Uutiset

Uutinen

Ace Combat sai hyvän vastaanoton Xboxilla

Live-kauppapaikan suosituimmaksi E3-demoksi nousi Ace Combat 6: Fires of Liberation. Pelikustantaja Namco Bandai kertoo, että ensimmäisen viikon aikana lentotaistelupelin kokeiluversio ladattiin yli puoli miljoonaa kertaa.
Hakkiz
Uutinen

EA Chicago supersankaripelin kimppuun

Electronic Arts kertoo, että yhtiön Chicagon-studio työskentelee uuden taistelupelin parissa. Marvel-lisenssiin pohjautuvan projektin on tarkoitus nostaa supersankarien kamppailut tasolle, josta on pelimaailmassa aiemmin vain haaveiltu.

Projekti on kehityksessä Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle. Sen on määrä valmistua vuonna 2008, mutta lisätietoa pelistä luvataan julkistaa kuukauden kuluttua, elokuun lopulla.
Hakkiz
Uutinen

God of Warin luoja perusti uuden studion

David Jaffe ja Scott Campbell ovat perustaneen Yhdysvaltain Utahiin uuden Eat Sleep Play -pelistudion. Cambell perusti aikoinaan Incognito-studion, jossa Jaffe toimi luovana johtajana. Miehet ovat työskennelleet yhdessä Twisted Metal -sarjan parissa ja viimeksi syntyi Calling All Cars PS3:n Storeen.
Oliver
Uutinen

PSP:n videolatauspalvelu tulossa Eurooppaan

Sony Computer Entertainment Europe ja Sky ovat perustaneet yhteistyöyrityksen, jonka tavoitteena on aloittaa video- ja elokuvalatausten tarjoaminen PSP-käsikonsolille.

Aluksi kohteena ovat 2,3 miljoonaa PSP:n omistajaa Iso-Britanniassa ja Irlannissa, mutta neuvottelut ovat käynnissä tarjonnan laajentamisesta muualle Eurooppaan.

Lisätietoja joudutaan odottamaan 22. päivä elokuuta asti, jolloin Saksassa käynnistyy Games Convention -tapahtuma.
Oliver
Uutinen

Ratchet & Clank -demo jo valmiina

Insomniac Gamesin markkinointijohtaja Ryan Schneider on kertonut ShackNewsin haastattelussa, että demo PS3:n Ratchet & Clank Future: Tools of Destruction -pelistä on jo valmiina ja nyt vain odotellaan, mitä Sony meinaa sillä tehdä ja milloin.

Insomniacilta on tulossa myös lisämateriaalia Resistance: Fall of Man -räiskintään joskus lähikuukausina.
Oliver
Uutinen

Buzz-kehittäjä: Lisää pelejä Miyamoton vaimolle

Sonylle Buzz-pelejä kehittäneen Relentless Softwaren luova johtaja ja perustajiin kuuluva David Amor piti Britanniassa järjestetyssä Develop-konferenssissa esityksen, jonka nimenä oli "Pelien tekeminen Miyamoton vaimolle". Nimi viittasi tietysti Nintendon peligurun Shigeru Miyamoton aikaisemmin tänä vuonna pitämään esitykseen, jossa hän mainitsi testaavansa peliensä toimivuutta vaimollaan, joka ei juuri pelaamista harrasta.
Oliver
GTA Online: The Kortz Center Heist pelattavissa nyt!
Uutinen

Tv-sarjat Lost ja Heroes peleinä Ubisoftilta

Jo reilu vuosi sitten ilmoitettu Lost-peli julkaistaan PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle ensi vuoden alussa.

Pelaaja on luonnollisesti yksi lennon 815 selviytyjistä ja tehtävänä on selvittää saaren salaisuuksia sekä kohdata oma hämärä menneisyys. Mukana ovat tietysti sarjan tähdet sekä tapahtumapaikat. Ensimmäisen trailerin voi odottaa leviävän nettiin huomisen päivän aikana.
Oliver
Uutinen

Miekkoja, zombeja ja salamurhaajia PS Storeen

Monien hartaasti odottama Heavenly Sword -demo tuli aikaisempien lupausten mukaisesti tänään ladattavaksi PlayStation 3:n Storeen. Tiedostolla on kokoa lähes gigatavu ja koko peliä odotetaan kauppoihin syyskuun lopulla.

Uusissa pelitrailereissa esitellään Resident Evil 5:ttä, Assasins Creediä sekä ainakin jonkin aikaa PS3:n yksinoikeutena säilyvää Hazea.
Oliver
Uutinen

Dynaamisia mainoksia EA:n urheilupeliuutuuksiin

Electronic Arts on sopinut mainostalo Massiven kanssa dynaamisten mainosten sisällyttämisestä EA:n tämän vuoden urheilupeleihin. Sopimus, joka koskee Xbox 360 -konsolia ja PC:tä, kattaa Madden NFL 08:n, Nascar 08:n, NHL 08:n, Tiger Woods PGA Tour 08:n ja Skaten.
Hakkiz
Uutinen

Electronic Arts panostaa Venäjän pelimarkkinoihin

Maailman suurin pelikustantaja Electronic Arts ilmoitti tänään perustavansa uuden toimiston Venäjälle. Moskovaan sijoitetun haaran on tarkoitus lähentää yhtiön välejä itä-eurooppalaisiin pelaajiin ja jälleenmyyjiin.
Hakkiz
Uutinen

MS-pomo uskoo PS3:n halpismalliin

Microsoftin Xbox-osaston teknisestä strategiasta vastaava Andre "Ozymandias" Vrignaud uskoo Sonyn tuovan Yhdysvaltain joulumarkkinoille aikaisempaa halvemman ja heikommin varustellun version PlayStation 3 -konsolista.

Vrignaud ennustaa, että heti kiitospäivän jälkeen kauppoihin tuleva malli olisi varusteltu 40 gigatavun kiintolevyllä, eikä siinä olisi WiFi-antennia tai kortinlukijoita. Tämän lisäksi halpisversio ei olisi enää lainkaan taaksepäin yhteensopiva, sillä laitteesta poistettaisiin loputkin jäljellä olevasta PS2-teknologiasta.
Oliver
Uutinen

Microsoft laskee HD DVD -ratkaisunsa hintaa

Xbox 360:n HD DVD -aseman hinta laskee Yhdysvalloissa. Elokuun alusta alkaen amerikkalaiset voivat ostaa elokuvakäyttöön suunnitellun lisävarusteen 179 dollarilla. Toistaiseksi asema maksaa 199 dollaria.

Aseman ostajat saavat kaupan päälle viisi HD DVD -elokuvaa veloituksetta. Vastaava tarjous on ollut aiemmin käytössä Toshiban HD DVD -soittimilla. Xbox 360:lla tarjous on voimassa elokuun alusta syyskuun loppuun.
Hakkiz
Uutinen

Lataa Resident Evil 5:n traileri kokonaisuudessaan (päivitetty)

Resident Evil 5:n traileri on julkaistu kokonaisuudessaan Xbox 360:n Live-kauppapaikalla. Traileria vilautettiin jo E3-messuilla Microsoftin lehdistötilaisuudessa, jossa videon kerrottiin koostuvan konsolin tuottamasta peligrafiikasta.

Capcomin työstämä kauhuseikkailu on tulossa Xbox 360:n lisäksi PlayStation 3:lle. PlayStation Storeen traileri ilmestyi muutamia tunteja Liveä myöhemmin, illan aikana.
Hakkiz
Uutinen

PS3 auttoi Sonya parantamaan liikevaihtoa

Sonyn huhtikuussa alkaneen tilivuoden ensimmäisen neljänneksen nettotulos kaksinkertaistui edellisvuodesta 66,5 miljardiin jeniin eli lähes 400 miljoonaan euroon. Liikevaihto kasvoi 13 prosenttia 1980 miljardiin jeniin.

Sonyn mukaan hyvä tulos johtui dollaria vastaan heikentyneestä jenistä, sekä Cyber-shot-kameroiden ja PlayStation 3 -konsoleiden kasvaneesta myynnistä. Myös PSP-käsikonsolin menekki kohosi neljänneksen aikana 52 prosenttia edellisvuodesta 2,14 miljoonaan toimitettuun laitteeseen.
Oliver
Uutinen

MotoGP '07:n demo ladattavissa

THQ:n MotoGP-pelisarjan viimeisimmästä osasta on julkaistu pelattava demo Xbox 360:lle. Demossa on mahdollista kokeilla yksin- ja moninpeliä kahdessa kilpailussa. Paketin lataaminen Live-kauppapaikalta edellyttää reilua 900 megatavua vapaata tallennustilaa.

MotoGP '07 julkaistaan Xbox 360:lle ja PC:lle elokuussa.
Hakkiz
Uutinen

Sam Fisher myöhässä aikataulustaan

Splinter Cell Conviction myöhästyy. Suositun hiiviskelypelisarjan seuraava osa ei ehdi kauppoihin jouluksi, vaan superagentti Sam Fisherin uutta elämää lainsuojattomana päästään seuraamaan vasta ensi vuoden alussa.

Asia kävi ilmi Ubisoftin osavuosikatsauksesta, jossa ranskalaisyhtiö kertoi kasvattaneensa myyntiään tilivuotensa ensimmäisellä neljänneksellä ja nostavansa myyntiennusteitaan.

Conviction on työn alla Xbox 360:lle ja Windowsille.
Hakkiz
Uutinen

Nintendolla huikea neljännesvuositulos

Nintendon neljännesvuosikatsaus paljastaa, että japanilaisyrityksellä menee todella lujaa. Yhtiön ensimmäisen tilivuosineljänneksen tulos nousi 80,3 miljardiin jeniin eli noin 480 miljoonaan euroon. Viime vuoden vastaavan aikajakson tulos oli 15,5 miljardia jeniä (93 M€).

Anonyymi (ei varmistettu)
Uutinen

Infoa Gran Turismo 5 Prologuesta

Gran Turismo -sarjan luoja Kazunori Yamauchi on paljastanut japanilaisessa Weekly Famitsu -lehdessä muutamia yksityiskohtia PS3:n Gran Turismo 5 Prologuesta, joka ainakin Japanissa tulee saataville lokakuussa.

GT5 Prologuen päävalikosta löytyy Home-ikoni, josta pääsee syksyllä käynnistyvään Home-palveluun, jonne luodaan oma Gran Turismo -alue. Myös Homesta on mahdollista päästä suoraan pelin päävalikkoon.
Oliver
Uutinen

Laajennuksia Xbox 360 -peleihin

Useat Xbox 360 -pelit ovat saaneet tänään keskiviikkona laajennuksen. Live-kauppapaikalta on ladattavissa esimerkiksi ilmainen tehtävä- ja asepaketti avaruustaistelupeli Project Sylpheediin. Myös kauhutoiminta Vampire Rain on saanut ilmaisen lisäkentän.
Hakkiz
Uutinen

PaRappa the Rapperin biisejä ladattavana

Sony on antanut PSP Fanboy -sivustolle luvan tarjota lukijoilleen ladattavaksi kahdeksan biisiä juuri PSP:lle julkaistun PaRappa the Rapper -musapelin ääniraidalta. Monille ekan Pleikkarin veteraaneillekin tutut hitit voit ladata 20 megaiseksi ZIP-tiedostoksi pakattuna lähdelinkin takaa tai klikkaamalla tästä.
Oliver