Uutiset

Uutinen

E3 2006: Myös PS3 yksin pimeään

Atari on vahvistanut Alone in the Dark -selviytymiskauhistelun seuraavan osan ilmestyvän myös PlayStation 3:lle samanaikaisesti Xbox 360:n ja PC:n kanssa. Kehittäjänä toimii ranskalainen Eden Games ja tavoitteena on palauttaa pelisarja genrensä kärkeen. Aikataulua julkaisulle ei vielä kerrottu.
Oliver
Uutinen

E3 2006: Nintendolta uusia pelisarjoja

Nintendo julkisti lehdistötilaisuudessaan neljä uutta pelisarjaa, jotka kaikki debytoivat Wiillä.

Excitebike tuo varmasti monelle pelaajalle mieleen hyviä muistoja. Uusi Excite Truck pistää pelaajat ajamaan hurjaa vauhtia autoilla, joiden alla maaperä muotoutuu dynaamisesti. Ajokkia ohjataan kääntämällä ohjainta kuin rattia, ja hurjien hyppyreiden aikana ohjainta liikuttelemalla pitäisi saada aikaan optimaalinen laskeutuminen.

Paavo Niskala
Uutinen

E3 2006: Katsaus Nintendon lehdistötilaisuuteen

Nintendon lehdistötilaisuus alkaa Miyamoton kävellessä lavalle kapellimestarin asuun pukeutuneena. Wiin ohjain kädessään hän opastaa nukkeorkesteria soittamaan hänen tahtiinsa, mikä todella onnistuu: orkesteri pysyy samassa tempossa kuin Miyamoton liikkeet, soiton äänentasosta puhumattakaan.

Cubase
Uutinen

E3 2006: Wiille oma Ooppera

Nintendo ja norjalainen Opera Software ovat ilmoittaneet, että Wii-pelaajat pääsevät surffaamaan pelaamisen ohella verkossa Operaa käyttäen heti loppuvuodesta. Selain käynnistyy nopeasti konsolin flash-muistista, joten sen käytön pitäisi olla sutjakkaa. Navigoiminen hoidetaan luonnollisesti kaukosäädintä muistuttavan ohjaimen avulla.

Myös Nintendo DS:lle on tulossa kesällä jo aikaisemmin julkistettu Opera-selain, mutta sen saapumisesta Japanin ulkopuolelle ei ole tietoa.

Paavo Niskala
Uutinen

GTA: Vice City Stories PSP:lle

Rockstar on vahvistanut seuraavan PSP-GTA:n kantavan nimeä Grand Theft Auto: Vice City Stories. Liberty Cityn tapaan pelin kehittää Rockstar Leeds yhdessä sarjan luojan Rockstar Northin kanssa. Luvassa on jälleen uusi tarina ja uusia peliominaisuuksia tutussa ympäristössä.

Euroopassa peli on tarkoitus julkaista 20. lokakuuta.

Oliver
Uutinen

Lataa Sonyn E3-messumateriaalia suoraan PSP:lle

Sony tarjoaa E3-messuilla julkaisemiaan pelivideoita- ja kuvia selattavaksi ja ladattavaksi suoraan PSP-käsikonsolille. Sivuille pääsee menemällä PSP:n nettiselaimella osoiteeseen http://www.ps-portable.net ja klikkaamalla "North America" ja vielä "Visit our E3 site". Suora osoite sivulle on http://psp.us.playstation.com/e3/e3home.aspx.

Sivujen kerrotaan vaativan ilmaista PlayStation Underground -jäsenyyttä, mutta ainakin allekirjoittaneella tuo tuntui toimivan ilman kirjautumista.

Oliver
Uutinen

E3 2006: Golden Axe PS3:lle ja X360:lle

Sega on ilmoittanut julkaisevansa ensi vuonna PlayStation 2:lle ja Xbox 360:lle uuden Golden Axe -toimintaroolipelin. Lukuisilla eri alustoilla aikaisemmin nähty sarja näki päivänvalon jo 1989. Peliä työstää viime kuussa Segan omistukseen siirtynyt Secret Level, joka vihjaili projektista jo lähes vuosi sitten.

Perinteiseen tyyliin luotsattavana on pieni joukkio, jonka on oma sivilisaationsa säilyttääkseen hankittava liittolaisia ja paljastettava viholliset.

Oliver
Uutinen

E3 2006: Kuvia PSP:n tulevasta tarjonnasta

Ohessa kuvia Sonyn tulevista julkaisusta PSP:lle: 1. Gangs of London (syksy 2006), 2. Killzone: Liberation (syksy 2006), 3. LocoRoco (syksy 2006), 4. NBA ’07 (syksy 2006), 5. Ratchet & Clank: Size Matters (2007 alku), 6. SOCOM: U.S. Navy SEALs Fireteam Bravo 2 (syksy 2006), 7. ATV Offroad Fury Pro (syksy 2006)
Oliver
Uutinen

Valkea PSP Euroopaan maanantaina ja muuta uutta

Ceramic White -sävyinen PlayStation Portable julkaistaan Euroopassa 15. päivä toukokuuta eli ensi maanantaina. Value Pack -pakkauksen sisältönä ovat vanhaan tapaan kaukosäätimellä varustetut kuulokkeet, rannelenkki, pussukka ja 32 megan muistikortti. Hinta Suomessa lienee vajaa 300 euroa.

Kesällä saadaan PSP:lle myös ensimmäiset Platinum-pelit, joiden hinta asettunee Suomessa 30 euron tienoille.

Oliver
Uutinen

E3 2006: Dragon Questille jatkoa

Japanilainen Square Enix julkisti uuden Dragon Quest –maailmaan sijoittuvan pelinsä, joka harppaa samalla seuraavaan sukupolveen. E3-messujen lehdistötilaisuudessa paljastettu Dragon Quest Swords: The Masked Queen and the Tower of Mirrors julkaistaan Wiille, jonka uniikista laitteistosta pelintekijät haluavat ottaa kaiken irti. Square Enixin Yuu Miyake uskookin, että Wiillä DQ-sarja voidaan viedä aivan uusiin sfääreihin.

Cubase
Uutinen

E3 2006: Lisää lopullisia fantasioita

Square Enix julkisti Final Fantasy Crystal Chronicles –sarjalle kaksi uutta osaa, jotka ovat työnimiltään FFCC: Crystal Bearers ja FFCC: Ring of Fates. Crystal Bearers saavuttaa ensi-iltansa Wiillä, kun taas Ring of Fates debytoi Nintendo DS:llä.

Lisätietoja joudutaan toistaiseksi odottamaan, mutta molempia pelejä kehitetään antaumuksella, jotta Final Fantasyt siirtyisivät seuraavaan sukupolveen parhaimmillaan.

Cubase
Uutinen

E3 2006: PS3:n uusi ohjain ja euro-hinta

Sony on esitellyt E3-pressitilaisuudessaan odotetun PS3-ohjaimen. Ulkoisesti uusi ohjain näyttää tutulta DualShock 2 -padilta, mutta siihen on lisätty liikkeentunnistus eli ohjaimen kallistelu ja liikuttelu ylös tai alas vaikuttavat ohjaukseen. Lisätekniikasta huolimatta ohjain on langaton ja PS2:n ohjainta kevyempi.
Oliver
Uutinen

Kitarasankarit Activisionille

Loistavan Guitar Hero -musiikkipelin julkaisijana tunnettu RedOctane siirtyy Activisionin omistukseen. Käytännössä RedOctane jatkaa toimintaansa Kalifornian Sunnyvalessa ja yhtiön johto sekä avainhenkilöt solmivat työsopimuksen Activisionin kanssa.

Activision näkee Guitar Herossa luonnollisesti potentiaalia jatko-osiin ja mahdollisia versioita muille alustoille.

Oliver
Uutinen

E3 2006: Halo 3 julkistettu - traileri kauppapaikalla

Nyt se on sitten virallista: Halo 3 tulee Xbox 360:lle. Live Marketplacelle on juuri ilmestynyt pelistä ladattavaksi reilun sadan megatavun traileri, joka oletettavasti näytetään myös juuri meneillään olevassa lehdistötilaisuudessa. Lisäksi tarjolla on teema ja pelaajakuvia Master Chiefin kolmannesta seikkailusta.

Lainaus trailerin kuvauksesta kauppapaikalta: "Maapallon puolustusjoukot ovat lähes kokonaan kukistettu ja Covenantit ovat ottaneet vallaan. Nämä ulkoavaruudesta saapuneet valloittajat ovat löytäneet jotakin ikivanhan Afrikan aavikon alta - jotakin uskomatonta...

Paavo Niskala
Uutinen

E3 2006: GTA4 Xbox 360:lle lisäherkkujen kera

Microsoftin lehdistötilaisuuden satona Peter Moore paljasti, että Grand Theft Auto IV julkaistaan Xbox 360:lle. Eikä tässä vielä kaikki, sillä Rockstar on sitoutunut tuottamaan tuoretta lisäsisältöä peliin Liven kautta jaettavaksi. Lisämateriaali on Microsoftin uuden konsolin yksinoikeus, mutta peli ei ole, vaan se nähdään myös PS3:lla.

Julkaisu tapahtuu 17. lokakuuta Pohjois-Amerikassa ja 19. päivä Euroopassa vuonna 2007.

Paavo Niskala
Uutinen

E3 2006: Live on kaikkialla

Microsoft ilmoitti E3-messujen lehdistötilaisuudessaan uudesta Live Anywherestä, joka vie Liven myös Windows Mobilelle ja Vistalle. Jo alustoilla ristiinpelaaminen mullistaa markkinoita, mutta Live Anywhere tarjoaa muutakin. Löytyy mahdollisuus mm. lähettää pelien tavaroita sekä jutella reaaliaikaisesti alustalta toiselle.

Yhteinen Live tarkoittaa myös yhteistä kauppapaikkaa, joten voit ostaa vaikkapa Zuman Xbox 360:llä ja pelata sitä myöhemmin kännykällä.

Cubase