Uutiset

Uutinen

Microsoftin viihdeyksikkö vahvaan tulokseen

Microsoftin viihdeyksikkö takoi päättyneen vuoden viimeisellä neljänneksellä vahvan tuloksen. Muun muassa Xbox 360:n, Windows Phonen ja Skypen sisältävä osasto kasvatti liikevaihdon 15 prosentilla edellisvuodesta 4,24 miljardiin dollariin.

Ohjelmistojätin kokonaistulos loka-joulukuulle oli noin 20,8 miljardia eli vajaat viisi prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin.
Paavo Niskala
Uutinen

Xboxin Minecraftiin halutaan tiheämmin päivityksiä

Microsoft suunnittelee Xbox 360 -pelien päivitysprosessin nopeuttamista, Edge kertoo verkkosivuillaan. Minecraftia konsolille kääntävän 4J Studiosin Paddy Burns toivoo pelin pääsevän ensimmäisenä hyötymään ripeämmästä tahdista.
Paavo Niskala
Uutinen

Finnish Game Awards 16. helmikuuta Subilta

Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry palkitsee vuoden 2011 parhaat pelit Finnish Game Awards -gaalassaan. Tällä kertaa gaala järjestetään Vanhalla Ylioppilastalolla 16. helmikuuta 2012.

Gaala-illan aikana palkitaan parhaat pelit 12 eri kategoriassa ja Vuoden Peli tutuilla Aapeli-palkinnoilla. Vuoden Peli valitaan kaikkien ehdokkaiden joukosta yleisöäänestyksellä. Lisäksi julkistetaan vuoden pelikauppa, vuoden yksittäinen pelimyymälä ja palkitaan mahdollisesti myös muita suomalaista pelialaa eteenpäin vieneitä.
Oliver
Uutinen

Suomen pelimyynti laskussa, mutta kotimaisilla kehittäjillä pyyhkii hyvin

Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry:n arvion mukaan Suomen pelimarkkinoiden kokonaisarvo kuluttajahinnoin oli vuonna 2011 noin 97 miljoonaa euroa (2010: 108,6 miljoonaa euroa). Suomessa myytiin arvion mukaan pelejä vuoden 2011 aikana noin 2,5 miljoonaa kappaletta (2010: noin 3 miljoonaa kappaletta).
Oliver
Uutinen

Resident Evil 6 ilmestyy marraskuussa

Capcom vahvistaa kehittävänsä parhaillaan Resident Evil 6:tta. Peli julkaistaan ainakin Yhdysvalloissa 20. marraskuuta Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle Toiminnantäyteisen trailerin uusimmasta Resident Evilistä voi katsoa YouTubesta.
Paavo Niskala
Uutinen

The Last Storyn erikoisversio vahvistettu virallisesti

Aiemmin tässä kuussa huhuissa pyörinyt The Last Storyn erikoisversio on virallisesti vahvistettu. Nintendon tiedotteen mukaan eurooppalaispelaajat saavat ulottuvilleen normaaliversion lisäksi pelipaketin, joka sisältää musiikkia, taidetta ja teräksisen kotelon.
Petri Kataja
Uutinen

Kaksi Persian prinssiä ja demoja Nintendon latauspalveluissa

Nintendon latauspalveluihin saapuu tänään kaksi kappaletta Prince of Persia -pelejä, pari DSiWare-tuotosta ja 3DS-demoja.

Wiin Virtual Console tekee paluun pitkän hiljaiselon jälkeen Super Nintendolle julkaistun Prince of Persian muodossa. Klassikkopeliksikin kutsutun seikkailun perusperiaate kuulostaa selkeältä: selvitä tiesi 20 haastavan kentän läpi ja pelasta prinsessa. Asiaa tosin hankaloittavat  monet matkan varrella kohdattavat viholliset, piikkejä täynnä olevat kuilut, sekä aikaraja, joka ehtyessään päättää seikkailun.
Petri Kataja
Uutinen

Kingdoms Of Amalur kokeiltavaksi PS3:n Storeen

Tällä viikolla PS3:n Storen demohyllyä saapui komistamaan Kingdoms Of Amalur: Reckoning -roolipelin demo, joka tosin on tarkoitettu vain yli 18-vuotiaille. Plus-tilaajille tarjotaan lisäksi mahdollisuutta osallistua Starhawk-verkkoräiskinnän betatestiin.

PSOnen klassikkolaariin ilmestyivät Pandemonium 2 -toimintatasohyppely sekä Arc the Lad -strategiaroolipeli, jonka Plus-tilaajat voivat ladata kuukauden ajan ilmaiseksi.
Oliver
Uutinen

Mario bilettää maaliskuussa

Mario Party 9 julkaistaan Euroopassa 2. maaliskuuta. Pitkäikäisen bilepelisarjan edellinen osa ilmestyi Wiille vuonna 2007.

Lautapelimäiseen kimppapelaamiseen panostava Mario Party 9 höystää tuttua kaavaa uusilla minipeleillä, joita luvataan olevan yli 80 kappaletta. Muina uudistuksina tiedossa on lisää pelattavia hahmoja ja uusia pelimuotoja, sekä ajoneuvoja aiempaa nopeampaan laudan halki liikkumiseen.
hforad
Uutinen

Zeldalle kultaa

Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry on myöntänyt The Legend of Zelda: Skyward Sword -pelille kultalevyn osoituksena yli 10 000 kappaleen myynnistä.
Oliver
Uutinen

Max Payne 3 siirtyi toukokuulle

Take-Two Interactive ilmoittaa siirtävänsä Max Payne 3:n julkaisun maaliskuussa päättyvältä kuluvalta tilivuodeltaan toukokuulle. Julkaisun siirrolla halutaan varmistaa, että peli yltää sille asetettuihin laatuvaatimuksiin.
Oliver
Uutinen

Suomen suosituimmat pelit viikoilla 1-2/2012

Vuoden alku on perinteisesi hiljaista aikaa pelijulkaisujen suhteen, joten FIGMA-listalla nähtiin vain vanhojen tuttujen liikehdintää.

Taistelu sotapelien herruudesta käy edelleen kovana ja tällä kertaa niskan päälle kampesi Battlefield 3. Skyrim puolestaan peittosi Änärin ja listan hännille palasivat The Sims 3: Lemmikit ja Gran Turismo 5
Oliver
Uutinen

Remedyllä uusi peli tekeillä

Max Paynen ja Alan Waken synnyinsijana tunnettu Espoolainen Remedy Entertainment puuhaa työpaikkailmoituksensa perusteella uuraauurtavan konsoliprojektin parissa.

Uuden ohjelmoijan toivotaan nostavan tekoälyn uudelle tasolle ja käytössä on seuraava painos Remedyn omasta pelimoottorista, jolla tehtiin Alan Wake sekä ensi kuun puolivälissä Xbox 360:lle ladattavaksi tuleva Alan Wake's American Nightmare.
Oliver