Ei hinnanalennusta luvassa
Aikaisemmin Euroopan Xbox-pomo Chris Lewis oli samoilla linjoilla todetessaan, että kilpailijan ilmoitus hinnoittelusta poisti Microsoftilta paineet koskien mahdollista alennusta.
Aikaisemmin Euroopan Xbox-pomo Chris Lewis oli samoilla linjoilla todetessaan, että kilpailijan ilmoitus hinnoittelusta poisti Microsoftilta paineet koskien mahdollista alennusta.
Tämä ei sinänsä tule yllätyksenä, sillä Xbox 360:lla muun muassa Oblivioniin on saatavilla hyvä määrä uutta materiaalia Liven kauppapaikalta. Myös Sonyn Playstation 3:lla nähdään vastaavanlaista kaupankäyntiä konsolin ilmestyessä loppuvuodesta.
Pelin juoni käynnistyy, kun yhdysvaltalainen satelliitti ammutaan alas taivaalta, eikä asiaa kyetä selvittämään rauhanomaisesti diplomatian keinoin. Ässänä hihasta hallitus lähettää pelin päähenkilön John Cipherin vihollislinjojen taakse hankkimaan tarvittavat tiedot tapahtumasta.
NHL 2k7 ilmestyy näillä näkymin vuoden lopulla Xbox 360:lle, Xboxille, PS2:lle ja PS3:lle. Kilpakumppani puolestaan kiekkoilee myös PSP:llä ja PC:llä. Suomalaisten kauppojen hyllyillä Thornton ja Ovechkin eivät kuitenkaan välttämättä kurkistele.
Project 8:n lupaillaan hyödyntävän uuden konsolisukupolven tarjoamia mahdollisuuksia uskottavan skedekokemuksen luomiseksi. Luonnollisesti ulkoasu on kokenut kasvojenkohotuksen, mutta fysiikanmallinnustakaan ei ole unohdettu, sillä kaatumiset ovat aikaisempaa hauskempaa tai kivuliaampaa katsottavaa räsynukke-efektin ansiosta.
EA Black Boxin kehittämän Need for Speed Carbonin alussa kaahaillaan kaupunkimaisemissa, mutta lopulta hengenvaarallista kisaa päästään käymään kanjoneissa. Menopelinsä tuunaaminen on edelleen olennainen osa kokemusta, sillä kaarojen kaunistelua helpottaa uusi Autosculp-teknologia.
Väkivaltaisten jengien keskelle Stilwateriin sijoitetusta Saint’s Row’sta saadaan yksinpelidemo kauppapaikalle elokuun 1. päivänä. Livettömät käyttäjät pääsevät demoon käsiksi Official Xbox Magazinen elokuun numeron DVD:llä.
GTA-tyylinen gangsteriteema säestää kampanjan lisäksi lopullisessa versiossa kahdentoista pelaajan Live-tukea.
Volitionin kehittämä Saint's Row julkaistaan Xbox 360:lle 1.9.
Kuten itse Nintendo asian ilmaisi, peliä on julkaisun jälkeen myyty 20 kappaletta jokaisen minuutin aikana. Marion menestys on vauhdittanut myös DS Liten jo entuudestaan vakuuttavia myyntilukuja.
New Super Mario Bros. rantautuu Euroopan markkinoille ensi viikon perjantaina.
DS:n versio viisitoista vuotta vanhasta Final Fantasy III:sta on kehitetty kokonaan uusiksi 3D-kuorrutuksella höystettynä, mutta ulkonäön lisäksi Square Enix on ollut varsin salamyhkäinen uudistusten suhteen.
Kuuden koplaan mahtuvat The Legend of Zelda: Twilight Princess, Metroid Prime 3: Corruption, Dragon Quest Swords: The Masked Queen and the Tower of Mirrors, Super Monkey Ball: Banana Blitz, Red Steel sekä Rayman Raving Rabbits.
Lisäksi ensi viikon perjantaina täällä vanhalla mantereellakin päästään nauttimaan viiksekkään putkimiehen uusimmista seikkailuista New Super Mario Bros.:n parissa.
Cel-shading -grafiikoilla höystetyn pelin keskeinen teema on musiikki, minkä huomaa esimerkiksi henkilöiden ja paikkojen nimistä. Kerronnasta vastaa maineikas näyttelijä Leo Morimoto ja sävellyksistä Motoi Sakuraba.
Länsimaita koskevia suunnitelmia ei ole vielä paljastettu, mutta lisätietoja itse selaimesta lupaillaan tulevan tarjolle Japanin julkaisupäivinä.
PSP:n Tales of Phantasia: Full Voice Edition on nimensä mukaisesti täydellä ääninäyttelyllä varustettu käännös vuonna 1995 julkaisusta SNES-klassikosta. Mukana on myös kaikki myöhemmissä PlayStation- ja GBA-versioista löytyneet bonukset.
Britannian hovioikeus on päättänyt, että PlayStation 2 ei ole tietokone, vaan television yhteydessä käytettävä videopelikonsoli. Paikallinen käräjäoikeus oli jo aikaisemmin päätynyt vastaavaan tulokseen, sillä laite ei ole vapaasti ohjelmoitava.
Sonyn tavoitteena oli oikeudenkäynnin kautta saada korvauksia eurooppalaisesta maahantuontiverosta. Videopelikonsolien vero oli vuonna 2001 1,7 %, vuonna 2002 1,1 %, vuonna 2003 0,6 % ja vuonna 2004 vero putosi nollille. Sony haki jopa 50 miljoonan euron korvauksia.
Immersion on edelleen valmis tarjoamaan Sonylle tukea ominaisuuden kehittämisessä, mutta tämä riippuu Sonyn halukkuudesta sopia aikaisempi patenttikiista.
Dragon Ball Z -pelisarjaan keskittyvässä haastattelussa häneltä kysyttiin, olisiko mahdollista, että Tekken- tai Soul Calibur -tiimi työskentelisi myös tulevien DBZ-pelien parissa.
Moninpelin muotoja ovat Deathmatch, Golden Cross (lipunryöstö) sekä Last Man Standing ja näitä voi pelata myös tiimeinä. Tuettujen pelaajien määrää ei tosin mainittu. Pikapeleissä muun muassa räiskitään haulikolla, suoritetaan haastetehtäviä tai otetaaan rauhallisemmin pokeripöydän ääressä.
GUN Showdown ilmestyy ensi syksynä.