Uutiset

Uutinen

HIMiä ja The Rasmusta perjantaina PS3:lle

PlayStation 3:n SingStar-karaokepelin SingStore-verkkokaupan joka toisen viikon perjantaina tapahtuva päivitys ei tälläkään kertaa tuo mukanaan lisää suomenkielistä laulettavaa, mutta tavallista suppeampaan sisältöön on onnistuttu kuitenkin mahduttamaan peräti kaksi biisiä sekä HIMiltä, että The Rasmukselta.
Oliver
Uutinen

Uutta videokuvaa Resistance 2:sta perjantaina

GameTrailers.com intoilee julkaisevansa perjantaina uutta kuvamateriaalia PlayStation 3:lle syksyllä julkaistavan Resistance 2:n yksin- ja moninpelistä.

Hätäisimmät voivat jo nähdä pelistä lyhyitä väläyksiä GameTrailers TV:n promo-pätkässä, joka löytyy lähdelinkin takaa.
Oliver
Uutinen

Wario Land tekee tuloaan — katso kuvat!

Wiille saapuvasta Wario Land: The Shake Dimension -tasoloikasta on vielä varsin vähän tietoa, mutta pelistä on julkaistu nyt neljä varsin pienikokoista kuvaa, joista käy ilmi pelin graafinen ilme.

Wario Land: The Shake Dimension on jatkoa Game Boy -käsikonsoleilta tutulle 2D-tasoloikkasarjalle, jonka viimeisin osa ilmestyi vuonna 2001. Peli julkaistaan täysiverisenä levyllä eikä WiiWaressa, niin kuin on arveltu ja sen on tarkoitus ilmestyä Euroopassa syyskuussa.
SOJ
Uutinen

Monster Jam rymistelee stadioneilta kaduille

Activision julkaisee syksyllä Monster Jam: Urban Assault -kaahailun, jossa Suomessakin nähdyt monster truckit päästetään stadionin temppuradalta aiheuttamaan tuhoa kaupunkiympäristöihin eri puolilla maailmaa.

Tavoitteena on aiheuttaa mahdollisimman paljon tuhoa ja murskata kaikki muut ajoneuvot. Mukana ovat vanhat suosikit, kuten Grave Digger, Maximum Destruction, Monster Mutt, El Toro Loco, Captain's Curse ja Blue Thunder sekä joukko uudempia tuttavuuksia, kuten Stone Crusher, Backwards Bob ja Spitfire Monster Truck.
Oliver
Uutinen

Final Fantasy VII -PSP ensi viikolla Eurooppaan

Ensi viikolla ilmestyvän Crisis Core: Final Fantasy VII -PSP-roolipelin kunniaksi Sony Computer Entertainment Europe tuo myyntiin myös yhteispaketin, josta löytyy pelin lisäksi hopeanvärinen PSP koristeltuna 'Final Fantasy VII - 10th Anniversary' -painatuksella.

Rajoitetuna eränä julkaistavan paketin hinnaksi kerrotaan 190 euroa, mikä tavan mukaan saattaa Suomessa nousta muutaman kympin korkeammalle.
Oliver
Uutinen

Halo Warsiin kuuden pelaajan moninpeli

GamePro-lehti on saanut kunnian paljastaa ensimmäisiä yksityiskohtia Ensemble Studiosin työstämästä Halo Wars -reaaliaikastrategiasta.

Ennakkoartikkelin perusteella luvassa on tavallista PC-strategiaa helpommin sisäistettävää ja "halomaista" toimintaa, joka perustuu vastaiskuihin. Kehittäjät ovat lähteneet suunnittelemaan peliä alusta lähtien Xbox 360:lle, eikä sitä nähdä PC:llä lainkaan.
Paavo Niskala
Uutinen

Call of Duty 5:n Wii-versio valottuu

Uusimmasta gamesTM-lehdestä kantautuneiden tietojen perusteella Call of Duty 5:n Wii-versiosta ei ole useiden muiden porttausten tapaan syytä odottaa puolivillaista PS2-käännöstä.

CoD5:n vihollisten luvataan olevan entistä pelottavampia ja heillä on uusia taistelutaktiikoita. Myös Wii-versio tukee co-op-pelitilaa. Lisäksi siitä löytyy ryhmäpohjaista moninpeliä ajoneuvoilla varustettuna. CoD5 hyödyntää Wiin Zapper-ohjainta.
SOJ
Uutinen

Frogger 2 huomenna Xbox 360:lle - katso kuvat!

Microsoft jatkaa Live Arcaden tuplatykitystä, sillä tänä keskiviikkona Wolf of the Battlefield: Commando 3:n kaveriksi löyttäytyy kauan odotettu Frogger 2.

Voltexin kehittämä jatko-osa lisää klassikkoon yli 15 kenttää uusine esteineen ja vihollisineen. Verkkopelaajille tarjotaan kaksi uutta pelimuotoa. Parhaimmillaan moninpeliä voi harrastaa Xbox Livessä neljän kaverin kanssa.
Paavo Niskala
Uutinen

Tales of Vesperia ensi vuonna Eurooppaan

Microsoftin Japanissa järjestämässä tilaisuudessa paljastui, että Namco Bandain Tales of Vesperia saapuu  Xbox 360:lle Euroopassa vasta ensi vuonna. Pohjois-Amerikassa ja Japanissa pelaajat pääsevät käsiksi roolipeliin jo elokuussa.

Japanilaiset saavat lisäksi erityisen Xbox 360 -myyntipakkauksen, joka sisältää konsolin Premium-mallin ohella Tales of Vesperian, kopion pelin käsikirjoituksesta sekä aiheeseen sopivan etulevyn.

Pelin demo julkaistaan kauppapaikalla kesäkuun loppuun mennessä.
Paavo Niskala
Uutinen

Square Enix valotti roolipeliensä aikatauluja

Square Enix muistuttaa lehdistötiedotteella, että yhtiö aikoo julkaista Infinite Undiscovery -roolipelin Xbox 360:lle 2. syyskuuta Pohjois-Amerikassa, 5. päivä Euroopassa ja 11. päivä Japanissa.

Japanilaisjulkaisija panostaa jatkossakin entistä enemmän maailmanlaajuisiin julkaisuihin. Uuden roolipelisarjan avauskappale Last Remnant saapuu Xbox 360:lle ympäri maailmaa ensi talvena. Unreal Engine 3:lla pyörivä peli julkaistaan PlayStation 3:lle joskus myöhemmin.
Paavo Niskala
Uutinen

NHL 09:n kansikuvapoika valittu

Electronic Arts on paljastanut, että  NHL-pelin kantta komistaa tänä vuonna Calgary Flamesin puolustaja Dion Phaneuf. Phaneuf nähdään pelin kaikkien versioden kannessa maailmanlaajuisesti, poikkeuksena Ruotsi ja Venäjä.

Ruotsalaiset saavat peliensä kanteen Ottawa Senatorsin Daniel Alfredssonin ja venäläisten valinta osui Washington Capitalsin Alexander Ovechkiin.
Oliver
Uutinen

Ready At Dawn pakkasi PSP-työkalunsa

PlayStation Portablen Daxter ja God of War: Chains of Olympus peleistä sekä Wiin Okami-käännöksestä muistettava Ready At Dawn -studio on päättänyt lopettaa kokonaan pelien kehityksen PSP:lle.

Äskettäin studio sai valmiiksi God of Warin Japanin markkinoille tarkoitetun version ja sen jälkeen kaikki PSP-kehitysyksiköt pakattiin laatikoihin odottamaan toimitusta takaisin Sonylle.
Oliver
Uutinen

Resident Evil Zero ei kiinnosta länsimaisia

Capcomin Yhdysvaltain haaralle on tarjottu kahdesti Resident Evil Zeron Wii-käännöksen tuomista länsimaihin, mutta he ovat kieltäytyneet tarjouksista.

- Mikään ei ole tietenkään lopullista, mutta meiltä on kysytty kahdesti haluammeko tuoda pelin länsimaihin ja kahdesti olemme kieltäytyneet, vastasi Capcomin edustaja kysymykseen RE0:n julkaisusuunnitelmista Japanin ulkopuolella.

Capcomin mukaan peliä ei julkaista Yhdysvalloissa, koska siitä ei pidetä siellä.
SOJ
Uutinen

Pelikehittäjä korjaa sanomisiaan kohuhaastattelun jäljiltä

KonsoliFINissä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä julkaistu pelikehittäjä Luc Bernardin haastattelu poistettiin maanantai-aamuna Bernardin omasta toiveesta. WiiWareen Eternity's Child -peliä kehittävän Bernardin kommentit satunnaispelaajia ja peliteollisuutta kohtaan saivat aikaan hämmennystä rapakon takana Brasiliassa asti.

Luc Bernard on tunnettu suorasukaisesta kommentoinnistaan, mutta erityisesti KonsoliFINin yksinoikeushaastattelu kuumensi tunteita pelaajien ja pelikehittäjien parissa.
Esa Linna
Uutinen

Nintendo-pomo: Vain nörtit tarvitsevat lisätilaa

Nintendon Euroopan markkinointijohtaja Laurent Fischer möläytti Edge-lehdelle vain "nörttien ja otakujen haluavan Wiin lisätilaongelmaan ratkaisun".

Fischerin kommentti ihmetyttää sekä pelaajia että pelikehittäjiä. Konsolin tila loppuu helposti jo muutamia WiiWare-pelejä lataamalla. Wiin Rock Bandiin ei sisälly mahdollisuutta ladata lisäkappaleita samasta syystä.
Esa Linna
Uutinen

Burnout Paradise laajenee 10. heinäkuuta

Criterion Games julkaisee seuraavan sisältöpäivityksen Burnout Paradiseen 10. heinäkuuta Xbox Livessä ja PlayStation Networkissa.

Koodinimellä Cagney kulkeva päivitys sisältää kolme uutta Freeburn-pelimuotoa, 70 Freeburn-haastetta, pari tuoretta automobiilia, joukon uusia maalauksia vanhoille kaaroille sekä ison kasan pienempiä korjauksia.

PlayStation 3 -pelaajille päivitys antaa mahdollisuuden kuunnella omia soittolistojaan pelin aikana.
Paavo Niskala
Uutinen

Cell-prosessorit antavat potkua ennätystietokoneelle

IBM:n tuorein ennätyksiä rikkova supertietokone Roadrunner kykenee petaflopin laskentatehoon eli tuhanteen triljoonaan laskutoimitukseen sekunnissa. IBM:n aikaisempi ennätyskone BlueGene/L toimii tällä hetkellä alle puolella tuosta tehosta ja vaatii toimiakseen peräti 212 992 prosessoria.
Oliver
Uutinen

GTA IV taipui Indiana Jonesin edessä

Viisi viikkoa Grand Theft Auto IV piti tiukan otteen Chart-Trackin kokoaman brittilistan kärjestä, mutta Indiana Jonesin Lego-inkarnaatio seikkailuineen näytti väkivaltaeepokselle kaapin paikan.

Menestyksen takana on tietysti se tosiasia, että Lego Indiana Jones: The Original Adventures julkaistiin kaikille mahdollisille pelikoneille ja alustoittain eritellyn listan kärjessä on Indyn Wii-versio perässään Xbox 360 -painos.
Oliver