(Paavo Niskala, 22.01.2007 - 15:57) Nintendo kertoo DS:n myyneen jo kymmenen miljoonaa kappaletta Euroopassa sen oltua markkinoilla vuoden ja kymmenen kuukautta. Pelkästään joulukuussa 2006 laite kelpasi 1,7 miljoonalle pelaajalle. Tilastojen valossa DS on Euroopan nopeimmin myynyt käsikonsoli.
(Paavo Niskala, 20.01.2007 - 17:49) Real Time Worldsin kehittämä Crackdown on valmistunut ja mennyt kultaan. Pelin viivästyneelle demolle puolestaan on annettu uusi julkaisupäivämäärä. Alun perin viime torstaille kaavaltu kokeiluversio saapuu kauppapaikalle tiistaina 23. tammikuuta noin kello 12.00 täkäläistä aikaa.
Crackdown julkaistaan Euroopassa 23. helmikuuta.
(Paavo Niskala, 20.01.2007 - 00:21) Slovenialainen ZootFly pompsahti esiin vastikään julkaisemalla Youtubessa videon Ghostbusters-pelin prototyypistä. Kehitystyö on kuitenkin jäissä lisenssiongelmien takia. Haamujengin sijaan yhtiö keskittyykin tällä hetkellä TimeO-toimintanimikkeeseen sekä Toy Warsiin.
(Paavo Niskala, 19.01.2007 - 23:42) Microsoftin Chris Satchell kertoo Gamesindustry.biz-sivuston haastattelussa, että yli puolet Xbox 360:n ostajista ei omistanut alkuperäistä Xboxia lainkaan.
- Mukaan on tulossa paljon uusia ihmisiä, mikä tavallaan yllättää. Itse asiassa huomaamme, että asiakaskuntamme laajenee, mikä on mielestämme tärkeää, Satchell toteaa.
(Paavo Niskala, 19.01.2007 - 23:10) Microsoftin ja Epicin Gears of Waria on myyty yli kolme miljoonaa kappaletta pelin oltua kaupoissa kymmenen viikkoa. Näin se vahvistaa asemaansa nopeimmin myyvänä Xbox-yksinoikeutena. Kauppapaikalla hiljattain julkaistut uudet kartat puolestaan on ladattu jo 750 000 kertaa.
(Paavo Niskala, 19.01.2007 - 22:47) Call of Duty 3:lle julkaistiin hiljattain yksi ilmainen kartta sekä viiden kentän Valor Map Pack, joka maksaa 800 pistettä eli noin 9,6 euroa. Kokoa paketilla on hurjat 854,01 megatavua.
Valor Map Pack on kuitenkin vedetty pois kauppapaikalta toistaiseksi, sillä kartat eivät valitettavasti suostu latautumaan. Microsoft ja Treyarch selvittävät ongelmaa.
(Paavo Niskala, 19.01.2007 - 14:44) Live Arcaden hintapolitiikasta ja kokorajoituksista keskustelua herättänyt Lumines Live! laajenee ensi viikon keskiviikkona kolmella lisäpaketilla, jotka ovat erikoistarjouksessa 21. helmikuuta asti.
(Paavo Niskala, 17.01.2007 - 22:15) Capcomin Lost Planet liittyi Dead Risingin seuraan miljoonaklubiin, sillä peliä on nyt toimitettu maailmanlaajuisesti yli miljoona kappaletta. Lost Planet julkaistiin Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa 12. päivä kuluvaa kuuta. Japanissa kadonnutta planettaa alettiin tutkia 21. joulukuuta.
(Paavo Niskala, 17.01.2007 - 19:30) Gamesindustry.biz kertoo GAME-kauppaketjun Crackdown-ennakkotilausten lisääntyneen 25 prosentilla sen jälkeen, kun pelin paljastettiin tarjoavan mahdollisuuden osallistua Halo 3 -betaan.
(Paavo Niskala, 16.01.2007 - 16:04) Reutersin lähteet kertovat Microsoftin suunnitelmista julkaista Xbox 360 Kiinassa lähikuukausina. Yhtiön väitetään keskustelevan mahdollisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Pelikonsolille pyritään parhaillaan saamaan maan hallituksen hyväksyntä, mikä ei välttämättä onnistu helposti markkinoiden sulkeutuneisuuden takia.
(Paavo Niskala, 15.01.2007 - 17:07) Japanin pelimarkkinat kasvoivat 125 prosentilla viime vuonna Nintendon johdolla. Laitemyynnin ylivoimainen ykkönen oli 7,5 miljoonaa kappaletta myynyt DS, kun kakkoseksi yltänyt PSP pääsi 1,9 miljoonaan.
(Paavo Niskala, 15.01.2007 - 16:41) Valve on muuttanut Xbox 360:lla ja PlayStation 3:lla nähtävän Half-Life 2 -paketin lisänimeksi Orange. Konsolipelaajathan saavat samaan syssyyn alkuperäisen HL2:n lisäksi kaksi ensimmäistä episodia, Portalin sekä Team Fortress 2:n.
Peli ilmestynee kauppoihin kesällä PC:n Episode 2:n kanssa samoihin aikoihin.
(Paavo Niskala, 14.01.2007 - 13:51) Microsoftin Chris Satchell tyrmäsi hiljattain huhut uudesta Xbox 360 -versiosta toteamalla, että kyseessä oli pelkkä prototyyppi. Zephyr on siis pelkkää yhtiön kokeilua ja tutkiskelua.
(Paavo Niskala, 13.01.2007 - 14:31) Electronic Arts julkaisee 23. maaliskuuta UEFA Champions League 2006-2007:n, jonka parissa pelaajat pääsevät ennakkoon kokemaan Mestarien liigan toukokuisen finaalin. Peli ilmestyy Xbox 360:lle, PlayStation 2:lle, PSP:lle ja PC:lle.
(Paavo Niskala, 13.01.2007 - 13:04) Live Arcaden ensi keskiviikon toiminta-annoksesta vastaa Heavy Weapon: Atomic Tank 800 pisteen eli noin 9,6 euron hintaan. Peli tarjoaa vauhdikasta sivulta kuvattua räiskintää 19 tarinatehtävän verran. Mukana on myös Survival-pelitila, ja pelaajat voivat edetä kampanjaa yhdessä kavereiden kanssa joko samalla koneella tai Liven välityksellä.
(Paavo Niskala, 10.01.2007 - 21:47) Capcomin Dead Rising rikkoi miljoonan toimitetun pelin rajan vuodenvaihteessa. Yhtiön Etelä- ja Pohjois-Amerikan sekä Euroopan osastojen johtoon vastikään ylennetty Mark Beaumont uskoo, että menestykseen on vaikuttanut alustan tuoreus.
- Kun ollaan laitesukupolven alussa, ihmiset ovat halukkaampia kokeilemaan jotain uutta, hän totesi.
(Paavo Niskala, 10.01.2007 - 17:57) Liven tammikuun artisti on Quietdrive. Kampanjan tapojen mukaisesti kauppapaikalle ilmestyy bändiin liittyvää sisältöä. Nyt Marketplacelta voi ladata ainakin NHL 07 -pelaajille tutun Rise from the Ashes -biisin musiikkivideon. Kappale on yhtyeen debyyttilevyltä When All That’s Left Is You.
(Paavo Niskala, 10.01.2007 - 17:34) Command & Conquer 3: Tiberium Warsin kotisivuilta paljastuu, että strategiapelin Xbox 360 -versio tukee Live Vision -kameraa. VisionCam-teknologian avulla pelaajat näkevät toisensa hektisen taistelun keskellä. Mielenkiintoisena lisänä Spotlight-ominaisuus antaa voittajalle mahdollisuuden näyttää 10 sekunnin ajan häviäjälle, miltä voitto maistuu.
(Paavo Niskala, 10.01.2007 - 16:47) Lionheadin Peter Molyneux luennoi maaliskuun alussa jäjrestettävässä vuotuisassa Games Developer Conference -tapahtumassa Fable 2:n innovaatioista. Session aikana pureudutaan alkuperäisen pelin kehitykseen ja siitä opittuihin asioihin. Lisäksi luvassa on uutisia jatko-osan odottamattomasta uudesta ominaisuudesta.
(Paavo Niskala, 10.01.2007 - 15:58) Microsoftin Peter Moore ja Chris Satchell tekivät Gamesindustry.biz-sivuston haastattelussa selväksi, mitä mieltä he ovat Sonyn verkkopalvelusta.