Uutiset

Uutinen

E3 2006: Lisää Buzz! -pelattavaa PS2:lle

PlayStation 2:n viimeisin lisävaruste eli Buzz! -ohjaimet saavat pian taas uutta käyttöä.

Musiikki- ja yleistietokilpailujen jälkeen vuorossa on Buzz! Sports. Vanhojen tuttujen kysymyskierrostyyppien lisäksi mukana on joukko uusia, jolloin kokonaismäärä nousee kymmeneen. Edellisen pelin tapaan peli tukee kahta settiä Buzz! -ohjaimia eli mukaan mahtuu kahdeksan pelaajaa.

Oliver
Uutinen

Ei enää uutta Game Boy Advancea

Reutersille antamassaan haastattelussa Nintendo-johtaja Satoru Iwata kertoo, ettei yhteensä 74 miljoonaa kappaletta myyneestä Game Boy Advancesta ole tulossa enää uusia malleja. GBA-versioitahan on julkaistu tähän mennessä se alkuperäinen, uudistettu SP sekä pienen pieni Game Boy Micro. Yhtiö keskittyy käsikonsolimarkkinoilla DS:ään, jota sitäkin on jo myyty 16 miljoonaa.
Paavo Niskala
Uutinen

E3 2006: Wii hylkii johtoja

Broadcom Corporation kertoi Wiin sisältävän yhtiön Bluetooth- ja WiFi-teknologiaa vakiovarusteena. ”Wii käyttää hyväksi suosituimpia langattomia teknologioita luodakseen edistyneen käyttäjäelämyksen, jollaiseen kilpailevat konsolit eivät kykene”, hehkuttaa Genyo Takeda.

Cubase
Uutinen

Ei kannettavaa Xboxia kehitteillä

Microsoftin Xbox-osaston Pohjois- ja Itä-Euroopan johtaja Neil Thompson on kumonnut huhut kannettavasta Xboxista, jonka Dean Takahashi väittää olevan kehitteillä vastikään julkaistussa Xbox 360 -kirjassaan. Thompsonin mukaan ohjelmistojätin päätavoite mobiilipuolella on matkapuhelimissa, jotka tarjoavat jo valmiiksi hyvät markkinat erilaisille viihdesovelluksille.
Paavo Niskala
Uutinen

E3 2006: PS2:n EyeToylle sporttista jatkoa

PS2:n EyeToy-kamera löytyy Euroopassa jo yli viidestä miljoonasta taloudesta, joten syystäkin Sonyn pelisarja saa jatkoa taas ensi jouluksi. Uusi EyeToy: Play Sports sisältää yli sata erilaista urheiluhenkistä minipeliä, joita voi pelata myös tiimeinä, jolloin mukaan mahtuu jopa kahdeksan pelaajaa.

Myös EyeToy: Kinetic saa jatkoa. EyeToy: Kinetic Combatissa joogat ja muut hömpät heitetään romukoppaan ja keskitytään Hung Gar Kung Fun ympärille rakennettuun kuntoiluohjelmaan. Pikaisten sessioiden lisäksi pelistä löytyy tiukka 16 viikon kuntokuuri.

Oliver
Uutinen

E3 2006: Uusi PES myös Xbox 360:lle

Konami on ilmoittanut julkaisevansa Pro Evolution Soccer -sarjansa seuraavan osan PC:n, PSP:n ja PS2:n lisäksi Xbox 360:lle ja Nintendo DS:lle.

PES6 uudistaa pelisarjaa luonnollisesti kaikilla osa-alueilla. Laukauksia ja pallonhallintaa eri tilanteissa on paranneltu sekä puskujen suuntaamisen pitäisi onnistua entistä luontevammin. Uudistettu tekoäly antaa pelaajille enemmän pelinrakennusmahdollisuuksia sekä vastusta.

Paavo Niskala
Uutinen

E3 2006: SingStarin uusi ura PS3:lla

PS2:n SingStar-karaokepelisarja nähdään tietenkin myös PlayStation 3:lla ja uusi alusta tuo mukanaan joukon uusia ominaisuuksia.

Pelin valikoita ja biisilistoja voi muokata mieleisekseen netistä ladattavalla materiaalilla. Heti julkaisussa pitäisi olla saatavilla yli 300 kappaletta, mukaan lukien kaikki PS2:lle julkaistut raidat. Jos ei kanssaihmisten keskuudessa koettu häpeä tunnu riittävltä, voi uudella EyeToylla kuvatut videot ja kuvat siirtää nettiin muiden SingStar-artistien pällisteltäväksi.

Oliver
Uutinen

Electronic Arts pisti Frame City Killerin kylmäksi

Alun perin Xbox 360:n julkaisupeliksi tarkoitetun Namcon Frame City Killerin kehitystyö on lopetettu. Julkaisua siirrettiin viime vuoden lopulta kuluvan vuoden kesälle, jotta saataisiin tarvittava aika Unreal 3 -moottorilla pyörivän pelin hiomiseen. Ilmeisesti tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan Electronic Arts peruutti koko projektin vielä julkistamattomasta syystä.
Paavo Niskala
Uutinen

E3 2006: Uuden Indiana Jonesin traileri

LucasArts on päästänyt liikkeelle ensimmäisen trailerin seuraavasta Indiana Jones -pelistä joka on tarkoitus julkaista PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle ensi vuoden aikana. Peli käännetään ulkoisen studion toimesta myös PS2:lle, PSP:lle ja DS:lle.

George Lucasin valvonnassa kirjoitettu tarina alkaa vuosi Indiana Jones ja viimeinen ristiretki -elokuvan tapahtumien jälkeen vuonna 1939, jolloin natsit valmistelivat Euroopan valloitusta.

Oliver
Uutinen

E3 2006: Ace Combat ja MotoGP PSP:lle

Kaksi Namco Bandain PS2:lta tuttua pelisarjaa käännetään myös PSP:lle ja SCEE julkaisee ne Euroopassa vielä tämän vuoden aikana.

Ilmojen Gran Turismoksikin kutsutun Ace Combat -sarjan PSP-version nimenä on Ace Combat X: Skies of Deception. Käsikonsolille suunniteltujen karttojen ja tarinan lisäksi mukana on pitkä lista lisensoituja lentokoneita. Yksinpelissä tekoäly vaihtaa strategioita pelaajan päätösten perusteella, joten pelikerrat eivät ole aina samanlaisia. Langattomiin koirataisteluihin mahtuu neljä lentäjä-ässää.

Oliver
Uutinen

E3 2006: Superiskuja myös Wiille

Masahiro Sakurai on saanut Nintendolta uuden tehtävän, joka kantaa nimeä Super Smash Bros. Brawl.

Aluksi pelin kehittäminen ei Masahiroa kiinnostanut, mutta pienten rohkaisujen jälkeen mielipide muuttui. “Paljastui, että Nintendo kokoaisi uuden tiimin ympärilleni Tokiossa”, Sakurai kertoi Famitsu-lehden kolumnissa. Pelisarjan luojana hän on saanut projektille täyden tuen, minkä ansiosta sarjan jatkolle on parhaat mahdolliset asetelmat. ”Pöytä on katettu, joten jos en pysty nauttimaan pelin kehittämisestä, olen epäonnistunut”, Sakurai toteaa.

Cubase
Uutinen

E3 2006: Clint, Hackman ja Fishburne Dirty Harryyn

Clint Eastwood, Gene Hackman ja Lawrence Fishburne luovuttavat äänensä ja hahmonsa uuden sukupolven konsoleille saapuvaan Dirty Harry -peliin. Hackmanin roolina on poliisiylitarkastaja Al Bressler ja Fishburne vaikuttaa pastori Carlton Crayn osassa. Clint on itseoikeutetusti Harry Callahan.

Ensimmäisen ja toisen Dirty Harry -leffan väliseen aikaan sijoittuvan tarinan tapahtumapaikkana 70-luvun San Francisco. Tarkempia tietoja pelistä ja pelialustoista ei vielä julkistettu ja kauppoihinkin Harry saadaan aikaisintaan ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Oliver
Uutinen

E3 2006: Xbox 360 varustautuu sotaan

Microsoftilta on tulossa läjä mielenkiintoisia lisätarvikkeita Xbox 360:lle vuoden mittaan.

Uutta Forzaa ja GTR:ää odottaville tulee varmasti luojan lahjana tieto siitä, että Microsoftin uusi konsoli saa loppuvuodesta voimanpalautusefekteillä varustetun ratin. Kyseinen vehje on vieläpä langaton. Pienen muistikortin kanssa tuskailevat ilahtuvat varmasti uuden 256 megatavun muistikortin ilmestyessä kauppojen hyllyille.

Paavo Niskala
Uutinen

E3 2006: TimeSplitters-tekijöiden uusin

TimeSplitters-sarjasta tuttu Free Radical Design työstää Haze-nimistä FPS-peliä PlayStation 3:lle, Xbox 360:le ja PC:lle.

Hazen tapahtumat sijoittuvan 25 vuoden päähän tulevaisuuteen, jolloin hallitukset ovat ulkoistaneet sodankäynnin yksityisille monikansallisille yhtiöille. Täyttymystä ja jännitystä hakeva Jake Carpenter liittyy Mantel Corporationin joukkoihin, jotka käytössään olevan viimeisimmän teknologian vuoksi ovat pelättyjä terroristien, diktaattoreiden sekä yhtiön poliittisten vihollisten keskuudessa.

Oliver
Uutinen

E3 2006: Ensimmäiset Forza 2 -faktat

Nyt messuilla vihdoinkin virallisesti julkistettu Forza Motorsport 2 saapuu Xbox 360:lle vuoden lopulla mukanaan reilut 300 autoa yli 50 valmistajalta. Sohva-Schumacherit pääsevät virittämään ja kustomoimaan haluamansa näköiseksi niin sporttisempia perheautoja kuin kovempia tykkejäkin Ferrarilta, Lamborghinilta ja Porschelta.

Pelin 18 ympäristöstä 13 on lisensoituja, ja kumia poltetaan 60 radalla.

Paavo Niskala
Uutinen

Wiillä pelataan muullakin kuin kaukosäätimellä

Nintendo helpottaa Wiin ohjaimeen skeptisesti suhtautuneiden elämää tuomalla myyntiin myös klassisen ohjaimen. SNES:in ohjaimen ulkonäön ottaneen padin käyttötarkoitus painottuu luultavasti retropeleihin, joita voi ostaa Wiille Virtual Consolen kautta.

Kahden käden ohjaimesta löytyy d-pad, olkapääpainikkeet ja analogiset tatit, joten se ei jäisi seuraavankaan sukupolven pelien jalkoihin.

Cubase
Uutinen

E3 2006: Kuvia Konamin PS3-uutuuksista

Konami on julkassut joitakin kuvia Coded Arms Assault - ja Hellboy-peleistä, jotka julkaistaan PS3:lle ensi vuoden kevään ja kesän aikana.

PSP:llä ensimmäisen kerran nähdyn Coded Arms -sarjan PS3-peli pyörii Unreal 3 -moottorilla ja tarjoaa vauhdikasta verkkolahtausta kuudelletoista pelaajalle. Yksinpelissä päähahmona on keinotodellisuudessa seikkaileva hakkeri, jonka tehtävänä on syrjäyttää maailmaa hallitseva ilkeä korporaatio.

Oliver