(Paavo Niskala, 03.06.2008 - 09:59) Roogoo-pulmapelin ohella Xbox Live Arcadeen linjautuu huomenna Aces of the Galaxy -avaruusräiskintä. Pelaajat voivat kurmottaa vihollisaluksia joko yksin tai yhdessä kaverin kanssa samalla konsolilla tai Xbox Livessä.
Molemmat pelit maksavat 800 Microsoft-pistettä eli noin 9,6 eruoa kappaleelta.
(Paavo Niskala, 02.06.2008 - 15:17) Microsoftin Aaron Greenberg kertoi Gamesindustry.biz-sivustolle, että yhtiö haluaa karsimalla Live Arcaden tarjontaa ja kasvattamalla palvelun kokorajoitusta pakottaa kehittäjät keskittymään laatuun.
(Paavo Niskala, 02.06.2008 - 14:45) Microsoft tuo 24. kesäkuuta Pohjois-Amerikkaan uuden kahden DVD:n Gears of War -painoksen, joka sisältää peliin Xbox Livessä julkaistut kartat ja saavutukset. Lisäksi mukana on jatko-osasta kertovaa lisämateriaalia.
(Paavo Niskala, 02.06.2008 - 14:25) Codemastersin edustajat lupaavat Race Driver GRID:n virallisella keskustelualueella, että peli saa päivityksen lähiviikkojen aikana.
(Paavo Niskala, 01.06.2008 - 20:48) Computer and Videogames raportoi sisäpiirilähteiden kertoneen, että Microsoftilla on vielä hihassaan kaksi kovaa nimikettä joulumarkkinoita varten. Huhujen mukaan pelit paljastettaisiin E3-messuilla heinäkuun puolivälissä.
(Paavo Niskala, 30.05.2008 - 13:12) Ninja Gaiden 2:n kokeiluversio on ilmestynyt Xbox Liven japanilaiselle kauppapaikalle. Team Ninjan verikekkereistä kaavaillaan demoa myös nousevan auringon maan ulkopuolelle, mutta Major Nelson ei osannut kertoa asiasta sen tarkemmin.
(Paavo Niskala, 30.05.2008 - 12:57) Ubisoft hakee EndWar-tosiaikastrategialleen beta-testaajia. Kolme viikkoa kestävä testi järjestetään kesä-heinäkuussa Xbox Livessä. Beta keskittyy yksinomaan verkkopeliin tarjoamalla mahdollisuuden pelata maksimissaan neljän pelaajan mittelöitä.
(Paavo Niskala, 30.05.2008 - 12:16) Electronic Gaming Monthlyn Dan Hsu kertoo tuoreessa artikkelissaan, että Epic Games on vihjaillut tekoälyn ohjaamien bottien mahdollisesti täydentävän ihmispelaajien puutetta Gears of War 2:n moninpelissä.
(Paavo Niskala, 30.05.2008 - 11:52) THQ on päättänyt siirtää Saints Row 2:n julkaisun syyskuulta joulukuulle. Viivytystä perusteltiin markkinoinnilla ja laadullisilla syillä.
(Paavo Niskala, 30.05.2008 - 11:36) Spiermonk Entertainmentin kehittämä Roogoo-pulmapeli julkaistaan Live Arcadessa ensi keskiviikkona. Hintaa pelille tulee 800 Microsoft-pistettä eli vajaat kymmenen euroa.
(Paavo Niskala, 29.05.2008 - 19:44) Eurogamer raportoi Chart-Trackin paljastaneen, että Xbox 360 on myynyt Iso-Britanniassa Grand Theft Auto IV:n julkaisun jälkeen 18 prosenttia enemmän kuin PlayStation 3.
(Paavo Niskala, 29.05.2008 - 08:42) Ubisoft on paljastanut pelisarjojensa myyntilukuja Pariisissa järjestetyssä Ubidays-tapahtumassa. Ranskalaisjulkaisijan kovin myyntinimike on Rayman 22 miljoonalla, mutta Tom Clancyn nimeä kantavat pelisarjat ovat levinneet maailmalle 55 miljoonan kopion voimin.
(Paavo Niskala, 29.05.2008 - 08:20) Ubisoftin toimitusjohtaja Yves Guillemot on vahvistanut James Cameronin puheet studion työstämästä kolmiulotteisesta Avatar-lisenssipelistä, jonka olisi tarkoitus saapua markkinoille kesällä 2009.
(Paavo Niskala, 28.05.2008 - 17:36) Electronic Arts muistaa Tiger Woods PGA Tour 09:n ystäviä joukolla uusia kuvia pelin PS3- ja Xbox 360 -painoksista.
(Paavo Niskala, 28.05.2008 - 09:43) Tänä keskiviikkona Live Arcadessa julkaistiin kaksi peliä: Merscormin Buku Sudoku ja Atarin Warlords-klassikon uusintaversio.
(Paavo Niskala, 27.05.2008 - 17:40) Xbox 360:n hajoamisprosentti oli kuuma peruna konsolin alkuaikoina. Pahan PlayStationin kannattajat käyttivät ja käyttävät toisinaan edelleenkin ilmiötä lyömäaseena konsolisodassa. Microsoftin jalon valorinkulan ritarit puolestaan yrittävät vähätellä asian todellista merkitystä. Nyt konsolin heikko kestävyys on hyväksytty osaksi arkea, eikä siitä enää valtavasti puhuta. Suuren kuolleisuuden syynä pidetään vissiin kiirettä. Microsoft halusi konsolinsa ensimmäisenä markkinoille saadakseen selvän etumatkan. Sen se myös sai, mutta seuraukset olivat aika pahat.
(Paavo Niskala, 27.05.2008 - 17:02) Electronic Arts julkaisee 29. toukokuuta Army of Two -yhteistyöräiskintäänsä ilmaisen Veteran Map Pack -laajennuspaketin, joka sisältää kaksi lisätehtävää pelin kampanjatilaan. Pontiacin sponsoroiman karttapaketin pitäisi ilmestyä samana päivänä Xbox Liveen ja PlayStation Storeen.