Näin mehukasta Tähtien sotaa en ole aikoihin kokenut!

Kirjoitinkin jo tästä Bit Reactorin esikoispelistä taannoin ennakkoartikkelin. Nyt olisi vihdoin varsinaisen arvostelun vuoro!

Parasta Tähtien sotaa aikoihin

En ole mikään suuri Star Wars -fani. Omasta mielestäni elokuvilla on kyllä hetkensä, mutta menevät aikalailla kaikki sinne ”ihan OK” -laariin.

Parhaat Tähtien sota -kokemukseni olen saanut videopeleistä. Knights of the Old Republic I ja II sekä näitä seurannut Old Republic -verkkopeli olivat parasta ja monipuolisinta Star Warsia, mitä olen kokenut. Yksi syy tähän on maailman laajempi tutkiminen, kun suurimmassa osassa elokuvia tarina pörrää yhä saman vanhan Skywalkerin sukupuun ympärillä. Old Republicissa päästiin jopa roolipelaamaan Sithiä, mikä oli erinomainen kokemus.

Nyt voin huoletta lisätä noiden pelien listaan myös Star Wars: Zero Companyn. Tämän myötä sain taas pitkästä aikaa Tähtien sota -kokemuksen, josta todella nautin!

Teoksen tarina sijoittuu kloonisotien loppupuolelle. Päähenkilö on Hawks, jonka ulkonäkö ja rotu ovat täysin pelaajan päätettävissä ja kustomoitavissa. Hawks on entinen Galaktisen Tasavallan kenraali, joka on useamman mutkan ja trauman kautta päätynyt johtamaan itsenäistä palkkasoturitiimiään, Zero Companya. Tasavallan edustajat ottavat kuitenkin pelin alussa Hawksiin uudestaan yhteyttä, tarjoten tälle huippusalaista ja elintärkeää tehtävää. Vanha sotaratsu suostuu tarjoukseen pitkin hampain ja suuren rahallisen bonuksen houkuttelemana.

Bit Reactor on uusi yhtiö, joka koostuu alan vanhoista konkareista. Moni jäsen on aiemmin vaikuttanut Firaxis Gamesissa, joka tunnetaan muun muassa XCOM-teoksistaan. Osa jäsenistä on taas aiemmin työskennellyt Respawn Entertainmentissa ja olleet mukana työstämässä esimerkiksi Jedi: Fallen Orderia. Yhteistyön tulosta onkin helppo kuvailla Star Warsin maailmaan sijoittuvaksi XCOMiksi, tykkäsivät kehittäjät tuosta vertauksesta tai eivät.

Ja koska kyse on Star Warsista, Zero Company on paljon elokuvamaisempi kokemus kuin vuoropohjaiset strategiapelit yleensä. Taisteluosuudet käydään genrelle tuttuun tyyliin lintuperspektiivistä, mutta taistojen välissä Hawksia ohjataan kolmannen persoonan kamerakulmasta Jedi: Fallen Orderin tyyliin. Välikohtauksiin, tarinaan, ääninäyttelyyn ja musiikkiin on kiinnitetty paljon enemmän huomiota kuin Firaxisin peleissä, ja kaikki nämä osa-alueet toimivat oikein hienosti. Osa ääninäyttelijöistä on tosiaan peräisin Clone Wars -animaatiosarjasta, droidien ääninä toimii tuttuun tapaan aina loistava Matthew Wood, kun taas musiikista vastaava Gordy Haab on säveltänyt sointuja aiemmin muun muassa Star Wars: Battlefrontiin, uudempiin Jedi-peleihin ja siihen Star Wars: Old Republiciin. Eli tekijätiimistä löytyy paljon sellaisia nimiä, jotka ovat työskennelleet Tähtien sodan parissa aiemminkin.

Itse tein omasta Hawksistani naispuolisen Twi'lekin.

Myös Hawksin tiimitoverit ovat paljon rikkaampia persoonallisuuksiltaan ja taustatarinoiltaan kuin tämän genren teoksissa yleensä. Kumppanit sopivat todella hyvin Star Warsin maailmaan, ja heidän kanssaan luodaan joko ystävyys- tai vihasuhteita bondausmekaniikan avulla. Ystäville kannattaa myös jutella tukikohdassa tehtävien välissä, koska Mass Effectin tyylisesti heillä voi olla uutta kerrottavaa ja lopulta he antavat Hawksille myös henkilökohtaisia tehtäviä.

Teoksen kiertokulku on vuoropohjaiselle strategiapelille tyypillinen: pelin liha ja perunat ovat vuoropohjaiset tehtävät, joissa yleisesti pitää joko teilata kaikki vastustajat pelikentältä, pelastaa vanki vihollisten kynsistä tai sabotoida jokin tietty kohde. Tehtävien välissä aikaa vietetään tukikohtaa kehittäen, kavereihin tutustuen ja tekstipohjaisia sivuoperaatioita suorittaen. Nämä sivuaktiviteetit tuovat sitten kehiin bonuksia ja lisävarusteita, jotka taas helpottavat vuoropohjaisten tehtävien tekemistä. 

Vaikeusasteista pitäisi löytyä jokaiseen makuun sopiva pykälä

Minulla oli tosiaan ilo kuulla hieman kehittäjien mietteitä teoksesta ennakkoartikkelia kirjoittaessani. He puhuivat paljon vaikeusasteista ja siitä, millaista henkeä pelaamiseen halusivat. Tarkoitus olisi, että pelaajat joutuvat kiperiin tilanteisiin ja vaikeiden valintojen äärelle taistelun tiimellyksessä. Näin ollen teos ei saa olla liian helppo. Mutta toisaalta taas kehittäjien oli otettava huomioon se, että monille Star Wars -faneille ja nuoremmille pelaajille vuoropohjainen taktikointi voi olla täysin uutta, eikä teos saisi olla heille liian tuskallinen.

Tässä nopea yleiskatsaus: Teoksessa on neljä vaikeusastetta: story mode, normal, hard ja extreme. Lisäksi pelissä on vaihtoehtoinen Beskar Mode, joka on perinteinen yhden tallennustiedoston ”iron man -mode”. Tässä moodissa kaikki pelaajan päätökset ovat lopullisia, kun aiempaa talletusta ei voi ladata. Jos Hawks kuolee, peli on aloitettava alusta.

Näiden lisäksi teoksessa on pysyvän kuoleman moodi, jonka tekijät toivovat pelaajien jättävän päälle. Eli jos Hawksin tiimitoverit haavoittuvat taistelussa kolme kertaa (eli heidän HP-palkkinsa tyhjenee kolmesti), he kuolevat kokonaan.

Saimmekin sitten teoksen kehittäjiltä selkeän ohjeen: mikäli ette ole aiemmin pelanneet vuoropohjaisia strategiapelejä, valitkaa vaikeusasteeksi story mode tai normal. Jos taas esimerkiksi XCOM2 on tuttu teos, hard tuntuu varmasti teistä kodikkaammalta vaihtoehdolta ja extreme tarjoilee hyvää haastetta jo vanhemmillekin konkareille.

Olen itse pelannut XCOM-pelejä aiemminkin ja nauttinut niistä kovasti. Ennakon aikaan valitsin kuitenkin vaikeusasteeksi normalin, koska meillä KonsoliFINissä on yleinen sääntö, että pelit pelataan läpi normaalilla vaikeusasteella. Tämä kun on yleensä se oletusasetus, millä kehittäjät ovat suunnitelleet pelin pelattavaksi. Zero Companyn tekijät olivat kuitenkin aivan oikeassa; normal oli minulle turhan helppo. Pelaaminen oli kyllä hauskaa, mutta tiimini ei joutunut missään vaiheessa kunnolliseen vaaraan, kukaan ei juuri koskaan edes haavoittunut saatikka kuollut tehtävien aikana.

Näin ollen tein nyt poikkeuksen yleisistä säännöistämme ja pelasin tämän arvostelukerran läpi hardilla. Tämä kokemus olikin hauskempi! Nyt jouduin välillä vaihtelemaan tiimiäni, kun luottokumppanit haavoittuivat aika ajoin ja joutuivat viettämään kierroksen sairastuvan puolella. Kukaan ei tosin vieläkään kuollut. Vasta viimeisten taistelujen aikana meinasi alkaa kunnolla jännittämään kun yksi kavereistani sai kaksi haavaa ja hengenlähtö alkoi olla hiuskarvan varassa.

Päästyäni teoksen hardilla läpi kokeilin vielä ihan piruuttani extremeä ja napsautin Beskar-moodin päälle. Ajattelin, että nyt jos ei tule kunnolla haastetta niin joudun antamaan pelille miinuspisteitä. Ilokseni voin kertoa, että kuolin jo pelin alkupuolella kun viholliset saivat erään tehtävän aikana pistettyä koko joukkueeni sileäksi. Viholliset olivat todella paljon aggressiivisempia ja tekivät paljon enemmän vahinkoa yhdellä iskulla. Kaksi vihollisten lähitaistelijaa pääsi juoksemaan taaimmaisten tiimiläisteni kimppuun. Toinen mätki lääkintämieheni kanveesiin ja toinen antoi selkään tarkka-ampujalleni. Kahdella jäljelle jääneellä miehistön jäsenellä ei sitten ollutkaan kauheasti mahdollisuuksia selviytyä, vihollisia kun oli kentällä huomattavan paljon. Eli jos haluatte teokseen haastetta oikein kunnolla, kokeilkaa tätä vaihtoehtoa!

Hahmoja voi kehittää monella eri tavalla

Yksi tärkeä piirre vuoropohjaisessa sotimisessa on tietysti hahmoluokat. Hawksia luodessaan pelaaja voi valita kahdeksasta eri hahmoluokasta itselleen aloitusluokan. Luokat ovat aika perinteisiä: löytyy tarkka-ampujaa, lääkintämiestä, tiedustelijaa ja sotilasta. Kaikki näistä kuitenkin toimivat oikein hyvin, ja jokainen luokka tuo taistelutantereelle omat uniikit piirteensä.

Vähän vähemmän tyypillisesti tässä teoksessa tiimiläisille voi antaa toisenkin hahmoluokan, kunhan tarinassa on edetty tarpeeksi pitkälle. Tämä tekee kieltämättä pelistä vieläkin helpomman, mutta mahdollistaa myös todella erikoisten ja hauskojen yhdistelmien luomisen. Esimerkiksi oma Hawksini oli sekoitus tiedustelijaa ja lääkintämiestä, mikä teki hänestä ihanteellisen hahmon boostaamaan tiimitovereitaan – eli juuri sellaisen kaverin, jonka haluaa ottaa mukaan jokaiselle tehtävälle. 

Hahmojen kykypuut ovat selkeitä ja kehitysvaihtoehtoja riittää. Tel-Rean ja astromechin kykypuut ovat uniikkeja.

Yleisesti pelaaja pystyy vaihtelemaan ja yhdistelemään kaikkien tiimin jäsenten hahmoluokkia miten ikinä haluaakaan, mutta pari poikkeusta löytyy. Nimittäin astromechit ja tiimin ainoa Jedi – tai oikeammin Padawan. Näille kahdelle hahmotyypille sekä ensimmäinen että toinen hahmoluokka on taottu kiveen, eikä niitä voi vaihtaa. Esimerkiksi Jedillä on useampi vaihtoehto erilaisia supervoimia, joista pelaaja voi valita mieleisensä kehityskohteen, mutta Jedille ei voi antaa pistoolia ja muuttaa häntä gunslingeriksi. Tämä ei toki haittaa lainkaan, ovathan Jedin ja astromechin omat hahmoluokat uniikkeja tapauksia ja toimivat pelissä varsinaisina piristysruiskeina!

Jedi voi esimerkiksi käyttää telekineettisiä voimiaan työntääkseen vihollisia alas jyrkänteeltä ja tietysti käyttää valosapeliaan taistelussa. Astromech taas voi antaa tiimitovereilleen lisää toimintapisteitä kesken taistelun, jotka kaveri voi sitten käyttää vaikkapa ampumiseen tai liikkumiseen. Astromechillä on käytettävissään myös paljon kranaatteja, joten sitä voi käyttää taistelussa liikkuvana raketinheittimenä. Piip poop vaan!

Toinen tapa kehittää hahmoja on bondaussysteemi. Eli kun hahmot osallistuvat yhdessä tehtäville ja auttavat toisiaan tehtävien aikana, heidän ystävyyssuhteensa voimistuu. Voimistunut suhde boostaa sitten molempia hahmoja: pelaaja voi esimerkiksi käyttää bond-pisteitä antaakseen molemmille hahmoille pysyvästi enemmän HP-pisteitä. Tai pysyvästi suuremman mahdollisuuden kriittisiin iskuihin. Vaihtoehtoja on paljon. Pidän tästä systeemistä kovasti, ja se antaa hahmonkehitykseen hauskaa uutta näkökulmaa, mitä ei ole tietääkseni ennen nähtykään.

Tässä tiimitoverit ovat saavuttaneet uuden tason ystävyyden tiellä ja pelaaja saa valita kolmesta vaihtoehdosta yhden boosterin, mikä tehostaa pysyvästi kumpaakin hahmoa.

Vain pientä purnattavaa

Jos minun pitäisi kuvailla Star Wars: Zero Companya yhdellä sanalla, se olisi yksinkertaisesti ”hauska”. Pelaaminen on yksinkertaisesti loistavaa hupia, ja teoksen rakenne sellainen, että sitä on mukava pelata iltaisin ottelu tai kaksi. Droidien äänet tuovat jatkuvasti hymyn huulille, ympäristöt tuhoutuvat räjähdyksissä tyylikkäästi ja oikean vaikeusasteen kanssa myös jänniä tilanteita tulee reilusti vastaan. Pelikentät on suunniteltu hienosti, ympäristöstä löytyy aina suojaa ja hyviä ampuma-asemia. Kaikki teoksen sivuhahmot eli Hawksin tiimitoverit ovat mahtavan persoonallisia kavereita, ja heidän tarinansa ja hahmokehityksensä ovat oikeasti kiinnostavia.

Mitään kovin suuria ongelmia teoksessa ei ole, mutta muutama pienempi valituksen aihe tulee mieleen. Ensimmäinen on kameran käyttäytyminen. Esimerkiksi kun taisteluun liittyy uusia vihollisia kesken kaiken, elokuvamaisuuteen tähtäävä kamera yrittää kovasti kohdentaa kuvan näyttävästi uusiin tulokkaisiin. Mutta todella usein siihen tielle osuu joku laatikko tai muu maiseman osa, mikä pilaa näkyvyyden täysin. Haluan nyt terävöittää sitä, että itse pelaamiseen tämä ei vaikuta, vaan pelitilanteessa käyttäjä kontrolloi kameraa ihan omin kätösin. Ei siis mikään kauhea ongelma, vaan aina silloin tällöin silmiin sattuva ärsyke.

Toinen ongelma liittyy ohjaimeen: kehuin jo ennakkoartikkelissani ohjaimella pelaamista. Kehitystiimi on tehnyt tässä suhteessa aivan mahtavaa työtä, ohjaimella pelaaminen on niin hauskaa että yleensä pelaan tätä teosta mieluummin kapulalla kuin hiirellä ja näppäimistöllä. Ja se on paljon sanottu, kun puhutaan vuoropohjaisesta taktikointipelistä! Mutta pienenä ärsykkeenä ohjain hämmentyy vieläkin ympäristön taso- ja korkeuserojen kanssa. Eli kun yrität tähdätä ohjaimella vaikkapa talon katolle, kursori haluaa väkisin tähdätä alempaan kerrokseen. Tällaista ongelmaa ei ole hiiren kanssa lainkaan, joten todella toivon että tämä asia saataisiin viilattua kuntoon. 

Kolmas asia mistä vähän voi nurista, on pääpahis. Fathom on ihan mukiinmenevä vastustaja, mutta ei todellakaan yllä Darth Vaderin tai Maulin tyylisten eeppisten Star Wars -pahisten tasolle. Väkevämpi päävihollinen olisi tehnyt tarinasta vielä kutkuttavamman.

Mutta kaikki nämä asiat ovat oikeasti pikkujuttuja. Kaiken kaikkiaan Star Wars: Zero Company on loistava teos, jota voin suositella lämpimästi oikeastaan aivan kaikille. Se sopii todella hyvin ensimmäiseksi vuoropohjaiseksi strategiapeliksi heille, jotka eivät genreä ennen ole kokeneet, Star Wars -faneille pelissä on tarjolla vaikka minkälaisia viittauksia muuhun Tähtien sota -mediaan, ja vaikkei se "Stawa" olisikaan ihan sinun juttusi, itse peli on edelleen todella hauska. Toivottavasti Bit Reactor saa pidettyä tämän tiimin kasassa, koska todella mielelläni näkisin mitä he saavat aikaiseksi jatkossa. Kokeilkaa ihmeessä tätä peliä jos ette vielä ole ehtineet, en usko että tulette pettymään!