Uutiset

Uutinen

Wild Arms 4 näytillä Tokyo Game Showssa

Sony Computer Entertainment on ilmoittanut tuovansa tämän kuun lopulla järjestettävään Tokyo Game Show -tapahtumaan pelattavaksi myös Wild Arms: The 4th Detonator -roolipelin. Aikaisemmin työnimellä Wild Arms: Another Code F tunnettu peli on tarkoitus julkaista Japanissa ensi keväänä.
Oliver
Uutinen

KOF 00/01 Eurooppaan sensuroimattomana

King Of Fighters 2000/2001 -2D-taistelupeliä PAL-versioksi kääntävä Ignition on ilmoittanut tekevänsä käännöksen pelin alkuperäisestä japanilaisesta koodista. Näin ollen mukana on kaikki pelin amerikkalaisesta versiosta sensuroidut elementit ja myös käännöksen teknisen laadun luvataan olevan kohdallaan. Ignition on luvannut jatkaa linjaa myös tulevissa SNK Playmoren pelien käännöksissään.
Oliver
Uutinen

Uusia kuvia PS2:n Ghost Recon 2:sta

Ubisoft on julkaissut muutaman uuden kuvan Sanghain studionsa PS2:lle kehittämästä Tom Clancy's Ghost Recon 2:sta. Kuten jo viime kuussa uutisoimme, tulee Ghost Recon 2:n eri alustojen versioissa olemaan hiukan tarinallisiakin eroavaisuuksia. GameCubella nähdään sama tarina kuin Pleikkarillakin, mutta Xboxin ja PC:n taistelut tapahtuvat muutama vuosi myöhemmin.
Oliver
Uutinen

Grand Theft Auto tekee tuloaan GBA:lle

Hyvin pitkään kehityksen alla olleesta Grand Theft Auton Game Boy Advance –versiosta on paljastettu ensimmäiset ruutukaappaukset. Kuvat ovat suoraan lehdestä skannattuja, joten niiden laatu ei ole paras mahdollinen.

Ruutukaappauksien yhteydessä paljastettiin lisäksi muutama tärkeä seikka tulevasta julkaisusta. Kuten kuvat osoittavat, on peli kuvattu lintuperspektiivistä ylhäältäpäin. Pelialueena toimii tuttuakin tutumpi Liberty City, ja tällä kertaa kaupunki on kaksi kertaa yhtä suuri kuin GTA 3:ssa.

Kanis
Uutinen

Snowblindista Project: Snowblind

Deus Ex: Clan Warsina alkunsa saanut ja sittemmin Snowblindina tunnettu FPS-peli on nyt nimetty Project: Snowblindiksi. Eidoksen omistaman Crystal Dynamicsin kehittämä räiskintä sijoittuu lähitulevaisuuteen ja pelaajan hahmona on jälleen eliittijoukkojen sotilas ja varusteiksi löytyy aseteknologian viimeisimpiä saavutuksia. PlayStation 2:lle, Xboxille ja PC:lle ilmeisesti ensi talvena julkaistavasta pelistä löytyy verkkopeli kuudelletoista ja myös kuulokemikrofonia tuetaan.
Oliver
Uutinen

Uusia kuvia Otogi 2:sta

Sega on julkaissut uusia kuvia tulevasta demoninmetsästyspelistään, Otogi 2: Immortal Warriorista. Pelityypiltään Onimushan kaltaisessa Otogissahan pelaaja rusentaa määrällisesti ylivoimaisia demonilaumoja. Pelin kehittäjä From Software on itse kertonut, että peliä varten on kehitetty kokonaan uusi grafiikkamoottori, jonka avulla ulkoasua pyritään kohentamaan.

Uudistuksia on grafiikan lisäksi tulossa myös itse peliin. Tällä kertaa Otogissa on 6 kokonaan pelattavaa hahmoa, sekä luonnollisesti vaihtoehtoisia loppuja.

gilgamesh1
Uutinen

WRC 4: Puhumme suomea!

Evolution Studiosin SCEE:lle kehittämä WRC 4 -rallipeli käännetään tälläkin kertaa täysin suomenkielelle ja Subarun kyydissä nuotteja lukee Mikko Hirvosen kartturi Jarmo Lehtinen. Tämän vuotisten WRC-tykkien lisäksi pelistä löytyy myös N- ja 1600-ryhmien autoja ja verkossa voivat kisailla keskenään jopa kuudentoista pelaajan "haamuautot". Huippuajoilla verkossa saa Global Ranking -pisteitä ja toivon mukaan etenee kansainvälisessä ennätystaulukossa.
Oliver
Uutinen

Star Wars KOTOR II:n julkaisuajankohta vahvistettiin

LucasArtsin on virallisesti vahvistanut Star Wars Knights of the Old Republic II julkaisupäivän. Kuten aiemmin PC-versiosta kaavailtiin, tullaan myös Xbox-versio julkaisemaan ensi vuoden helmikuussa.

Pelin tuottajatiimiin kuuluva Mike Gallo totesi, että he täthtäsivät Xbox-versiota joulumarkknoille, mutta eivät tahtoneet tehdä kompromisseja julkaisupäivän takia. Todennäköistä onkin, että nykyinen ratkaisu johtaa paljon parempaan lopputulokseen kuin kiireellinen julkaisu.

gilgamesh1
Uutinen

GTA: San Andreas viivästyy viikolla

Samalla kun Take-Two Interactive Software ilmoitti tilivuotensa kolmannen neljänneksen tuloksista, ilmoitettiin myös, että Grand Theft Auto: San Andreas julkaistaan Euroopassa 29.10.2004. Lisäviikon Take-Twon alainen Rockstar aikoo käyttää pelin testaamiseen ennen julkaisua.

Take-Twon kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto oli puolestaan kasvanut noin 161 miljoonaan dollariin, verrattuna viime vuoden vastaavan ajan 152 miljoonaan.

Oliver
Uutinen

Gran Turismo 4 Yhdysvaltoihin marraskuussa

IGN:n auto-osaston edustajat sattuivat JGTC-urheiluautosarjan Motegin osakilpailun yhteydessä törmäämään Polyphony Digitalin johtajaan, Kazunori Yamauchiin, joka oli paikalla Sonyn kutsusta ottamassa mittaa Nissanin testikuljettajasta, Satoshi Motoyamasta, Gran Turismo 4:ssä.

IGN:n toimittajan tiedustellessa Yamauchi kertoi Gran Turismo 4:n olevan aikataulussa marraskuista Pohjois-Amerikan julkaisua varten ja japanilaiset tulevat saamaan GT4:sä vasta amerikkalaisten jälkeen.

Oliver
Uutinen

Sony paljasti uudet pelinsä

Kuten viime viikolla uutisoimme, ilmoitti Sony tänään kahdesta uudesta pelistä PlayStation 2:lle.

ICOn luoneen tiimin uusin tuotos on nimeltään Wanda to Kyozou (Wanda and the Colossus), eikä se ainakaan alustavien tietojen mukaan ole suoraa jatkoa ICOlle.

Oliver
Uutinen

Lisää naiskauneutta NFSU2:een

Electronic Arts on ilmoittanut kiinnittäneensä brittikaunotar Kelly Brookin jenkkitypy Brooke Burken seuraksi Need For Speed Underground 2 -autopeliinsä. Kellyn roolina on Nikki, villi ja vauhdikas katukisailija, joka näyttää hyvältä autossa sekä auton ulkopuolella. Need For Speed Underground 2 on tarkoitus julkaista marraskuussa ainakin kotikonsoleille ja PC:lle.
Oliver
Uutinen

Viewtiful Joe TV-sarjaksi

Japanilaiset yhtiöt TV Tokyo ja Capcom ovat sopineet yhteistyöstä Viewtiful Joen kääntämiseksi TV-sarjaksi. Nousevan maan auringon tyyliin kyseessä on anime-piirretty, joka venyy nykyisen sopimuksen mukaan ainakin 52 jakson mittaiseksi.
Kanis
Uutinen

Killer 7 myöhästyy

Capcomin GameCubelle ja PS2:lle työstämän Killer 7 -pelin julkaisu myöhästyy. Alun perin peli piti julkaista vielä tämän vuoden puolella, mutta Capcomin tuoreimman ilmoituksen mukaan Shinji Mikamin tuottama peli julkaistaan Japanissa vasta ensi keväänä. Syitä julkaisun siirtämiseen ei kerrottu.

Lisäksi pelin PAL- ja NTSC-versioiden julkaisuaikataulut ovat vielä hämärän peitossa.

Karva