Uutiset

Uutinen

Vain PSP-pelit kelpasivat varkaalle

Hiljaista uutispäivää piristävät aina pelivarkaat: Etelä-Carolinan Myrtle Beachilla mies onnistui varastamaan paikallisesta Blockbuster -videoliikkeestä 60 PlayStation Portable -peliä.

Liikkeen työntekijä oli torstai-iltana kiinnittänyt huomiota mieheen, joka valikoi PSP-pelejä ja tunki ne sitten housuihinsa. Miehen tehdessä lähtöä liikkeestä housut pelejä pullottaen oli häntä pyydetty pysähtymään, mutta tämä kuitenkin karkasi paikalta hopeanvärisellä Mercurylla, jossa oli autovuokraamon tunnus.

Oliver
Uutinen

Kutaragi: PS3 on tehty sähköistä jakelua varten

Japanilaisen PC Watchin haastattelun viimeisessä osassa Sony Computer Entertainmentin johtaja Ken Kutaragi on vahvistanut yhtiön panostavan sisällön sähköiseen jakeluun PlayStation 3:lla.

Kutaragi on ehtinyt visioida aiheesta alan tilaisuuksissa jo viime vuosituhannen puolelta lähtien ja olisi halunnut systeemin toimintaan jo PS2:lla.

Oliver
Uutinen

Palikat putoilevat Xbox 360:llä

THQ ja The Tetris Company ovat päässeet sopimukseen kiistassa, joka koski Tetriksen DS-version oikeuksia. Tetris DS:n julkaisi lopulta Nintendo, mutta nyt sovun seurauksena THQ, joka osti oikeudet sarjaan vuonna 2000, saa tuoda iki-ihanat palikat Xbox 360:lle Japanin ulkopuolella.

Tarkempia tietoja tulevasta tekeleestä ei ole, mutta oletettavasti luvassa on peli Live Arcadeen.

Paavo Niskala
Uutinen

Oblivion päivittyi

Bethesda on julkaissut The Elder Scrolls IV: Oblivionin PC- ja Xbox 360 -versioille päivityksen, joka korjaa monia ylieeppisen roolipelin bugeja ja ongelmia. Tarkempi lista korjauksista on nähtävissä täällä. Konsoli kysyy päivittämisestä automaattisesti, kunhan se vain on yhteydessä Liveen peliä käynnistäessä.
Paavo Niskala
Uutinen

Take-Two tukevasti tappiolla

Take-Two Interactive on tehnyt kuluvan tilivuotensa ensimmäisen puoliskon aikana lähes 80 miljoonan dollarin tappiot. Viime vuonna samalla jaksolla tahkottiin vielä yli 47 miljoonaa dollaria voittoa. Aikaisemmin firmalle toi rahaa tietysti GTA: San Andreas, mutta pelimyynnin yleinen hiljentyminen ja uusille alustoille siirtyminen on laskenut tuloja.

Uusista tuotteistaan Take-Two mainitsi Table Tennis -pelin Xbox 360:lle ja juhannukseksi PS2:lle ilmestyvän GTA: Liberty City Storiesin.

Oliver
Uutinen

Haamujen uudet pelit ja vehkeet

Ubisoft on julkistanut tietoja Ghost Recon: Advanced Warfighteriin vielä tämän kuun aikana tulevasta lisämateriaalista.

Chapter 2 -nimellä kulkeva paketti sisältää neljästä kokonaan uudesta tehtävästä koostuvan moninpelikampanjan Nicaraguassa sekä kahdeksan erilaisella valaistuksella varustettua, mutta muuten tuttua tappomatsikarttaa eli yhteensä kaksitoista uutta taistelutannerta. Uusia aseita saadaan viisi, pelimuotoja ja maastokuviointeja kaksi sekä kasvoja hahmoille neljä.

Paavo Niskala
Uutinen

GTA:n Hot Coffee jäähtyi

Lähes vuosi Grand Theft Auto: San Andreaksen Hot Coffee -skandaalin jälkeen Yhdysvaltain liittovaltion kauppakomissio on antanut tuomionsa aiheesta.

Take-Two ja sen alainen Rockstar Games eivät joutuneet maksamaan korvauksia, sillä pelistä löytyvään ikäsuositusta rikkovaan materiaaliin pääsemiseksi tarvittiin kolmannen osapuolen tuotteita. Skandaalin aiheuttamien pelien poistamisen kaupoista arvellaan kuitenkin maksaneen Take-Twolle noin 24,5 miljoonaa dollaria ja tämän lisäksi yhtiön osakkeiden arvo laski jyrkästi.

Oliver
Uutinen

Puoli miljardia Halo 2 -sessiota pelattuna

Bungie ilmoitti, että sen järjestelmään on rekisteröity nyt yli puoli miljardia ihka oikeaa pelisessiota. Mukaan ei ole laskettu niitä matseja, joiden tilastot on menetetty teknisten ongelmien takia.

Halo 2:n playlistit päivittyivät myös vastikään. Suurimpina muutoksina 6v6 Team Battle, Big Team Battle ja klaanimatsit on poistettu. Uutuuksina mukaan on saatu Team Swat, BTB Skirmish ja BTB Slayer. Lisäksi entisiä listoja on muokkailtu ja pelimuotoja hiottu kokemuksen parantamiseksi.

Paavo Niskala
Uutinen

Kaksi miljoonaa DS:ää kuukaudessa

Nintendo aikoo nostaa DS-tuotantoaan 25 prosentilla toukokuun 1,6 miljoonasta kahteen miljoonaan kuukaudessa kesän aikana.

Syytä onkin, sillä Japanissa jo menestykseksi osoittautunut ja kesällä muuallekin rantautuva DS Lite nostanee myyntilukuja entisestään. Pelkästään nousevan auringon maassa käsikonsolia on myyty tähän mennessä 2,5 miljoonaa kappaletta 600 000 konsolin kuukausivauhdilla.

Paavo Niskala
Uutinen

PDZ:n ensimmäinen karttapaketti julkaistu

Raren Perfect Dark Zeroon on julkaistu ensimmäinen karttapaketti, joka on ladattavissa Xbox 360:n kauppapaikalta. Kooltaan 231,89 megatavua oleva pakkaus köyhdyttää Live-kukkaroa 500 pisteen verran ja se sisältää neljä uutta kenttää: GasPlant, Rooftops, Trench ja Plaza. Jälkimmäistä pääsee kokeilemaan ilmaiseksi Marketplacelta löytyvän demon parissa.
Paavo Niskala
Uutinen

Jälleen kunniaa kitarasankareille

Viime aikoina ahkerasti suosiota ja palkintopystejä kerännyt Guitar Hero on jälleen saanut osakseen kunniaa.

Tällä kertaa peliä muisti PC World -lehti palkitessaan sata parasta viimeisen vuoden aikana julkaistua tietotekniikan tai viihde-elektroniikan tuotetta. Guitar Hero kipusi peräti 19. sijalle, mikä on varsin hyvä suoritus, sillä listan toisena videopeleihin liittyvänä tuotteena Xbox 360 jäi sijalle 89.

Oliver
Uutinen

Näin tehtiin Halo 3 -traileri

Bungie on julkaissut E3-messuilla näytetyn ja kauppapaikaltakin ladattavissa olevan Halo 3 -trailerin tekemisestä kertovan videon. Se sisältää ennennäkemätöntä kuvamateriaalia, haastatteluja ja trailerin kohtauksia eri kuvakulmista, joten se kuuluu jokaisen Halo-fanin sivistykseen.

Quicktime

Paavo Niskala
Uutinen

Wiin julkaisupäivä vasta syyskuussa

Nintendo paljasti pitämässään tiedotustilaisuudessa, että se ei aio paljastaa Wiin julkaisupäivää ennen syyskuuta. Satoru Iwatan mukaan syyskuun loppuun mennessä kuitenkin yhtiön uudesta konsolista tiedetään kaikki. Nintendo aikoo saada ennen ensi vuoden huhtikuuta kauppoihin kuusi miljoonaa konsolia, jotka myydään hienoisella tappiolla.

Iwata kertoi myös, että Virtual Console -palvelusta ladattavat uudet pelit maksavat 500-1000 jeniä eli noin 3-6 euroa.

Paavo Niskala
Uutinen

Taskuhirviöt valtaavat Wii-verkon

Nintendo on paljastanut Wiin ensimmäisen Pokémon-pelin, joka on nimeltään Pokémon Battle Revolution. Rooliseikkailun luvataan sisältävän nettiominaisuuksia, eikä Nintendo suostu tyytymään pelkästään verkkotaisteluihin, vaan ilmeisesti luvassa on myös muita, kenties Connect24:ää hyödyntäviä ominaisuuksia.

Peli on myös yhteensopiva DS:lle ilmestyvien Pokémon Diamondin ja Pokémon Pearlin kanssa, sillä pelaajat voivat mm. siirtää hirviöitään käsikonsolilta Wiille. Vastavuoroisesti DS:lle voi ladata lisäsisältöä Wiin välityksellä. Myös muita ominaisuuksia lupailtiin.

Paavo Niskala
Uutinen

Lordi ja Earache Extreme Metal Racing

Ensi maanantaina Lontoossa järjestettävässä Metal Hammer -musiikkilehden Golden Gods -palkintogaalassa esitellään myös Earache Extreme Metal Racing -kaahailua, jossa taustamätöstä vastaavat muun muassa Napalm Death, At The Gates, Cathedral, The Haunted, Hate Eternal, Cult Of Luna, Beecher, Urkraft, Anata, Mistress ja Severe Torture.

Peliä pääsee testaamaan viidessä eri puolilta juhlapaikkaa löytyvässä pisteessä ja tämän lisäksi ainakin yksi onnellinen yleisön jäsen pääsee kokeilemaan taitojaan jättiscreenillä itsensä euroviisuvoittaja Lordin kanssa

Oliver
Uutinen

Xbox 360:n käyttöliittymä päivittyi

Microsoft on julkaissut Xbox 360:n käyttöliittymään päivityksen, joka sisältää reilusti yli sata muutosta ja parannusta aiempaan versioon. Tärkeimpien uudistusten joukossa ovat tuki useiden tiedostojen samanaikaiselle lataamiselle, latausten jatkuminen taustalla käyttöliittymän muihin osiin siirryttäessä sekä mahdollisuus käynnistää konsoli käyttöliittymään, vaikka pelilevy olisikin asemassa.

Päivitys parantaa myös Xbox 360:n musiikki-, kuva- ja videotoistinta. Multimediakäyttöä ajatellen on kuitenkin sääli, ettei laitteen rajoittunutta tiedostoformaattitukea ole laajennettu.

Hakkiz
Uutinen

PS3:een Emotion Engine?

IGN:n mukaan japanilainen Ultra One -teknologialehti kertoo, että PlayStation 3:n taaksepäin yhteensopivuus saavutetaan emuloinnin sijaan sisällyttämällä PS2:n tärkeimmät komponentit myös PS3:een.

IGN arvelee, että PS3:n sisuksista saattaa mahdollisesti löytyä Slim-Pleikkariin kehitetty prosessori, johon yhdistettiin aikaisemmin erilliset Emotion Engine -pääprosessori ja Graphic Synthesizer -grafiikkapiiri.

Oliver
Uutinen

Tshekki vie jalkapallon MM-kisat 2006

Electronic Arts simuloi perjantaina alkavat jalkapallon MM-kisat käyttäen 2006 FIFA World Cup -peliä, jonka mukaan mestaruuden vie Brasilian finaalissa kaatava Tshekki. Pronssille nousee Argentiina ja isäntämaa Saksa jätetään kylmästi neljänneksi. Maalipörssin voittoa juhlii Milan Baros kuudella maalillaan, kun taas parhaaksi palloilijaksi valitaan Pavel Nedved.

Mitä ilmeisimmin Max Vierin puuttuminen kokoonpanosta johtaa suurimman mestarisuosikin eli Australian putoamiseen heti lohkovaiheen jälkeen.

Paavo Niskala
Uutinen

Alzheimerin tauti kuriin DS:ää pelaamalla

Australialainen neurologian asiantuntija Michael Woodward korostaa The Australianin haastattelussa, kuinka DS:n Dr Kawashima's Brain Trainingin avulla voidaan vähentää Alzheimerin taudin puhkeamisen riskiä.

Pelistä innoissaan olevat neurokirurgit ovat jo kauan suositelleet potilailleen kutomista, ristikkoja, shakkia ja jopa uuden kielen opettelemista. Japanissa valtavan suosittu Brain Training sisältää juuri tällaisia aktiviteetteja, jotka pitävät mielen virkeänä ja ennaltaehkäisevät näin taudin kehittymistä.

Paavo Niskala
Uutinen

Emulaattoripäivitys luvassa pian

Peter Moore totesi hiljattain Kikizon haastattelussa, ettei Xbox 360:n yhteensopivuus Xbox-pelien kanssa huoleta enää Microsoftia. Hän kertoi korostaen työn monimutkaisuutta, että yhtiö lupasi paljon vähemmän kuin on jo saanut aikaiseksi.

Nyt kuitenkin Microsoft-työntekijöiden ylläpitämässä blogissa hieman toppuutellaan Mooren sanoja ja lupaillaan lähiviikkoina päivitystä emulaattorille, joka pyörittää vanhan Xboxin pelejä uudella konsolilla. Yhteensopivien pelien listan pitäisi kasvaa noin kymmenellä pelillä. Kyseessä on vasta toinen päivitys.

Paavo Niskala