Uutiset

Uutinen

Rockstar hakee muutosta Manhunt-päätökseen

Rockstar on ilmoittanut valittavansa British Board of Film Classificationin (BBFC) päätöksestä olla myöntämättä ikärajaa Manhunt 2 -pelille, mikä käytännössä estää pelin julkaisun Iso-Britanniassa.

Myöhemmin päätettävänä ajankohtana valituslautakunta kuulee molempien osapuolien kantoja sekä tietysti tutustuu itse pelin sisältöön.
Oliver
Uutinen

Yle Extralta retropelikatsauksia

20. elokuuta Yle Extra -kanavalla käynnistyy populaarikulttuurin päivittäisohjelma Extra Large, joka lähetetään arki-iltaisin kello 19.30–20.30.

Pelaajien kannalta kiinnostavin ilta on keskiviikko, jolloin ohjelmaan sisältyy retropelikatsaus, jossa palataan 80-luvun ja 90-luvun alun klassikoiden pariin. Tulevissa jaksoissa on odotettavissa ainakin Commodore 64:n urheilupelejä, pelihallien mättöklassikoita sekä Marion ja Sonicin kamppailua tasohyppelykuninkuudesta.
Oliver
Uutinen

Red Faction saa jatkoa?

Next-Gen.biz kertoo THQ:n ilmoittaneen osavuosikatsauksensa yhteydessä Red Faction -pelisarjan saavan jatkoa tulevaisuudessa. Mitään muita tietoja pelistä ei kuitenkaan vielä paljastettu.
Oliver
Uutinen

Forza 2 sai ensimmäiset laajennuspakettinsa

Xbox Liven jäsenet voivat ladata Forza Motorsport 2:een pelin ensimmäiset laajennukset. Ilmainen Nissan Tournament Pack lisää simulaattorin autokauppaan Nissan Altiman, Sentra SE-R:n ja 350Z:n – kaikki vuodelta 2007.
Hakkiz
Uutinen

PS3:sta myös digi-tv-tallennin

Sony Computer Entertainment New Zealandin markkinointijohtaja Warwick Light on kertonut paikalliselle The Press -lehdelle, että ensi vuoden suunnitelmissa on julkaista PlayStation 3:lle digiviritin, jonka avulla pelikonsolista tulisi muiden toimintojensa lisäksi ohjelmoitava tv-tallennin.
Oliver
Uutinen

E3 2007: Best of E3 - voittajat jälleen selvillä

Vaikka E3-messut kutistuivatkin yleisölle avoimesta jättitapahtumasta muutaman tuhannen hengen kutsuvierastilaisuudeksi, valitsi lähes neljääkymmentä pohjois-amerikalaista mediajulkaisua edustava journalistiryhmä jälleen suosikkinsa pelattavina olleiden pelien joukosta.

Tapahtuman parhaaksi peliksi valittiin syksyllä PS3:lle sekä X360:lle julkaistava Rock Band ja sen kitara-, mikrofoni- ja rumpuohjaimet parhaiksi lisävarusteiksi. Rock Bandille meni myös parhaan social/casual-pelin titteli.
Oliver
GTA Online: The Kortz Center Heist pelattavissa nyt!
Uutinen

PGR4:n kehittäjä kohautti DVD-kommentillaan

Bizarre Creationsin työntekijä nostatti hiljattain kiivasta keskustelua vihjaamalla, että DVD-formaatin kapasiteetti rajoittaisi brittistudion Xbox 360:lle työstämää Project Gotham Racing 4:ää.

- Kaupunkikohtaisia vuorokaudenaikoja ei ole luvassa, koska ominaisuus edellyttää tekstuurien uudelleenluontia (omat päivälle ja yölle). Se ei ollut ongelma kehitysryhmällemme, mutta kaiken tiedon tallennus yhdelle DVD:lle oli, pelin tekijä sanelee studion keskustelualueella.
Hakkiz
Uutinen

Vilkaisu Halon esi-isään: Marathon Xbox 360:lle

Lähes 12-vuotias räiskintäpelivanhus Marathon: Durandal on herännyt horroksestaan. Macintoshille alkujaan julkaistu peli ilmestyi tänään Live Arcade -latauspalveluun. Durandal on toinen osa Halon esi-isäksi luokitellussa toimintatrilogiassa.

Xbox 360 -versio sisältää hiotun ulkoasun, täyden Live-tuen ja konsolille sovitetun ohjauksen. Käännöksen toteutuksesta ei vastaa pelin alkuperäinen kehittäjä Bungie, vaan Freeverse.
Hakkiz
Uutinen

Virallista: Halo saa Live-pohjaisen yhteistyömoninpelin

Bungie on vahvistanut huhut, joiden mukaan Halo 3 sisältäisi yhteistyömoninpelin Xbox Live -palvelun yli. Tarinatila on pelattavissa maksimissaan neljän hengen ryhmissä.

Ensimmäinen pelaaja saa hahmokseen Master Chiefin, toinen Arbiterin ja loput kaksi eliittiluokan Covenant-soturin. Pelaajat eivät silti saa yksilöllisiä kykyjä, vaan toiminta on pyritty tasapainottamaan mahdollisimman hyvin.
Hakkiz
Uutinen

Crytek-pomo: Crysis voisi tulla konsoleille

Far Cry -peleistään tunnetun Crytekin pääjohtaja Cevat Yerli pitää täysin mahdollisena, että syyskuussa PC:lle julkaistava Crysis-scifi-räiskintä voisi tulevaisuudessa ilmestyä vaikka Xbox 360:lle tai PlayStation 3:lle.
Oliver
Uutinen

Lisää LocoRocoa PS3:lle ja PSP:lle

Sony ehti jo pari viikkoa sitten PlayStation Premiere -tapahtumassa Japanissa ilmoittaa PS3:n PS Storeen ladattavaksi tulevan Buu Buu Cocoreccho! by LocoRoco -pelin ja nyt sarjan luoja Tsutomu Kouno on paljastanut Joystiqille, että suunnitteilla on jatko-osa myös PSP:lle.

"Sain paljon palautetta pelaajilta, jotka kertoivat hankkineensa PSP:n vain LocoRocoa varten, joten minusta tuntuu, että minun on tehtävä heille jatko-osa", velvollisuudentuntoinen Kouno kertoi.
Oliver
Uutinen

Sony oikeuteen Cell-prosessorista

Kalifornialainen Parallel Processing on haastanut Sony Corporation of American oikeuteen Cell-prosessorin sisältämistä patenttirikkomuksista.

Parallel Processingin jo vuonna 1991 hankkima patentti koskee synkronoitua rinnakkaisprosessointia jaetulla muistilla. Siinä kuvaillaan tietokonetta, jossa ohjelma hajautetaan pienimmiksi samanaikaisiksi prosesseiksi, joita ajetaan usealla rinnakkaisella prosessorilla.
Oliver
Uutinen

PS Storen PS-klassikoissa ongelmia

Torstaina PS3:n PlayStation Storeen tarjolle tulleet ensimmäisen Pleikkarin klassikot, Crash Bandicoot 2, MediEvil ja Spyro 2: Gateway to Glimmer, on poistettu myynnistä niissä ilmenneiden ongelmien vuoksi. Esimerkiksi MediEvil jäi jumiin pelin kolmannella tasolla ja Spyro 2:ssa oli häiriöitä äänissä.

Mikäli olet jonkin peleistä jo ehtinyt ostaa, voit poistaa sen PS3:lta ja ladata ilmaiseksi uudelleen, kun korjattu versio tulee saataville.
Oliver
Uutinen

Klassiset Dragon Questit saapuvat DS:lle

Square Enixin presidentti Yoichi Wada vihjaisi alkuvuodesta, että uudet versiot aikaisemmista Dragon Quest- sarjan  peleistä saattavat päätyä DS:lle vielä ennen Dragon Quest IX:n julkaisua.
despire
Uutinen

Viva Piñata leviää myös DS:lle

IGN:n mukaan Microsoft on ilmoittanut San Diegossa järjestetyillä Comic-Con International- messuilla tuovansa Viva Piñata -pelin myös Nintendo DS:lle.

Projektista tiedetään lähinnä se, että kyseessä on käännös viime vuonna Xbox 360:lle julkaistusta pelistä. Virallisille Viva Piñata -foorumeille kirjoittanut Raren työntekijä kertoi myös, että pelissä ei nähtäisi 3D-grafiikkaa johtuen DS:n rajallisista tehoista.
despire
Uutinen

Rein: Konsolit määrittelevät pelien kehityksen

Epic Gamesin varapääjohtaja Mark Rein uskoo, että seuraavan viiden vuoden aikana pelien kehitys määräytyy pitkälti konsolien mukaan. Viimeisimmän PC-teknologian hyödyntäminen ei miehen mukaan ole taloudellisesti kannattavaa.

- Kehittäjät tuskin tekevät pelejä, jotka tuntuvasti ylittävät uuden sukupolven konsolien kyvyt, koska sellaiset pelit eivät mene kaupaksi. Pelejä on heikennettävä konsoleille, Rein kertoi verkkojulkaisu CVG:lle.
Hakkiz
Uutinen

Overlord-kehittäjä tähyää PS3:lle

Xbox 360:lle ja PC:lle kuukausi takaperin julkaistun Overlord-toimintaseikkailun kehittänyt Triumph Studios hakee rekrytointisivuillaan PS3-ohjelmoijaa.

Mielenkiintoisesti vastuualueeksi mainitaan X360/PC-koodin kääntäminen ja optimoiminen PS3:lle, joten voi hyvinkin olla, että kohtalaisia arvosanoja kerännyt Overlord ilmestyy tulevaisuudessa myös PS3:lle.
Oliver
Uutinen

Viralliselta Xbox-lehdeltä maksullista sisältöä Liveen

Official Xbox Magazine -lehden valttikortteihin peliaiheisten julkaisujen valtataistelussa on perinteiseen tapaan kuulunut demoja, videoita ja muuta mielenkiintoista sisältöä syönyt DVD-levy, joka on riittänyt monelle hankinnan perusteeksi.

Nyt lehti aikoo tarjota vastaavanlaista digitaalista sisältöä Liven välityksellä. Joka kuukausi ilmestyvä Official Xbox Magazine Digital -paketti voi pitää sisällään trailereita, haastatteluja, pelidemoja, pelaajakuvia ja teemoja.
Paavo Niskala
Uutinen

Rockstarilta uusi pelisarja yksinoikeudella PS3:lle

Sony Computer Entertainment American suhteista ulkopuolisiin pelinkehittäjiin vastaava Michael Shorrock kirjoittaa PlayStation.Blogissa yhtiön sopineen Rockstar Gamesin uuden pelisarjan yksinoikeudesta PlayStation 3:lle.
Oliver
Uutinen

Indiana Jones Lego-videopeliksi

Star Warsin ja Batmanin jälkeen Lego-pelikäsittelyyn pääsee Indiana Jones.

Aikaisemmistakin Lego-peleistä vastanneen TT Gamesin kehittämässä Lego Indiana Jones -pelissä käydään kieli poskessa läpi kolmen ensimmäisen leffan tapahtumia. Julkaisua kaavaillaan ensi kesäksi ja alustoiksi tarkemmin määrittelemättömiä konsoleita.
Oliver