Uutiset

Uutinen

Vahva jeni syö Nintendon tulosta

Nintendo jäi tappiolle tilivuotensa kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana. Yhtiö myös heikensi ennustetta koko tilivuodelle: nyt tappioita odotetaan kertyvän arviolta 650 mijoonaa euroa.

Japanilaisyhtiön liikevaihto oli huhtikuusta joulukuuhun yltäneellä ajanjaksolla noin 5,5 miljardia euroa eli 31 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Tappiota kertyi yhteensä 480 miljoonaa euroa verrattuna edellisvuoden 490 miljoonan euron voittoihin.
Paavo Niskala
Uutinen

3DS:n Mario myy ja lisää on luvassa

Nintendo paljasti Super Mario 3D Landin myyneen jo yli viisi miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Peli ilmestyi markkinoille marraskuussa.

Japanilaisen pelivalmistajan toimitusjohtaja Satoru Iwata lupasi samalla, että yhtiö julkaisee jo seuraavan tilivuoden aikana uuden sivuttain rullaavan Super Mario -tasoloikan 3DS:lle. Uusi tilivuosi alkaa huhtikuussa.
Paavo Niskala
Uutinen

The Witcher 2 huhtikuussa Xbox 360:lle

The Witcher: Assassins of Kings Enchanced Edition julkaistaan Xbox 360:lle 17. huhtikuuta, CD Projekt RED ilmoittaa. Mukana on uutta sisältöä, joka lisätään ilmaisella päivityksellä myös PC-versioon.

Konsoliversion käynnistää uusi introvideo, jonka on ohjannut Oscar-ehdokkuudellakin siunattu Tomasz Baginski. Peli sisältää myös uusia välinäytöksiä.
Paavo Niskala
Uutinen

Vitan Suomen-kiertue starttaa huomenna

22. helmikuuta kauppoihin saapuvaan PlayStation Vita -käsikonsoliin on mahdollista päästä tutustumaan kiertueella, joka starttaa huomenna Vantaan Jumbon GameStopista.

Maaliskuun loppuun asti kestävä kiertue käy Vantaan lisäksi ainakin Espoossa, Helsingissä, Turussa, Tampereella, Lahdessa, Lappeenrannassa, Joensuussa ja Jyväskylässä. Tarkemmat aikataulut ja mahdolliset tulevat lisäykset löydät Sony PlayStation Suomi -Facebook-sivulta.
Oliver
Uutinen

Wii U myös Eurooppaan tänä vuonna, huhua uudesta nimestä

Lopullista tietoa Nintendon seuraavan konsolin julkaisupäivästä saadaan yhä odottaa, mutta laitteen kerrotaan ilmestyvän joka tapauksessa myös Euroopassa tämän vuoden aikana. Varmat ja vahvistetut tiedot tulevasta kotikonsolista ovat yhä harvassa, joten tilaa huhuille on, ja nyt huhupuheet kertovat Nintendon harkitsevan Wii U:n nimeämistä uudelleen.
Petri Kataja
Uutinen

Insomniac luopuu Resistancesta

Insomniac Gamesin toimitusjohtaja Ted Price on paljastanut, ettei studio aio enää tehdä jatkoa Resistance-pelisarjalle.

Insomniac työstää tällä hetkellä Electronic Artsille Overstrike-räiskintää, josta ollaan oltu melko vaitonaisia. Esimakua on jo kuitenkin saatu railakkaan trailerin muodossa.
Oliver
Uutinen

Nintendon latauspalveluissa opitaan ja ammuskellaan

Nintendon latauspalveluihon pelmahtaa tällä viikolla neljä uutta nimikettä.

3DS-pelaajat saavat katsastettavakseen jälleen yhden Game Boy -pelin Virtual Console -version. Balloon Kidissä pelaajan tehtävänä on palloilla läpi kahdeksan kentän ilmapalloja keräten. Euroopassa ensimmäistä kertaa vuonna 1991 nähty peli on jatkoa hieman tutummalle Balloon Fightille.
Petri Kataja
Uutinen

THQ luopuu lasten lisenssipeleistä

THQ on viime vuosina tehtaillut lapsille lukuisia lisenssipelisarjoja, kuten Kung Fu Panda, Spongebob Squarepants, Scooby Doo, Cars, My Little Pony ja Bratz. Lasten lisenssipelit eivät enää kuitenkaan ole entisenlainen rahasampo ja niitä on usein varsin aiheellisesti syytetty kehnosta laadusta.

Nyt THQ aikoo keskittyä ydinpelisarjoihinsa, digitaaliseen jakeluun sekä uusien pelialustojen varhaiseen tukeen.
Oliver
Uutinen

Alan Waken painajaiset Live Arcadeen 22. helmikuuta

Alan Wake's American Nightmare julkaistaan Live Arcadessa 22. helmikuuta. Pelin hinnaksi kerrotaan 1200 Microsoft-pistettä eli noin 14 euroa.

American Nightmare on osa Microsoftin House Party -kampanjaa. Tempauksen starttaa Electronic Artsin Warp-pulmapeli 15. helmikuuta 800 pisteen hintalapun kera.
Paavo Niskala
Uutinen

Mass Effect -figuurien mukana lisäsisältöä moninpeliin

Tuoreimpien Mass Effect -figuuripakettien mukana toimitetaan lisäsisältöä sarjan kolmannen osan moninpeliin, selviää muun muassa BioWaren oman verkkokaupan tuotekuvauksista.

Paketteihin sisältyvät koodit arvotaan rekisteröinnin yhteydessä. Ne voivat oikeuttaa uusiin hahmoihin, aseisiin, asepäivityksiin tai hahmojen kykyjen parantamiseen.
Paavo Niskala
Uutinen

Huhu: Microsoft-pisteistä luovutaan tänä vuonna

Microsoftin huhutaan luopuvan pisteiden käyttämisestä maksuvaluuttana kuluvan vuoden loppuun mennessä. Asiasta uutisoi Inside Mobile Apps -verkkosivu.

Sivuston saamien tietojen mukaan linjaus koskee niin Xbox Liveä, Zune-kauppapaikkaa kuin Windows Phoneakin. Ohjelmistojätti vastasi Inside Mobile Appsin tiedusteluihin perinteisesti "emme kommentoi huhuja tai spekulaatioita".
Paavo Niskala