Uutiset

Uutinen

Tuttu hattupää palaa brutaalina Mortal Kombat X:ään

Tänä vuonna markkinnoille saapuva Mortal Kombat X on esillä upouudessa GameMaster-lehdessä. Brittiaviisin kansijuttu on päätynyt verkkoon mukanaan lisätietoa mätkinnän moninpelistä ja uudistetusta hahmotuttavuudesta.

Uutena vahvistuksena brutaaliin tappelupeliin paljastetiin Kung Lao, joka on tuttu sarjan aiemmista osista. Hahmon päälaelta löytyy yhä tuttu teräväreunainen hattu, mutta liikkeitä ja muuta ulkoasua on uudistettu entisestä. Kuvamateriaalia viiksekkäästä mätkijästä löytyy oheisista kuvista.
Petri Kataja
Uutinen

Tekken 7 saa uutta verta Saudi-Arabiasta

Tekken 7:n ohjaaja Katsuhiro Harada on paljastanut tuoreen nimen pelin hahmokaartiin.

Seitsemännen osan myötä mättökarkeloita saapuu värittämään Saudi-Arabialainen soturi Shaheen. Haradan mukaan luomistyön taustalla on ihmisten toive saada mukaan taistelija myös Lähi-Idän suunnalta.
Jaakko Herranen
Uutinen

Halo 5: Guardiansin ennakkotilausedut selvillä

343 Industries kannustaa pelaajia sijoittamaan tulevaan Halo 5: Guardiansiin jo ennakkoon. Ensi vuonna julkaistava peli nähdään kolmessa erilaisessa paketissa, kylkiäisinään monenmoisia ennakkotilausetuja.

60 dollarin hintaan kaupiteltava Standard Edition sisältää varsinaisen pelin lisäksi uniikin julisteen koristamaan ennakkotilaajien seiniä.
Jaakko Herranen
Uutinen

Suomen suosituimmat pelit viikko 51/2014

Suomen suosituimpien pelien listan kärjessä ei tapahtunut muutoksia. FIFA 15, NHL 15 ja Minecraft jatkoivat kärkikolmikkona. Uutuuspelejä ei listalla tällä kertaa nähty.

Viimeksi syyskuussa listalle yltänyt Lego Marvel Super Heroes teki paluun sijoittuen kymmenenneksi.

Harri Hartikainen
Uutinen

PlayStation Network palaamassa toimintaan

Koko joulun ajan huonosti toiminut PlayStation Network on vähitellen palaamassa toimintaan. Palveluun kohdistettu hyökkäys on haitannut muun muassa PlayStation-konsoleilla verkkopelaamista.

Sony on saanut runsaasti kritiikkiä ongelman hitaasta korjaamisesta. Hetki sitten yhtiö julkaisi Twitterissä Ask PlayStation -tukisivustolla tiedotteen, jonka mukaan PlayStation 4:n, PlayStation 3:n ja Vitan verkkopalvelut ovat palaamassa hiljalleen käyttöön.

Harri Hartikainen
Uutinen

Wii U -alennuksia ja Duck Huntin paluu Nintendon latauspalveluissa

Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla. Mukana on tavallistakin muhkeampi tarjonta Wii U -pelien alennuksia. Ohessa muutamat poiminnat uutuuksista.

Spy Chameleon - Wii U:lla seikkaillaan kameleontin muodossa 75 kentässä, pakoillen kameroita ja erilaisia salaisuuksia paljastaen. Traileri.
Petri Kataja
Uutinen

Rauhallista joulua!

KonsoliFINin koko toimitus kiittää rakkaita lukijoitamme kuluneesta vuodesta. Toivotamme rauhallista ja onnellista joulua jokaiselle. Täyttyköön vatsanne kinkusta ja laatikoista sekä vapaa-aikanne vasta korkatuista lahjapeleistä.
Toimitus hiljenee myös pyhien ajaksi, mutta palaamme taas sorvin ääreen nopeammin kuin huomaattekaan.

jepu
Uutinen

Kultajäsenten tammikuussa laadukasta pelattavaa

Microsoftin Games with Gold -kampanja tarjoilee lähestulkoon ilmaisia pelejä myös tammikuussa. Ainoana edellytyksenä on Xbox Liven kultajäsenyys.

Xbox Onella tarjolle saapuu indietuotos D4: Dark Dreams Don't Die. Omaperäisyydellään kiitosta kerännyt julkaisu nähtiin alunperin syyskuussa. Paraikaa ilmaiseksi jaeltava Worms: Battlegrounds on hyvä ladata kovalevyilleen joulukuun aikana.
Jaakko Herranen
Uutinen

Ennakossa The Order 1886

Lontoon vaihtoehtoisen historian uumeniin sukeltava The Order 1886 on yksi Sonyn alkuvuoden suurimmista julkaisuista. KonsoliFIN pääsi käsiksi Ready at Dawnin ja SCE Santa Monica Studiosin yhteistyönä kehittämän pelin ennakkoversioon.

WaLuigin ensimietteet yksinoikeudella PlayStation 4:lle ilmestyvän The Orderin tiimoilta on luettavissa täältä.
Jaakko Herranen