniikkaa hyväksi käyttäen. Veikeä idea tuntui toimivan pelinä, sillä nimikkeelle sateli ylistystä sekä muutama palkintokin.

Mutta miten tämä kokonaisuus sitten toimii ilman virtuaalitodellisuuslaseja? Jopa yllättävän hyvin.

Orkesteri ja ohjeet ruudulla.

Maestron Switch- ja Switch 2 -versioissa liikkeet tehdään Joy-Con-ohjaimilla kapellimestarin liikkeitä jäljitellen. Muutamia silloin tällöin tapahtuvia liikkeentunnistushäiriöitä lukuun ottamatta ratkaisun voi todeta toimivan suorastaan mainiosti.

Conductor tarkoittaa suomeksi konduktööriä eikun kapellimestaria

Pelaajan tehtävänä on muun muassa pitää yllä tempoa, näyttää sisääntuloja eri soitinryhmille ja muokata soiton dynamiikkaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että oikean käden ohjainta liikutetaan ruudulle ilmestyvien nuolien suuntaan. Vasenta kättä käytetään myös tähän "viittoiluun", mutta vasurilla on myös omat tehtävänsä osoittaa eri soittajaryhmiä kohti sekä muokata soiton volyymia.

Avatut kappaleet, vaatetukset ja muut asiat esitetään pelaajalle annettavina kortteina.

Pelaaminen on periaatteessa yksinkertaista puuhaa, mutta mitä korkeammaksi vaikeustason säätää, sitä enemmän huomioitavaa on joko yhtäaikaisesti tai lähes perätysten. Tarjolla on neljä haastekerrointa helposta eksperttiin.

Helppo vaikeustaso todellakin on nimensä veroinen, kun taas normaalilla tekeminen on mukavan tasapainoista. Pelasin aluksi parit kappaleet läpi helpolla, totesin homman olevan helppoa kuin nakit ja palat kakkua, joten päätin siirtyä suoraan vaikean vaikeustason pariin. Ei montakaan hetkeä, kun pistin hännän tukevasti koipien väliin ja käänsin haastenupin keskitasolle. Vähän lisää harjoitusta tarvittiin, että Hardin ja Expertin haasteiden pariin uskalsi edes vilaista.

Se pitänee erikseen toki mainita, että kyseessä ei ole siinä mielessä rytmipeli, jossa eri liikkeet ja napinpainallukset pitäisi tehdä tietyssä rytmissä tai vaikkapa jokaisen rummunlyönnin kohdalla. Kuten jokainen kapellimestareiden työskentelyä nähnyt tietääkin, kapellimestarin homma ei ole lyödä joka iskua, vaan ohjata kokonaisuutta.

Pelaajan tehtävänä on siis ohjata soittajia rytmikkään suorittamisen sijasta.

Maestro kapellimestari kaupunkimaisemissa

Kaupunkimaisema taustalla ja erikoinen tahtipuikko kätösessä.

Onnistuneista esityksistä palkitaan uusilla kappaleilla, tahtipuikoilla, soittajien asuilla ja esiintymislavan teemoilla. Vetimet, puikot ja lavan koristelut ovat veikeitä lisiä, mutta ne avattavat kappaleet vasta ansaitsevatkin kiitosta.

Mestarit areenalla

Musiikkipeli ei olisi mitään ilman kunnon musiikkia, ja siitä ei tämä homma onneksi jää kiinni. Tahtipuikkoa päästään nimittäin veivaamaan monen ja taas monen klassikkokappaleen tahdissa. Iso osa tarjonnasta on eri klassisten säveltäjien käsialaa, sillä valikoimaan kuuluvat muun muassa Beethovenin Sinfonia nro. 5, Wagnerin Valkyyrioiden ratsastus, Edvard Griegin Vuorenkuninkaan luolassa, Tchaikovskyn Joutsenlampi ja monta muuta.

Vaikka kappaleiden nimiä ja säveltäjiä ei osaisi lennosta nimetä, niin kyseiset mestariteokset ovat varmasti tuttuja.

Tähtien sota -elokuvan inspiroima kuva.

Tuoreempaa tarjontaa edustavat muun muassa John Williamsin säveltämä Duel of the Fates, joka kuullaan Star Wars: Episodi I – Pimeä uhka -elokuvassa sekä Howard Shoren työstämä The Bridge of Khazad Dum, tuo Taru Sormusten Herrasta -elokuvista tuttu teos.

Attack on the Titan -animen sävelkulkuja päästään ohjaamaan ja Game of Thronesin korvamatomaisen mainio tunnussävelmä on myös tarjolla. Ja niin, Harry Potter -filmien Hedwig's Theme on myös osana tarjontaa.

Lue myös: Vuosikymmen siinä meni, mutta nyt rytmimuna heiluu jälleen - arviossa Rhythm Paradise Groove

Jokaista edellä mainittua kappaletta ei alun alkaen kuultu ja koettu osana Maestroa, mutta Switch-versioissa on valmiiksi mukana useamman lisäsisältöpaketin (eli DLC:n) sävelmät. Tarjolla onkin yhteensä yli 35 kappaletta luotsattavaksi.

Maestro piraattimaisemissa ohjeita ruudulla

Piraattilaivalla kädet täynnä tekemistä.

Pelin tähän versioon on saatavilla myös kaksi erikseen ostettavaa DLC-settiä, jotka kumpikin tuo mukanaan uusia asuja, tahtipuikkoja, näyttämöitä sekä tietenkin niitä sävelmiä. Ensimmäinen, pienempi tästä kaksikosta, keskittyy Attack on the Titan -animeen.

Toinen puolestaan ottaa teemakseen merenkäynnin, ja sen ehdoton helmi on He's A Pirate, tuo mieleenpainuva teos Pirates of the Caribbean -elokuvasarjasta. Kyseessä on omasta mielestäni yksi paremmista tunnusmusiikeista, joita elokuvissa on männävuosina kuultu. Itselläni nousivat ihokarvat hyvällä tapaa pystyyn tuon kappaleen alkaessa soimaan oman tahtipuikkoilun saattelemana. Tämä lisäsisältöpaketti on oiva lisä peruspeliin.

Eric-oista käytöstä

Pelaajan apurina toimii ranskalainen Eric-peruukkipää, joka opastaa matkan alussa ja pulisee päävalikossa kappaleita valittaessa. Lisäksi hän tarjoilee soitantojen jälkeen macaroneja ja kuohujuomaa nautittavaksi sekä viestejä erilaisten paperilappujen muodossa. Kyseessä on veikeä hahmo, joka on varsin oiva maskotti pelille.

Mutta ei niin paljon hyvää etteikö jotain parantamisen varaakin, sillä pari natinan aihetta kyllä on. Ensimmäisenä mainittakoon, että pelin hahmomallit eivät ole aivan tätä päivää. Orkesterin soittajien naamataulut sekä yleisön jäsenet ovat kuin PlayStation 2 -aikakaudelta. Eipä sillä, että nuo olisivat tässä tuotoksessa se pääasia, mutta nykyraudalla olisi luultavasti saanut aikaan komeampaakin jälkeä.

Dynamics-toiminto vaatii vähän treenaamista, jotta sen saa toimimaan oikein.

Itselläni oli ongelmia orkesterin dynamiikkaa ohjaavien liikkeiden kanssa. Niiden yhteydessä ohjainta pitäisi joko nostaa ylös kämmenen osoittaen ylöspäin (crescendo) tai laskea alaspäin kämmenen osoittaessa lattiaan (decrescendo). En tuntunut millään onnistuvan tässä liikkeessä, minkä takia koetin käydä valikkoja läpi, josko kontrollit olisi listattu jonnekin.

Eivätpä olleet, joten jouduin käymään koko tutoriaalin läpi, että pääsin sen vihoviimeisenä kohtana esiteltävään dynamiikkaan asti. Edes ruudulla näkyvien ohjeiden avulla en onnistunut suorittamaan oikeaa toimintoa kunnialla, kunnes sitten tajusin erään sortin ratkaisun.

Kuohujuomaa pääsee kaatamaan liikkeentunnistuksen voimalla, joko lasiin tai lattialle. Eric-hahmo kummastelemassa taustalla.

Tässä vinkki muille Maestroa Switch-laitteilla pelaaville: dynamiikkaliikkeitä tehdessä ei riitä, että ohjaimen laittaa oikeaan asentoon ohjeiden mukaisesti, vaan kapulaa pitää nostaa tai laskea koko ajan kyseisen puuhan aikana. Ehkä tämä tuossa tutoriaalissa jotenkin ilmaistaan, mutta netin keskustelujen perusteella en ole ainoa, joka tämän kanssa tuskaili.

Rekisteröidäänkö ohjainten liikkeet muuten sataprosenttisen oikein? Ei, tai ainakin muutamat kerrat olen ollut eri mieltä pelin kanssa siitä, jäikö jokin liike tekemättä vai ei. Näitä hämminkejä ei kuitenkaan ole niin usein, että ne vaikuttaisivat negatiivisesti kokonaisfiilikseen.

Lisää tätä, merci

Mitenkäs sitten se olennainen kysymys, onko Maestroa hauskaa pelata? Tähänkin vastaus on kyllä, tahtipuikon käsittely on vallan mainiota hupia. Switch-laitteiden versio ei ehkä ole yhtä immersiivinen kuin VR-versio on, mutta orkesteria johtaa varsin mielellään.

Onnistunut esitys näkyy yleisön kehuina.

Iso osa kehuista pitää antaa tarjolla olevalle musiikkivalikoimalle, jota ilman koko homma uppoaisi kuin kivi. Yhdistelmä klassisia teoksia ja modernimpia, tuttuja sävelmiä on niin mainio kombo, että se jaksaa innostaa avaamaan uusia kappaleita yksi toisensa jälkeen.

Ja kai tätä myös jonnin sortin liikuntana voisi pitää. Oura-sormus kädessä kyselee joka Maestro-session jälkeen, josko olen ollut tanssimassa. Vekotin kun mittaa sykettä ja muita olennaisia tietoja antureillaan, niin kai se syke sitten on ollut koholla.

Pääseekö tällä tavalla Esa-Pekka Saloseksi Esa-Pekka Salosen paikalle? En tiedä, mutta ei tämä ainakaan huono alku tuolle tielle olisi.