Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Tanskalaiskehittäjä IO Interactive kertoili studion tulevasta James Bond -pelistä pikkupalasia Eurogamerin haastattelussa.

Project 007 -työnimellä kulkeva teos paljastettiin alun perin noin kaksi vuotta sitten, jonka jälkeen Hitman-peleistä tuttu IO on työstänyt projektia kaikessa hiljaisuudessa Hitman 3:n ohella.

Eurogamer haastatteli tällä viikolla tanskalaisstudion osaomistajia Christian Elverdamia ja Hakan Abrakia pelin tiimoilta. Herrat paljastivat pieniä palasia Project 007:n kehityksestä.

Ensi töikseen Elverdam kehui yhteistyötä EON Productionsin (Bond-tuotantoyhtiö) kanssa inspiroivaksi. Mies puhui paljon myös luottamuksesta, sillä Eon ja elokuvapuolella vaikuttava MGM ovat tunnetusti olleet suojelevia James Bond -lisenssin suhteen. Elverdam mainitsi myös, että juonellisesti peli tulee olemaan jonkinasteinen Bondin alkuperätarina (origin story).

Miehet eivät paljastaneet Bond-studioiden kanssa tehdyn sopimuksen solmimisajankohtaa, mutta kertoivat kuitenkin sekä EON:n että MGM:n olevan vakuuttuneita IO:n konsepteista jo uusien Hitman-pelien kehityksen aikana. Lisäksi studion huomio kääntyi tänä vuonna täysipainoisesti Project 007:n kehitykseen, jo aiemmin huhutun fantasia-MMO:n jäädessä vielä taka-alalle. Kummankaan julkaisuaikataulusta ei ole kuitenkaan vielä mitään tietoa.

Haastattelu on kuunneltavissa kokonaisuudessaan Eurogamerin verkkosivuilla.

Lisää aiheesta:

Kirjaudu kommentoidaksesi

Studiot: 
Julkaisijat: 
Lähde: