Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Milla Jovovichin tähdittämä Monster Hunter sai uuden trailerin ja aikaistetun julkaisupäivän.

Puolen minuutin kurkistus tulevaan Monster Hunter -elokuvaan antaa esimakua aseistuksesta Diablosia vastaan. Traileri esitettiin ensimmäisen kerran Venäjän Comic Conissa.

Elokuvan valmistumisen kerrottiin aiemmin lykkääntyvän koronan aiheuttamien ongelmien vuoksi. Nyt julkaisu on kuitenkin siirretty takaisin tämän vuoden joulukuulle.

Jovovichin rinnalla näyttelevät TI Harris, Ron Perlman, Meagan Good, Diego Boneta sekä Tony Jaa.

Videopelisarjaan perustuvan Monster Hunterin ohjaustyöstä vastaa muun muassa Mortal Kombatin, Alien vs. Predatorin ja Resident Evilin ohjannut Paul W.S. Anderson.

Monster Hunter saapuu elokuvateattereihin joulukuussa 2020.

Kirjaudu kommentoidaksesi

Lähde: