Ruined King on ensi vuonna ilmestyvä League of Legends -yksinpeli – virallinen traileri julkaistiin
Ruined King on ensimmäinen yksinpeli, joka tuo LoL-universumin sekä konsoleille että PC:lle.
Ruined King on ensimmäinen yksinpeli, joka tuo LoL-universumin sekä konsoleille että PC:lle.
Darksiders-sarja saa joulukuussa jatkoa spinoff-seikkailu Genesiksen muodossa.
Tuttu olan takana toimintaa seuraava kamera loikkaa Genesiksen tapauksessa taivaalle, muuttaen näkökulman isometriseksi. Tarinansa puolesta seikkaillaan alkuperäistä Darksidersia edeltävässä ajassa tuliluikuilla vihollisia lahtaavan Strifen ohjaimissa, velipoika Warin pyöriessä mukana kuvioissa. Tarjolla on siis luonnollisesti myös kahden pelaajan yhteistyöpeli joko verkossa tai lokaalisti.
Darksiders-pelisarjan spinoff-julkaisu Darksiders Genesis on julkistettu. Hirviömättö on saanut myös oman trailerinsa, jonka voi katsoa uutisen alta.
Härnäkepätkässä näemme nimikkeen päätähden Strifen, yhdessä ensimmäisestä Darksidersista tutun Warin kanssa, kiitämässä läpi infernaalisten luolastojen. Videolla nähdään myös useita kohtia taisteluista, joista ainakin näennäisesti voi huomata samankaltaisuuksia kolmannen Diablon taistelumekaniikkojen kanssa.