Uutiset
Uuden Spy Hunterin ekat kuvat
SpyHunter: Nowhere to Run on tarkoitus julkaista PlayStation 2:lle ja Xboxille ensi kesänä.
Majesco perui pelejä
Sly-kehittäjä jatkaa seuraavalle sukupolvelle
PSP mukana ARS 06 -taidenäyttelyssä
Driverin uudet PS2-kuvat
Driver Parallel Lines sisältää yli 80 kulkuneuvoa kaahattavaksi reilussa 35 eri tehtävässä ja mukana on myös minipelejä, kuten romurallia. Autoja voi myös virittää ja kustomoida mieleisekseen.
Pioneer-pomo: 4-7 miljoonaa PS3:sta tänä vuonna
Parsons kertoi myös PSP:n UMD-levyjen menestyksen osoittaneen Sonyn kyvyt lyödä läpi uusi tallenneformaatti pelikoneen avulla.
Pokeria PS2:n ja PSP:n välille
Moninpeli onnistuu tuttuun tyyliin suoraan PSP-konsolien välillä ja myös netin välityksellä. Mielenkiintoisesti nettipeli luonnistuu myös pelin PS2- ja PSP-versioiden kesken.
Rachel Weisz Lara Croftin ääneksi?
Tomb Raider Legend ilmestyy kevään aikana PlayStation 2:lle, PSP:lle, Xboxille, Xbox 360:lle ja PC:lle.
Medal of Honor Airborne loppuvuodesta
Medal of Honor Airbornen laajoilla kentillä voi liikkua vapaasti ja tehtävien aloitukseenkin voi vaikuttaa entistä enemmän, sillä ensitöikseen pelaajan on ohjastettava laskuvarjonsa haluaamansa paikkaan.
Niken Pleikkari-kengät harvoille ja valituille
Sony on teettänyt 150 numeroitua paria PlayStation-logoilla varustettuja AF1-tossuja, jotka jaetaan nimeämättömän projektin työntekijölle. Pieni erä numeroimattomia kenkiä on myös tarkoitus jakaa julkkiksille ja muille silmäätekeville erilaisissa tapahtumissa vuoden aikana.
Analyytikot arvailevat PS3:n julkaisupäivää
Useimmat analyytikot uskovat PS3:n ilmestyvän Sonyn aikaisempien ilmoitusten mukaisesti keväällä ainakin Japanissa. Tämä kuitenkin riippuu siitä, saadaanko Cell-prosessoreiden massatuotanto kannattavasti käyntiin siihen mennessä. Credit Suisse First Bostonin William Drewry uskoo mahdollisen viivästyksen olevan kuitenkin korkeintaan 1-2 kuukautta.
Japanin Sony listaa jo PS3-pelejä
- The Eye of Judgement (työnimi)
- Genji 2 (työnimi / toiminta)
- Angel Rings (työnimi / roolipeli)
- Monster Carnival (työnimi / toimintaroolipeli)
- Everybody's Golf 5 (työnimi / urheilu)
- Gran Turismo -sarja (ajopeli)
Uutta materiaalia PREY:stä
Ihan heti tekelettä ei kuitenkaan kannata kauppoihin odotella, sillä pelin julkaisuajankohdaksi on asetettu vuoden 2006 loppupuoli.
Tähtiretkeilyä Xbox 360:llä
Avaruusalusten keskinäisiin mittelöihin keskittyvän pelin alussa pelaajalla on komennettavissaan vain Enterprise NX-01, mutta tehtävien edetessä hallittavissa voi olla jopa neljä yhden ison ja kahden pienen aluksen muodostamaa yksikköä. Taistelumenestys palkitaan komentopisteillä, joilla voi hankkia uusia aluksia tai parannella vanhoja.
DS:llä kokataan Japanissa
Cooking Mama julkaistaan Japanissa 23. maaliskuuta, mutta pelin saapuminen länteen on vielä epävarmaa.