---

Julkaisija: Capcom	Kehittäjä: Grin
Julkaisupäivä: 13.8.2008	Lajityyppi: Toiminta
Pelaajia: 1-4	Live-tuki: Tulostaulut
PEGI-suositus: 18	Hinta: 800 pistettä (n. 10 euroa)
Koko: 213 Mt	Muuta:

---

Bionic Commando on monelle kokeneemmalle pelaajalle tuttu 80- ja 90-luvun taitteesta, joten uutiset Capcomin ja ruotsalaisen Grin-studion yhteistyöstä uusversion merkeissä otettiin varmasti tietyissä piireissä iloisesti vastaan. Xbox Liven käyttäjät kuitenkin tietävät, että retrohittien sovittaminen nykypäivän markkinoille on oma taiteenlajinsa, sillä Microsoftin verkkopalvelussa on nähty liian monta suoraan syväjäädytyksestä ladattavaksi paiskattua peliä. Minulla ei ole omakohtaista kokemusta alkuperäistuotteesta, mutta uskallan silti väittää, että uusversiota on vaikea tehdä tätä paremmin.

Heti introsta lähtien on selvää, että Bionic Commando: Rearmed kunnioittaa juuriaan. Tuttua piipitystä ja jykevää bassoa ovelasti yhdistelevä ääniraita lämmittää paatuneimmankin videopeliharrastajan mieltä. Ulkoasua on muokattu samalla periaatteella: osittain kolmiulotteiset ympäristöt luovat kulissit legendaariselle kaksiulotteiselle pelimekaniikalle, viholliset retkahtelevat räsynukketehosteiden saattelemana ja räjähdykset täyttävät ruudun. Pääosaa seikkailussa näyttelee edelleen Nathan ”Radd” Spencer ja hänen mekaaninen kätensä. Erinomaisesti 80-luvun toimintasankareita muistuttava agentti on lähetetty pelastamaan kesken tehtävänsä kadonnutta Super Joeta vihollislinjojen takaa. Tällä kertaa Spencerin kanssa eivät nujakoi natsit saati Hitler, vaikka vihamielisen keisarikunnan esikuvaa ei olekaan vaikea arvata. Juoni, hahmot ja dialogi pursuavat ehtaa 80-lukua, mikä jaksaa hymyilyttää kerta toisensa jälkeen.

Rearmed säilyttää pelimekaniikan kovan ytimen lähes koskemattomana. Spencer ei osaa edelleenkään hypätä, vaan tasolta toiselle eteneminen on pitkälti robottikäden varassa. Aluksi konsepti tuntuu vallan nurinkuriselta, kun tarttumakouran voi laukaista viiteen eri suuntaan, ja ampuminenkin onnistuu vain vaakatasossa vanhan ajan malliin. Xbox 360:n ohjaimella digitaalisiin nuolinäppäimiin turvautuminen ei tule käytännössä kysymykseenkään, joten tatilla heiluminen vaatii vielä piirun verran enemmän totuttelua. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan, sillä kontrollien sisäistämisen jälkeen mekaanisen käden varaan rakennettu toiminta tuntuu erittäin loogiselta ja hauskalta.

Kommandon tuttujen temppujen sekaan on heitetty pari uutta kikkaa: Spencer voi tarttua kourallaan tynnyreihin ja heittää niitä vastustajiensa niskaan. Myöhemmin vihollissotilaankin voi tempaista ihmiskilveksi samalla tavalla. Lisäksi pelaaja palkitaan etenemisestä jatkuvasti uusilla aseilla ja päivityksillä. Osa näistä on piilotettu ovelasti kenttien uumeniin, joten tutkiminen ja sisäisen Tarzaninsa vapauttaminen kannattaa. Olennaisinta on tietenkin se, että aseiden käyttämisestä ja vihulaisten kukistamisesta eri keinoin nauttii.

Temput tulevat tarpeen uusien tasopomojen kohdalla, sillä kohtaamisista ei ilman superkäden apua selviä. Vinkkejä toimiviin taktiikoihin saa salakuuntelemalla vihollisten radiolähetyksiä viestintäkeskuksissa. Lentävästä robotista toiseen kommandoon vaihtelevat pomot ovat hyvin suunniteltuja sekä klassisen hauskoja piestäviä. Mainion toteutuksen kruunaa sanasota, jolla Spencer ja vastustaja lämmittelevät ennen taistelua. Hymyä hyydyttää ainoastaan pomojen kierrätys, sillä osa vihollisista kohdataan pariin otteeseen vain hieman muunneltuina.

Monesti on päivitelty sitä, kuinka pelit olivat ennen parempia ja pelaajat rautaa, kun nykyinen pullamössösukupolvi hyytyy heti ensimmäiseen esteeseen. Bionic Commandon läpäiseminen ei ollut silloin aikoinaan helpoin tehtävä, eikä haastavuutta puutu uusintapainoksestakaan. Keskimmäisellä vaikeustasolla seikkailu sujuu haastavan leppoisasti melkein loppuun saakka. Vasta viimeinen taso panee miehuullisuuden todelliselle koetukselle yhdistelemällä perinteisistä tasohyppelyelementeistä niitä kauheimpia Spencerin liikearsenaalin rajoittuneisuuteen ja kankeahkoihin kontrolleihin. Luuserit lyövät hanskat tiskiin tosimiesten pelastaessa maailman. Kovimmille kundeille tarjolla on vielä hikistäkin hikisempi Super Hard, jonka selvittämisestä palkitaan harvinaisen oikeutetusti saavutuksella. Jos tämäkään ei riitä, voi Tarzan-taitojaan testata erillisissä haastehuoneissa. Kun tähän päälle lyödään vielä kenttiin piilotetut salaisuudet, ei pelattava lopu kesken.

Lievää helpotusta akuuttiin kädettömyyteen antaa yhteistyötila, jossa kaverin voi kutsua mukaan karkeloihin. Tällöin tasopomoja on hieman muutettu, jotta haaste ei katoaisi kokonaan. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, eikä ylimääräisestä robottikädestä ole koskaan haittaa. Jos toverin kanssa tulee silti riitaa siitä, onko Super Joe miehisempi kuin Radd Spencer, voi tilanteen selvittää neljän pelaajan moninpelissä. Kaikki tämä toimii vain yhdellä konsolilla, mikä istuu oikeastaan pelin arcade-henkeen kuin kahden kilon siika siiman jatkeeksi konsanaan. Jaetun ruudun moninpelit tuppaavat nimittäin näinä päivinä olemaan katoava luonnonvara.

En olisi koskaan uskonut joutuvani sanomaan tätä, mutta Live Arcade on tehnyt ihmeen kahtena viikkona peräkkäin. Sekä Braid että Bionic Commando osoittautuivat B-luokan viritelmien sijaan A-luokan viihteeksi. Jälkimmäisen kohdalla edes 800 Microsoft-pisteen hinta ei voi saattaa ketään kyyneliin. Pelit maksavat yhteensä 2000 pistettä eli käytännössä ihanteellisen summan, sillä verkkovaluuttaa saa Xbox Livestä juuri 2000 pisteen köntteinä ja kaupoista 2100 pojon kortteina. Hinta-laatusuhde ei tästä paljoa parane.

---