Gargoyles Remastered
Uutinen

Vuodelta 1995 tuttu Gargoyles-peli tekee paluun uuden ulkoasun kera – traileri lupailee julkaisua vieläpä ensi kuulle

Petri Kataja

Pelejä on pelattu iät ja ajat. Suosikkeihin kuuluvat muun muassa Mystical Ninja Starring Goemon, The Last of Us Part II, The Legend of Zelda: The Wind Waker, EarthBound ja Red Dead Redemption II.

Kuka muistaa Gargoyles-animaatiosarjan sekä siihen perustuvan vuonna 1995 julkaistun videopelin? Nyt näistä jälkimmäinen on tekemässä paluuta uudella ulkoasulla varustettuna.

Disney ilmoitti viime vuonna tuovansa Segan Mega Drive -konsolilta tutun pelin uudemmalle raudalle, mutta tällöin ei ollut vielä kertoa projektin julkaisuajankohtaa. Nyt sellainen on tiedossa, kiitos uuden trailerin, jonka voi katsoa alta. Kyseinen liikkuva kuva esittelee myös mahdollisuutta kelata pelitapahtumia taaksepäin sekä käyttää joko alkuperäistä 16-bittistä ulkoasua tai uutta animaatiomaisempaa näkymää.

Nimen Gargoyles Remastered julkaistaan päivämäärällä 19.10. PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, Switchille ja PC:lle. Limited Run Games tuo myyntiin nimikkeestä fyysisiä versioita.

Lisää aiheesta: