Uutiset

Uutinen

SingStar Party marraskuussa

SCEE:n London Studion karaoke-peli SingStar saa jatkoa marraskuussa kun SingStar Party julkaistaan. Sooloilun lisäksi pelistä löytyy nyt kymmenen erilaista moninpelimuotoa, joissa voi esimerkiksi duetoida yhteistyössä tai kilpailla nelihenkisinä joukkueina "Pass The Mic" -tyyliin.
Oliver
Uutinen

Totti ja Collina Henryn seuraksi PES4:n kanteen

Konami on paljastanut lokakuussa julkaistavan Pro Evolution Soccer 4:n PS2-version lopullisen kansikuvan ja aikaisemmin julkistetun Thierry Henryn kanssa kuvassa komeilevat italialaishyökkääjä Francesco Totti sekä jo PES3:n kannesta tuttu erotuomarikuuluisuus Pierluigi Collina. Kannen myötä pleikkaripelaajat voivat heittää myös lopullisesti toiveet verkkopelituesta, jonka Konami ilmoitti pari päivää sitten löytyvän Xbox-versiosta.
Oliver
Uutinen

N-Gage rikkoo miljoonan rajapyykin

11 kuukautta sitten myyntiin laskettu N-Gage on rikonnut miljoonan toimitetun laitteen rajan yhdessä N-Gage QD –mallin kanssa. Nokia ei siispä vieläkään paljastanut vieläkään laitteen virallisia myyntilukuja, mutta N-Gagen suosiosta kertoo kieltään se, että N-Gage Arena –palveluun on avattu yhteensä 100 000 tiliä. Toisaalta Game Boy Advancen saavuttamista luvuista ollaan yhä kaukana, sillä yksistään Euroopassa GBA:ta on myyty reilusti yli 10 miljoonaa kappaletta.
Kanis
Uutinen

Atari Anthology virallistettu

Atari on virallisesti ilmoittanut julkaisevansa klassikkopelejä sisältävän kokoelmapakettinsa sekä Xboxille että PS2:lle. Paketti sisältää 85 eri nimikettä, joista 18 on kolikkopelejä.

Pelivalikoimasta löytyy niin Battlezonet, Asteroidsit kuin Pongit, mutta tuntemattomampiakin nimikkeitä joukkoon mahtuu. Uusina ominaisuuksina alkuperäisiin peleihin on lisätty muutamia kikkoja, joihin sisältyvät esimerkiksi pelin nopeuden kaksinkertaistaminen (luonnollisesti nämä ovat vapaaehtoisia asetuksia).

gilgamesh1
Uutinen

Splinter Cell: Chaos Theorysta uusia kuvia

Splinter Cell: Chaos Theory oli esillä hiljattain järjestetyillä Game Stars -messuilla. Pelin demoversiossa näkyi myös varsinaista kehitystä pelimekaniikassakin, sillä uusimmassa Splinter Cellissä Sam Fischerin taitovalikoimaan kuuluu muun muassa erilaisten suojamuovien ja verhojen leikkaaminen. Mikä olisikaan mukavampaa, kuin yllättää vartija juuri aukileikatun ikkunan kautta?

Näillä näkymin Splinter Cell: Chaos Theory tullaan julkaisemaan vuoden vaihteen tietämillä sekä Xboxille että PC:lle.

gilgamesh1
Uutinen

Atari muistelee menneitä

Vielä pari vuotta sitten Infogramesina tunnettu Atari on ilmoittanut julkaisevansa Atari Anthology -pelikokoelman, joka kokoaa yksiin kansiin yli 80 klassikkoa niin pelihalli- kuin kotikoneistakin. Mukaan mahtuvat ainakin Asteroids, Battlezone, Missile Command, Pong, Gravitar, Millipede, Super Breakout ja paljon muuta. Lisähaastetta peleihin saadaan uusilla "Trippy Mode" -, "Time Warp" - ja "Double Speed" -pelimuodoilla.
Oliver
Uutinen

Apinapalloilua PS2:lle ja Xboxille?

Eurogamer.netin lähteiden mukaan Sega olisi tekemässä PlayStation 2:lle ja Xboxille versiota aikaisemmin lähinnä Nintendon pelikoneilla vaikuttaneesta Super Monkey Ball -pelisarjasta. Super Monkey Ball Deluxen pitäisi sisältää aikaisemmista peleistä tutut yli 300 tasoa sekä 46 kokonaan uutta tasoa. Uuden "Challenge" -pelimuodon lisäksi mukana on tarinavetoinen pelimuoto, jota on maustettu 12 moninpelattavalla bilepelillä.
Oliver
Uutinen

Suomen pelimyynti lähes ennallaan

FIGMA ry eli Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys on ilmoittanut markkinakatsauksessaan pelimyynnin olleen hienoisessa laskussa alkuvuodesta.

Suomessa myytiin ensimmäisen vuosipuoliskon aikana noin 587000 konsoli- ja PC-peliä sekä PC-multimedia -levyä, kun vastaava luku vuonna 2003 oli 625000 kpl. Euroissa mitattuna markkinoiden arvo ensimmäisen vuosipuoliskon aikana oli noin 18 miljoonaa euroa, kun viime vuonna luku oli noin 18,4 miljoonaa. Kappalemääräisesti konsolipelien osuus oli 55 prosenttia.

Oliver
Uutinen

OutRun 2:n verkkosivut avattu

Sega on avannut verkkosivut näillä näkymin syys-lokakuun vaihteessa Xboxille ilmestyvälle OutRun 2 -kaahailupelilleen. Sivuilta voi lukea pelin ominaisuuksista, radoista, hahmoista ja tietysti myös Ferrareista. Lisäksi esillä on kuvia, videomateriaalia ynnä muuta mukavaa pelistä kiinnostuneille.

OutRun 2 on jatko-osa legendaariselle OutRunille, joka joskus 80-luvun hämyisinä hetkinä kiidätti kaahailupelit uusiin ulottuvuuksiin.

Hakkiz
Uutinen

Xboxin myynti kolminkertaistui

Xboxin myynti on kolminkertaistunut Iso-Britanniassa, nimettömänä pysyneet lähteet jälleenmyyntisektorilta kertoivat Eurogamerille tänään. Uudet lukemat asettuvat arviolta 15 000 yksikön tasolle viikkomyynnin osalta. Kasvu on seurausta hiljattaisesta Xboxin hinnan leikkaamisesta 99,99 puntaan (146,62€). Microsoft ei ole toistaiseksi kommentoinut asiaa julkisesti.

Sony ja Microsoft leikkasivat konsoliensa hintoja Euroopassa viime kuun lopulla yhtäaikaisesti ja samalle tasolle.

Hakkiz
Uutinen

Super Monkey Ball Deluxe myös Xboxille

Alunperin Gamecubelle yksinoikeuspelinä julkaistu Super Monkey Ball -sarja on laajentumassa N-Gagen lisäksi myös muille konsoleille. Huhujen mukaan Super Monkey Ball Deluxe tullaan julkaisemaan Xboxille ja PS2:lle.

Super Monkey Ball Deluxe tulee sisältämään yli 300 eri kenttää, joita on poimittu aiemmista Super Monkey Ball -peleistä. Uusiakin kenttiä on viitisenkymmentä. Peli sisältää myös 12 party-peliä, mutta Xbox Live -tukea Super Monkey Ball Deluxe ei tule valitettavasti sisältämään.

gilgamesh1