Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Double Fine Productionsin tuorein teos Psychonauts 2 menestyy arvioiden lisäksi myös myyntilukujen valossa.

Projektissa taiteellisena johtajana toiminut Lisette Titre-Montgomery paljasti Twitterissä pelin olevan Double Finen parhaiten myynyt teos koskaan, joka tarkoittaisi tässä tapauksessa yli 1,7 miljoonaa kopiota. Viimeisimmän tiedon mukaan pelisarjan ensiosa olisi myynyt vähintäänkin tämän verran.

Titre-Montgomery jätti Double Finen aprillipäivänä jäähyväistviittinsä saattelemana, jonka ketjussa nainen käy läpi Psychonauts 2:n saavutuksia. Postaus ei kuitenkaan tähdennä, lasketaanko Xbox Game Pass -palvelun kautta napatut kappaleet mukaan. Ulostulo on sikälikin mielenkiintoinen, ettei Microsoft juuri jaa myyntilukuja julkisuuteen.

Psychonauts 2 julkaistiin viime vuoden elokuussa positiivisen vastaanoton saattelemana Xbox-konsoleille, PlayStation 4:lle ja PC:lle. Double Finen mukaan studiolla on tekeillä jättimäisen dokumentin ja uusien projektien lisäksi versioinnit Macille ja Linuxille.

Lisää aiheesta:

Kirjaudu kommentoidaksesi