Uutiset

Uutinen

Wii alle 150 eurolla?

Tokiolainen finanssi-instituutio Nikko Citigroup on julkaissut raportin Nintendon osakkeiden noususta, ja ilmoituksen kaiken siansaksan seasta löytyy myös finanssilaitoksen ennuste Wiin hinnaksi: 19 800 jeniä. Nykyisten valuuttakurssien mukaan summa on kotoisammassa valuutassa noin 134 euroa, mutta konsoleiden hinnat kulkevat harvemmin käsi kädessä eri markkina-alueilla.

Nikko Citigroup on aiemmin veikkaillut Wiin hinnaksi 25 000 jeniä.

Guardian Viper
Uutinen

Yakuzan johdanto lyhytelokuvina

Sega Europe julkaisee Yakuza-pelin kotisivulla neljä lyhytelokuvaa, jotka ovat johdantoa syyskuussa PS2:lle julkaistavan pelin tarinalle. Yhteensä 40-minuuttinen, Tokiossa kuvattu johdanto on toteutettu oikeilla näyttelijöillä ja varustettu englanninkielisellä tekstityksellä.

Ensimmäinen osa on jo siis nähtävissä, mutta kuten pelikin, myös johdanto on kielletty alle 18-vuotiailta.

Oliver
Uutinen

Xbox 360:n HD DVD -asema 200 dollarilla?

DigiTimes-sivusto väittää Xbox 360:lle vuoden lopulla julkaistavan ulkoisen HD DVD -aseman maksavan 200 dollaria.

Microsoft ei ole hinnasta vielä virallista ilmoitusta antanut, mutta on luvannut sen olevan selvästi erillissoittimia halvempi. Aikaisemmin on myös huhuiltu, että täysvarusteltu Xbox 360 (n. 400 dollaria) maksaisi HD DVD -aseman kera hitusen vähemmän kuin kalliimpi PS3-malli, joka irtoaa kaupasta julkaisussa 599 dollarilla.

Paavo Niskala
Uutinen

Yoshi's Island 2 -kansikuva paljastettu

Nintendon julkaisema kansikuva Nintendo DS:n tulevasta Yoshi’s Island 2 -tasohyppelystä paljastaa uuden piirteen pelin sisällöstä: kannen yläkulmassa komeilee Nintendo Wi-Fi Connection -logo.

Tämä yleensä tarkoittaa Wi-Fi-yhteyden kautta toimivaa moninpelimoodia, mutta tarkempia yksityiskohtia on luvassa viimeistään joulukuun 1. päivä, jolloin pelin on määrä ilmestyä Suomen kauppojen hyllyille.

Guardian Viper
Uutinen

Pokémonien mystinen luolareissu marraskuussa

Nintendo DS:n Pokémon Mystery Dungeon: Blue Rescue Team ja GBA:n vastaava Red Rescue Team rantautuvat Eurooppaan 10. marraskuuta.

Pelien parissa pelaajat pääsevät ensimmäistä kertaa seikkailemaan itse pokémonina, kun yön aikana taskuhirviöiksi muuttuneet ihmiset selvittävät mysteeriä muun muassa satunnaisgeneroiduissa luolastoissa.

Pelaajan ohjaama otus valitaan 16 monsterin joukosta persoonallisuustestin perusteella. Seikkailun aikana pokémoneja voi kohdata yli 380 erilaista, joista osa haluaa tulla pelastusretkelle mukaan.

Paavo Niskala
Uutinen

The Outsiderista lisää kuvia

Brittiläinen Frontier muistuttaa jälleen muutaman kuvan avulla uuden sukupolven The Outsider -teknotrilleristään.

The Outsiderin pitäisi antaa pelaajalle ennennäkemätön vapaus vaikuttaa pelin tapahtumiin, sillä kirjoitettujen kohtausten sijaan muut pelihahmot käyttäytyvät eri tilanteissa omien motiiviensa mukaan. Lisäksi pelimaailman ja tarinan dynaamisuuden luvataan takaavan yksilöllinen pelikokemus kaikille pelaajille.

Oliver
Uutinen

Reggie sanoo ei Wii60:lle

USA Todayn haastattelema Amerikan Nintendon johtaja Reggie Fils-Aime julistaa yhtiötä käsikonsolisodan voittajaksi. "Olemme niin paljon edellä kilpailijoitamme, että he eivät ole enää edes samalla kartalla", hän totesi.

DS onkin ollut valtava menestys, ja Reggie lupaa, että Iso N lähtee kotikonsolisotaan samoilla aseilla ja tavoitteilla - nousta markkinajohtajaksi laajentamalla asiakaskuntaa. Playing is believing -sloganin mukaisesti ihmiset yritetään saada vakuuttumaan päästämällä heidät kokeilemaan laitetta omin käsin sekä näyttämällä, miksi Wii on erilainen.

Paavo Niskala
Uutinen

Worms-studiolta pikkupelejä uusille konsoleille

Worms-pelisarjastaan tunnetun Team 17 -pelistudion johtaja Martyn Brown on kertonut yhtiön kehittävän suositulla Unreal 3 -pelimoottorilla pyörivää peliä uuden sukupolven konsoleille. Tämän lisäksi suunnitteilla on pienempiä projekteja Xbox 360:n Live Arcadeen sekä PlayStation 3:n vastaavaan järjestelmään. Mitään tarkempaa Brown ei tietenkään vielä paljastanut.

Team 17 ei edelleenkään aio sitoutua yhdelle alustalle, vaan pelejä kehitetään niille koneille, mille se katsotaan järkeväksi.

Oliver
Uutinen

Ainakin neljä vuotta lisää FIFA-sarjaa

Electronic Arts on jatkanut sopimustaan Englannin valioliigan kanssa neljällä vuodella, minkä ansiosta EA:lla säilyy yksinoikeus kaikkien valioliigajoukkueiden sisällyttämiseen peleihinsä pelaajineen ja asuineen päivineen. FIFA-sarjaa nähdään yhtiöltä edelleen ainakin kaudelle 2010-2011 asti.

Uusin painos eli FIFA 07 julkaistaan käytännössä katsoen kaikille nykyisille alustoille 29. syyskuuta, mutta Xbox 360 -versiosta EA on toistaiseksi ollut vaitonainen.

Paavo Niskala
Uutinen

William Shatner palaa kapteeni Kirkin rooliin

Kapteeni Kirkin ääninäyttelijänä kuullaan Star Trek Legacyssa itse William Shatner. Tempausta kommentoidessaan 75-vuotias veteraani totesi, ettei hän yksinkertaisesti voisi kuvitella ketään muuta kyseiseen rooliin - edes videopelissä.

Shatner toivoo pääsevänsä kokeilemaan Xbox 360:lle ja PC:lle julkaistavaa eeposta omakohtaisesti, vaikkei varsinainen pelimies olekaan. Onneksi pojanpoika on halukas opettamaan virtuaaliviihteen salat.

Paavo Niskala
Uutinen

Kipinöivää next-gen-toimintaa Sierralta

Xboxilla, PS2:lla ja GameCubella nähdyn Call of Duty: Finest Hourin kehittäjänä lähinnä noteerattu Spark Unlimited on solminut Sierra Entertainmentin kanssa sopimuksen toimintapelin kehittämisestä uuden sukupolven konsoleille.

Vuonna 2007 julkaistavasta projektista kerrotaan lisätietoja myöhemmin kuluvan vuoden aikana. Toisen maailmansodan teemasta poiketen odotettavissa on kuitenkin modernimpi miljöö.

Paavo Niskala
Uutinen

Aussit lisensoituna PES6-joukkueena

Konamin Pro Evolution Soccer 6:n lisensoitujen maajoukkueiden määrä kasvoi jälleen yhdellä, kun Australian jalkapalloliitto ja Konami pääsivät sopimukseen.

Saksan MM-kisoissa niukasti (kyseenalaisella) rankkipotkulla pudonneiden aussien päällä nähdään pelissä siis aidot asusteet, samoin kuin muun muassa argentiinalaisten, hollantilaisten, ruotsalaisten, espanjalaisten ja italialaisten futareiden yllä.

Paavo Niskala
Uutinen

Sony lyttää huhut PSP:n joulualennuksesta

Sony on lytännyt huhut PSP:n hinnanalennuksesta. Analyytikot arvioivat yhtiön laskevan PSP:n hintaa joulusesongille 150 dollariin Pohjois-Amerikassa, mutta Sonyn brittiläinen edustaja kertoi kuitenkin Gamesindustry.biz-sivustolle, ettei moisia suunnitelmia ole.

Toiset analyytikot uskovatkin, että viihde-elektroniikkajätti alentaa käsikonsolin sijasta Playstation 2:n suositushintaa. Konsoli tosin myy edelleen vahvasti, ja rapakon takana Microsoftin Xbox 360 jää luvuissa jälkeen vanhan sukupolven kilpailijastaan.

Paavo Niskala
Uutinen

Kotikoodarit vauhtiin XNA:lla

Konsolipelien tekeminen on yleensä ollut harvojen herkkua, mutta Microsoft päättää muuttaa perinteitä tuomalla tarvittavat työkalut kaikkien ulottuville. Yhtiö ilmoitti kehittäjille suuntaamassa Gamefest 2006 -tapahtumassaan käynnistävänsä uuden "Creator's Club" -ohjelman.

Niko Martiskainen
Uutinen

Halo-ohjaaja rakastaa floodia

Verkkosivusto Ain't It Cool News pääsi haastattelemaan Neill Blomkampia, jonka hiljattain kerrottiin toimivan Halo-filmatisoinnin ohjaajana. Elokuvan ensi-iltaa suunnitellaan vuoden 2008 kesälle, joten moniin kysymyksistä hän ei vielä kyennyt vastaamaan.

Blomkamp tunnustautuu pelisarjan ja ennen kaikkea Halo-universumin faniksi. Pelattavuudeltaan hän pitää molemmista räiskinnöistä, mutta ensimmäinen osa vie voiton tarinansa ja konseptinsa puolesta.

Paavo Niskala
Uutinen

Pleikkari-lehden toimituspäällikkö dissaa PS3:a

Pohjois-Amerikan Official PlayStation Magazinen toimituspäällikkö Dana Jongewaard paljastaa blogissaan syyt, miksi hän aikoo jättää PlayStation 3:n hankkimatta tänä syksynä ja sijoittaa rahansa sen sijaan Xbox 360:een.

Ensimmäinen syy on tietenkin 600 dollarin hinta, joka on merkittävästi korkeampi, kuin kilpailijoilla. Hinta olisi siedettävämpi, jos PS3:lle olisi tulossa ensimmäisen vuoden aikana suuria yksinoikeusjulkaisuja, mutta Jongewaardin mukaan esimerkiksi Grand Theft Auto 4 ja Assassin's Creed ilmestyvät yhtä aikaa X360:lle.

Oliver
Uutinen

Haukka laskee mäkeä Maidenin tahtiin

Suomessakin marraskuussa piipahtava legendaarinen hevipumppu Iron Maiden rokkaa Wiillä, DS:llä ja GBA:lla nähtävän Tony Hawk's Downhill Jamin ääniraidalla, jolla kuullaan bändin tulevan levyn, A Matter of Life and Deathin biiseistä Different World. Luonnollisesti pelin soundtrack on muutenkin vahvasti rock-painotteinen.

Activisionin Downhill Jam on näillä näkymin yksi Wiin julkaisupeleistä.

Paavo Niskala
Uutinen

Visuaalisesti upea Project Offset Xbox 360:lle

Offset Software on saanut ulkoasullaan ihastuttaneelle Project Offsetille (työnimi) "suuren" julkaisijan, jota studio ei kuitenkaan vielä paljastanut. Lisäksi yhtiö etsii ohjelmoijaa kääntämään ja optimoimaan peliä Xbox 360:lle.

Yksi tämän fantasiamaailmaan sijoittuvan FPS:n tavoitteista on näyttää, mihin kaikkeen studion oma Offset Engine oikein pystyy. Pelimoottorin luvataan tarjoavan uskomattoman realistisen valaistuksen ja varjostuksen, tyylikkäiden tehosteiden sekä hyvän suorituskyvyn lisäksi työkalut, jotka lyhentävät ja helpottavat kehitystyötä huomattavasti.

Paavo Niskala
Uutinen

Eeppistä agenttitoimintaa kauppapaikalla 24.8.

Ruotsalaisen Avalanche Studiosin Just Cause -toimintapelistä on odotettavissa pelattava demo sekä PC:lle että Xbox 360:lle 24. elokuuta. Lisätietoja kokeiluversiosta annetaan ennen sen julkaisua. Jää nähtäväksi, pysytäänkö tällä kertaa aikataulussa, toisin kuin Preyn kohdalla kävi.

Vapaamuotoista agenttitoimintaa maalla, merellä ja ilmassa tarjoavaa Just Causea kehitetään myös Xboxille ja Playstation 2:lle, joskin studion Avalanche Enginen ominaisuuksia joudutaan näihin versioihin karsimaan.

Paavo Niskala