Jaakko Herranen

Jaakko 11.jpg

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit. Eipä siitä sitten enempää.

Yhteydenotot: jaakko.herranen(AT)konsolifin.net

Xbox Live: JaakkimO / PSN: Jaakkimous / Nintendo: Jaakkimous / Steam: jaakkim0 

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Harvest Moon jatkaa kyntämistä

Jonkinasteisessa kulttimaineessa kylpevän Harvest Moon -sarjan viimeisin osa julkaistiin Japanissa ja Amerikassa jo viime vuoden aikana. Eurooppalaisten maajussien harmiksi peliä on saatu odottaa vanhalle mantereelle siitä saakka. Nyt Nintendo vahvistaa Harvest Moonin uuden alun saapuvan myös Eurooppaan.
Jaakko Herranen
Uutinen

Doodle Jump saapuu Live Arcadeen

Mobiilialustoilla jo pidemmän aikaa menestystä niittänyt Doodle Jump saapuu kesän aikana Xbox Live Arcadeen hieman normaalia halvemman hintalapun kera.

Xbox 360 -käännöksen myötä Doodle Jump on saanut kontolleen Kinect-ohjauksen. Mukana on myös kolme uutta maailmaa, uusia pomoja sekä voimia. Mukana on luonnollisesti myös Live Arcade -peleille ominaiset saavutukset.
Jaakko Herranen
Uutinen

EA ryhtyi toimiin verkkokoodien poistamiseksi

Monien mielestä suuri ja paha Electronic Arts kertoi vastikään muuttavansa linjaustaan itse kehittämiensä verkkopelikoodien suhteen. EA kertoi, että yksikään tuleva peli ei tule sisältämään niin sanottua online-passia, mutta nyt aktiivisiin toimiin on ryhdytty myös vanhempien pelien suhteen.
Jaakko Herranen
Uutinen

Rayman loikkii myös Vitalle

Aiemmin lähes kaikille alustoille julkistettu ja erityisesti Wii U -pelaajien hartaasti odottama Rayman Legends muuntuu nyt myös taskukokoon, alustanaan PlayStation Vita.

PS Vita -versio sisältää kaiken mitä isoveljensäkin. Lisänä saapuu muutama Vitan kosketuspintoja hyödyntävä lisäkenttä sekä uusia kostyymejä Raymanille ja Globoxille. Raymanin voi vaatettaa Prince of Persia -henkisesti kun taas Globox saa yllensä Splinter Cell -pukimia.
Jaakko Herranen
Uutinen

Grand Theft Auto V saa erikoispainoksia

Kuten niin moni muukin peli nykyään, saa myös Rockstar Gamesin Grand Theft Auto V normaalin painoksen lisäksi useita, sisällöltään vaihtelevia erikoisversioita.

Special Edition -painoksessa mukaan heitetään pelin lisäksi taidekirja, kartta, ylimääräinen kyky hahmolle, lentämiseen liittyviä taitotehtäviä, vaihtoehtoisia vaatteita ja tatuointeja, sekä muutama uusi ase pelissä käytettäväksi. Special Edition -versio kustantaa noin 80 dollarin verran.
Jaakko Herranen
Uutinen

Rare aktivoituu E3-messuilla

Nyt kun Xbox Onen julkistus on saatu pois alta, on aika alkaa puhumaan konsolin peleistä. Nyt Microsoft vihjailee, että Rare paljastaa kesäkuisilla E3-messuilla jotain suurta, jopa historiallista.
Jaakko Herranen
Uutinen

Rysestä Xbox One -yksinoikeus

E3-messut 2010 olivat Kinectin juhlaa ainakin Microsoftin mielestä. Kinectillä oli tarkoitus päästä tosipelaajien suosioon ja yksi tällaisista houkuttelevista peleistä oli Crytekin Codename: Kingdoms. Sittemmin peli koki nimenmuutoksen Ryseksi.
Jaakko Herranen
Uutinen

Useita pelijulkistuksia Xbox Onelle

Viime kuukausina tuttu lause peliuutisten lopussa on ollut: ”Ja muille tulevan sukupolven pelikonsoleille.”. Nyt kun verhoa Xbox Onen edestä raotettiin, on tämä lausahdus saanut merkityksen.

Ubisoft on paljastanut vähemmän yllättäen tulevan Assassin’s Creed IV: Black Flagin sekä Watch_Dogsin ilmestyvan myös Xbox Onelle vielä kuluvan vuoden aikana.
Jaakko Herranen
Uutinen

Tällainen on Xbox One

Odotus palkittiin ja Microsoft paljasti vihdoin uuden sukupolven konsolinsa. Xbox Infinity, Xbox 8, Xbox Loop. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta Microsoftin mielestä se oikea on Xbox One. Kuvatakseen uuden Xboxin mahtia olohuoneen viihdekeskuksena, tunnuslausetta ”All in One” muistettiin mainita ahkerasti.
Jaakko Herranen
Uutinen

Uusia Batman: Arkham Origins -kuvia ja traileri

Kun Rocksteady Studios jätti Arkham Asylumin ja Arkham Cityn jälkeen Batmaninsa muiden käsiin, tuntui suuri faniyhteisö kavahtavan ajatusta jonkun muun tekemistä Batman-peleistä. Nyt Warner Bros Games Montreal on julkaissut tulevasta Batman: Arkham Origins -pelistään uusia kuvia ja trailerin. Näiden perusteella pelko Batmanin taantumuksesta tuntuu turhalta.
Jaakko Herranen