Uutinen
PlayStation Network ei toimi, joten Let's Zumba!
PlayStation Networkin jo yli kaksiviikkoiseksi venähtänyt käyttökatkos käy monien hermoille. Vaikka osittaista käynnistämistä lupaillaankin lähipäiviksi, kannattaa viikonlopun tylsiin hetkiin varata muuta tekemistä.
Avuksi löytyy Xbox 360:lla ja Wiillä aikaisemmin villinnyt Zumba Fitness, joka saapuu tänään myös PlayStation 3:lle.
Avuksi löytyy Xbox 360:lla ja Wiillä aikaisemmin villinnyt Zumba Fitness, joka saapuu tänään myös PlayStation 3:lle.
Uutinen
Kasvit ja zombit valtaavat Nintendon latauspalvelut
Nintendon latauspalvelut saavat uusia nimikkeitä myös tällä viikolla. Virtual Console ei täydenny tällä viikolla, mutta lisäpelattavaa löytyy sekä WiiWaren, että DSiWaren puolelta.
Mielenkiintoisimmalta kuulostava uutuus tällä kertaa on Plants vs. Zombies, joka päästää pelaajan puolustamaan taloaan zombilaumoja vastaan. Apuna epäkuolleiden kurmottamisessa on, kuten pelin nimestä voi päätellä, suuri valikoima eri kasveja.

PlayStation Networkin jälleenrakennus loppusuoralla
Sony ei vieläkään antanut tarkkaa ajankohtaa PlayStation Networkin uudelleen käynnistämiselle, mutta ilmoitti väliaikatietona, että uuden järjestelmän testaaminen on jo loppusuoralla. Lisätietoja luvataan heti kun se on mahdollista.
Töitä tietoverkon jälleenrakentamiseksi ja tietoturvan parantamiseksi tehdään edelleen kellon ympäri ja tiedotuspäällikkö Patrick Seyboldin mukaan ensisijaisena tavoitteena on varmistaa, että käyttäjätiedot ovat turvassa palvelun käynnistyessä uudelleen.

L.A. Noire kolmella levyllä Xbox 360:lle
L.A. Noire julkaistaan Xbox 360:lle kolmella DVD:llä, Kotaku raportoi. PlayStation 3:lle rikosdraama toimitetaan yhdellä blu-raylla.
Rockstarilta datamäärää perustellaan erityisesti paljon mainostetun animaatiotekniikan vaatimuksilla. Peliin kerrotaan mallinnetun yli 400 näyttelijän kasvot yksityiskohtaisesti.
Rockstarilta datamäärää perustellaan erityisesti paljon mainostetun animaatiotekniikan vaatimuksilla. Peliin kerrotaan mallinnetun yli 400 näyttelijän kasvot yksityiskohtaisesti.
Uutinen
Assassin's Creed Revelations marraskuussa
Ubisoft on tarkentanut Assassin's Creed Revelations -toimintahiiviskelyn julkaisuajankohdaksi marraskuun. Versionsa pelistä saavat PlayStation 3, Xbox 360 ja PC.
Ubin mukaan kyseessä on Ezio-trilogian viimeinen osa. Tällä kertaa palataan ensimmäisen pelin sankarin, Altaïrin maisemiin Lähi-itään ja vieraillaan Ottomaanien valtakunnan sydämessä Konstantinopolissa (nyk. Istanbul).

Reggie: Wii myy, vaikka seuraaja näkyykin horisontissa
Wiin seuraaja on julkistettu, mutta Amerikan Nintendon toimitusjohtaja Reggie Fils-Aime odottaa konsolin silti myyvän, etenkin juuri julkistetun hinnanalennuksen takia.
"Tämä on meille todella tärkeä siirto. Tämä on vasta toinen hinnanalennus Wiille sitten konsolin julkaisun vuoden 2006 marraskuussa. Ja edellisessä konsolisyklissä silloinen johtava laite myi melkein 50 prosenttia myynneistään joko 149 dollarin hintaan tai halvemmalla."

Namco Bandain eläimellinen roolipeli DS:lle heinäkuussa
Nintendo julkaisee Namco Bandain uuden fantasiaroolipelin DS-käsikonsolille heinäkuun alussa. Animetyylisillä grafiikoilla ja eläimellisillä hahmoilla varustettu Solatorobo: Red the Hunter ilmestyy yksinoikeudella Nintendon käsikonsolille.
Uutinen
Castlevania-tarjouksia Xbox Livessä
Xbox Liven tarjousvuorossa on tällä viikolla Castlevania-aiheinen sisältö. Alennuslaarista voi poimia kokonaisten pelien ohella laajennuksia puoleen hintaan.
Live Arcaden tuoreesta sisällöstä vastasivat puolestaan eilen Bangai-O HD: Missile Fury (800 Microsoft-pistettä) ja Moon Diver (1200 pistettä). Molemmat pelit tarjoavat vauhdikkaan värikästä kaksiulotteista toimintaa.

EA Sports suunnittelee maksullista Premium-jäsenyyttä
EA Sports harkitsee ottavansa käyttöön vuosittaisen maksullisen jäsenyyden joka toisi käyttäjille etuuksia ja ylimääräistä sisältöä. Kiinteää vuosimaksua vastaan jäsenet saisivat alennusta DLC-sisällöstä, mahdollisuuden siirtää ostetut DLC-paketit pelin seuraavaan iteraatioon sekä muita pelaajien toivomia ominaisuuksia.
Uutinen
Split/Second-studiolta kenkää sadalle?
Disney Interactive Studios on vahvistanut, että sen Iso-Britannian Brightonissa sijaitsevan Black Rock Studiosin työvoimaa vähennetään, mutta meneillään olevan peliprojektin kehitys kuitenkin jatkuu.
Eurogamerin lähde pelistudiolta kertoo, että vaarassa on noin sata työpaikkaa ja jäljelle jäisi vain nelisenkymmentä tekijää. Black Rockin viime vuotisen Split/Second-kaahailun jatko-osan kehitys laitettiin jäihin jo joulukuussa ja lähteen mukaan noin puolet henkilöstöstä on ollut toimettomana siitä asti.

Ei Rock Band 4:ää tänä vuonna
Harmonix on vahvistanut, ettei se aio tuoda uutta Rock Band -peliä markkinoille tämän vuoden aikana.
Uutinen
Anonymous ei suostu Sonyn syntipukiksi
Anonymous-hakkeriryhmä on julkaissut tiedotteen, jossa se kiistää olevansa syyllinen Sonyn tietojärjestelmiin viime kuussa tehtyyn tietomurtoon.
Sony ilmoitti eilen löytäneensä eräältä palvelimeltaan Anonymous-nimisen tiedoston, jossa oli teksti "We Are Legion", mikä on ote hakkeriryhmän iskulauseesta. Sony myös kertoi, että Anonymous-ryhmän järjestämä palvelunestohyökkäys osaltaan vaikeutti tietomurron havaitsemista ja epäili tapausten samanaikaisuuden olevan jopa järjestettyä, vaikka ei ryhmää murrosta suoraan syyttänytkään.

Mass Effect 3 sittenkin vasta alkuvuodesta
Mass Effect 3:n julkaistaan sittenkin vasta ensi vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana, BioWare julistaa. Alun perin trilogian päätösosaa lupailtiin jouluksi 2011.
BioWare julkaisi pelistä samalla myös kaksi uutta kuvaa, jotka voi nähdä uutisen ohesta. Viivästyksestä johtuvan surunsa voi hukuttaa esimerkiksi lukemalla KonsoliFINin alkuvuoden Mass Effect -artikkeleita.

Sonyn vastaukset tietomurrosta Yhdysvaltain kongressille
Sonyn Kazuo Hirai toimitti tänään kirjalliset vastaukset Yhdysvaltain kongressin alakomitean asettamiin kysymyksiin.
Koko yhdeksän sivun litanian löydät kuvina täältä (klik), mutta ohessa on lyhyt tiivistelmä:
Seurasimme tietomurron käsittelyssä neljää pääsääntöä:
Koko yhdeksän sivun litanian löydät kuvina täältä (klik), mutta ohessa on lyhyt tiivistelmä:
Seurasimme tietomurron käsittelyssä neljää pääsääntöä:
Uutinen
Sonylle miljardin dollarin haaste Kanadasta
Torontolainen lakifirma on nostanut Sonya vastaan joukkokanteen, jossa vaadiltaan miljardin Kanadan dollarin eli noin 700 miljoonan euron korvauksia PlayStation Networkin käyttökatkosta ja tietomurrosta.
Lakifirma nosti kanteen ontariolaisen 21-vuotiaan Natasha Maksimovicin puolesta, joka kertoi lausunnossaan olevansa raivoissaan tapauksesta.
Lakifirma nosti kanteen ontariolaisen 21-vuotiaan Natasha Maksimovicin puolesta, joka kertoi lausunnossaan olevansa raivoissaan tapauksesta.
Uutinen
Wiin piirustusalusta myös HD-konsoleille
Wiin uDraw-piirustusalusta on THQ:lle sen tason hitti, että se tuodaan myös PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle ensi jouluksi. Wii-lisälaitetta on myyty jo 1,7 miljoonaa kappaletta.
Wiillä pöydän mukana tulee uDraw Studio -piirustus- ja väritysohjelma. Muita pöytää tukevia pelejä Wiillä ovat Pictionary, Dood's Big Adventure sekä SpongeBob SquigglePants.
Wiillä pöydän mukana tulee uDraw Studio -piirustus- ja väritysohjelma. Muita pöytää tukevia pelejä Wiillä ovat Pictionary, Dood's Big Adventure sekä SpongeBob SquigglePants.
Uutinen
iOS-laitteille tuleva Paper Monsters näyttää LittleBigPlanetilta
Mobiilistudio Robots vs Wizards on julkaisemassa iOS-laitteille uutta tasohyppelyä, jonka pelimekaniikka ja ulkoasu pohjautuvat vahvasti PS3:n LittleBigPlanet-maailmaan ja Wiin Mario Galaxy -peleihin.
Uutinen
Wiin hinta laskee 20.5. alkaen, myös budjettipelejä myyntiin
Euroopan Nintendo on tiedottanut, että Wiin hintaa lasketaan 20.5. lähtien. Samalla julkaistaan Mario Kart Wii Pack -niminen paketti, joka sisältää valkoisen Wii-konsolin ja ohjainten lisäksi Mario Kart Wii -pelin ja rattilisäosan. Myös alennettuun hintaan myytäviä pelejä on luvassa Nintendo Selects -pelisarjassa.
Uutinen
KonsoliFINin keskustelualue poissa käytöstä
KonsoliFINin keskustelualue on toistaiseksi poissa käytöstä. Syynä katkokseen on huoltotoimenpiteiden aikana sattunut onnettomuus.
Alustavan aikataulun mukaan foorumi palaa takaisin linjoille huomenissa edellisyön varmuuskopioiden avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kello 3:00 jälkeen kirjoitetut viestit katoavat keskustelualueelta.

WipEout 2048 ja/tai WipEout Trinity tekeillä?
NGP-käsikonsolin julkaisun yhteydessä vahvistettiin WipEout-pelisarjan saavan jatkoa uudella alustalla ja viime kuussa Sonylle rekisteröidyn wipeout2048.com-osoitteen arvellaan varmistavan asian.
Jo viime marraskuussa Sony Computer Entertainment Europen nimissä varattiin osoite wipeouttrinity.com, minkä arvellaan olevan joko NPG-projektin vanha nimi tai mahdollisesti kokonaan uusi PS3-peli.

Innokas pelaaja tatuoinut Augmented Reality -kortin ranteeseensa
Nintendon 3DS-käsikonsolin mukana tulee kuusi kappaletta Augmented Reality -kortteja. Kun näitä kortteja kuvataan 3DS:n kameroiden avulla, ilmestyy näytölle kuvatun näkymän päälle esimerkiksi pelihahmoja ja maalitauluja. Ainakin yksi pelaaja halusi viedä tämän konseptin astetta pidemmälle, sillä verkkoon on ilmestynyt kuva ranteeseen tatuoidusta AR-kortista.
Uutinen
Sony vastaa Yhdysvaltain kongressin kysymyksiin tietomurrosta
Sony on ilmoittanut, että se aikoo vastata Yhdysvaltain kongressin lähettämiin kysymyksiin massiivisesta tietomurrosta määräaikaan eli perjantaihin mennessä. Yhtiö kuitenkin kertoi, että meneillään olevien tutkimusten vuoksi se ei ehdi osallistua keskiviikkona järjestettävään kuulemiseen asian tiimoilta.
Kongressin Kaz Hiraille osoittamissa kysymyksissä tiedustellaan muun muassa seuraavia asioita:
Kongressin Kaz Hiraille osoittamissa kysymyksissä tiedustellaan muun muassa seuraavia asioita:
Uutinen
Metro 2033:n jatko-osalle nimi
THQ paljasti tuloskatsauksensa yhteydessä nimen Metro 2033:n jatko-osalle. Metro: Last Lightin aikataulua tai tarkempia yksityiskohtia ei kuitenkaan paljastettu.
Ukrainalaisen 4A Gamesin kehittämä Metro-pelisarja pohjautuu Dmitri Gluhovskin kirjoittamiin romaaneihin. Tarinat sijoittuvat ydintuhon jälkeiseen Moskovaan.
Metro 2033 julkaistiin Xbox 360:lle ja PC:lle vuosi sitten.

Nintendon tulevilla konsoleilla ei vaikutteita taulutietokoneista
Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwata on mieltynyt nappeihin, ohjaimissa. Hänen mukaansa Nintendo ei tule julkaisemaan konsolia, jonka ohjaimesta ei löydy painikkeita. Vaikka Nintendon käsikonsoleissa onkin kosketusnäyttö, ei tätä teknologiaa olla aikeissa ottaa käyttöön ainoaksi kotikonsolien kontrollointimenetelmäksi. Iwata pitää taulutietokoneita mielenkiintoisina, mutta Nintendo ei tule siirtymään pelkkään kosketusnäyttöön tulevissa konsoleissaan.
Uutinen
Verta, seksileluja ja pa*kan heittelyä: Duke Nukem Forever
Yhdysvalloissa ikärajoista vastaava ESRB toimii jälleen pelimarkkinoinnin työkaluna, kun Mature (K17) -ikärajan saanutta Duke Nukem Foreveriä kuvaillaan lautakunnan sivuilla.
Ei liene suuri yllätys, että pelissä hakataan irti avaruusolentojen päitä ja ruumiinjäseniä suurten veriroiskeiden saattelemana. Pelissä vieraillaan myös strippiklubilla ja kyseisen tason tehtävissä pitää muun muassa keräillä seksileluja ja yläosattomien naisten kuvia.

KonsoliFIN Podcastissa muistellaan Alan Wakea
KonsoliFIN Podcast palaa pääsiäistauolta tuhdilla kahden tunnin Alan Wake -aiheisella jaksolla. Kuunteluelämyksen voi tuttuun tapaan ladata iTunesista, RSS-syötteestä tai suoraan mediaserveriltä.
Uutinen
Fallout: New Vegasiin luvassa kolme laajennusta
Bethesda julkaisee touko-heinäkuussa kolme uutta laajennusta Fallout: New Vegasiin. Kaikki lisäpaketit ilmestyvät 800 Microsoft-pisteen eli kymmenisen euron hintaan samanaikaisesti Xbox 360:lle, PlayStation 3.lle ja PC:lle.
Laajennuksista ensimmäinen, Honest Hearts, ilmestyy ladattavaksi 17. toukokuuta. Se vie pelaajat Utahin kansallispuistoon, jossa joudutaankin heimosotien keskelle.
Laajennuksista ensimmäinen, Honest Hearts, ilmestyy ladattavaksi 17. toukokuuta. Se vie pelaajat Utahin kansallispuistoon, jossa joudutaankin heimosotien keskelle.
Uutinen
Resistance 3 -demo Battle: Los Angeles -blu-rayn mukana
G4tv.com tietää kertoa, että ainakin Yhdysvalloissa Battle: Los Angeles -scifi-leffan blu-ray-painoksen mukana on myös demo PlayStation 3:n Resistance 3 -scifi-räiskinnästä. Pelattavaa demossa tarjotaan puoleksi tunniksi.
Battle: Los Angeles -blu-ray julkaistaan Jenkeissä 16. kesäkuuta ja Resistance 3 Euroopassakin syyskuun aikana. Tietoa R3-demon löytymisestä myös leffan eurooppalaisesta painoksesta ei ole.
Battle: Los Angeles -blu-ray julkaistaan Jenkeissä 16. kesäkuuta ja Resistance 3 Euroopassakin syyskuun aikana. Tietoa R3-demon löytymisestä myös leffan eurooppalaisesta painoksesta ei ole.
Uutinen
Portal ja Mortal edelleen brittikärjessä
Portal 2 perässään Mortal Kombat jatkoivat toista viikkoa Chart-Trackin kokoaman brittilistan kahdella korkeimmalla paikalla. Kärkikymmenikköön nousi jälleen Just Dance 2.
Uusista julkaisuista Virtua Tennis 4 jäi sijalle 20, eikä Thor: God of Thunder -leffapeli yltänyt 40 myydyimmän pelin listalle.
Pelilista kaikki versiot yhteenlaskettuna viikko 17:
Uusista julkaisuista Virtua Tennis 4 jäi sijalle 20, eikä Thor: God of Thunder -leffapeli yltänyt 40 myydyimmän pelin listalle.
Pelilista kaikki versiot yhteenlaskettuna viikko 17:
Uutinen
Too Human -trilogiaa aiotaan vielä jatkaa
Silicon Knights haluaa viedä Too Human -trilogian päätökseen, studiojohtaja Denis Dyack linjasi IndustryGamersille. Hän kuitenkin kieltäytyi kommentoimasta tilannetta sen kummemmin käynnissä olevan oikeusjutun vuoksi.
Eeppisen trilogian avauskappaleena toitotettu Too Human ilmestyi Xbox 360:lle loppukesästä 2008. Peli sai kuitenkin tylyn vastaanoton niin kriitikoilta kuin pelaajiltakin, eikä jatko-osista ole kuultu mitään konkreettista.

Lukijan arvostelu
Crysis 2
Podcast
KonsoliFIN Podcast 013: Alan veikon oma viikko
jryi, maagiset, Paavi ja stammy iskevät luurit päihinsä ja puhuvat Sonyn verkko-ongelmista, Nintendon uudesta konsolista ja tietysti Suomen ylpeydestä, Alan Wakesta.
Lähetä palautetta foorumilla tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected]
Tunnusmusiikki: Enter the Party (Kevin MacLeod)
Uutinen
Sonyn tietomurto paljastui laajemmaksi
PlayStation Networkin ja Qriocity-leffapalvelun tietomurron tutkimuksissa Sonylle selvisi, että myös Sony Online Entertainmentin (SOE) järjestelmiin oli tunkeuduttu 16. - 17. huhtikuuta. SOE sulki verkkopalvelunsa eilen.
SOE:n massiiviverkkopelejä ovat muun muassa EverQuest II, Champions of Norrath, Free Realms sekä DC Universe Online.
SOE:n massiiviverkkopelejä ovat muun muassa EverQuest II, Champions of Norrath, Free Realms sekä DC Universe Online.
Uutinen
Microsoftille uusi pelistudio Vancouveriin
Microsoft Game Studios on perustanut uuden studion Vancouveriin, Kanadaan. Vasta-avatuilla verkkosivuilla kerrotaan, että kehittäjien tarkoituksena on keskittyä "core-pelien" tekemiseen.
Studiolle palkataan parhaillaan lisää väkeä, eikä virallista tietoa nykyisistä peliprojekteista tarjota. NeoGAF-käyttäjän onkima ansioluettelo viittaa kuitenkin Kinectiä hyödyntävään korkean profiilin räiskintäpeliin.

Tales of the Abyss kääntyy 3DS:lle ensi vuonna
Tales-roolipelisarjan faneille on sekä hyviä, että huonoja uutisia. Hyvät uutiset ovat NGamer-lehden tiedot, joiden mukaan PlayStation 2:lle julkaistu Tales of the Abyss julkaistaan Euroopassa 3DS-konsolille. Huonoiksi uutisiksi laskettaneen pelin arvioitu julkaisuajankohta, sillä lehdessä pelin on listattu ilmestyvän vasta vuoden 2012 keväällä.
Uutinen
Catherinen keräilyversion ostajille bokserit ja tyynyliina pakattuna pizzalaatikkoon
Atluksen Catherinesta julkaistaan Yhdysvalloissa nykytrendin mukaisesti myös erillinen keräilyversio. 20 dollaria normaaliversiota kalliimman Love is Over -erikoisversion lisäsisältö ei kuitenkaan ole aivan tyypillistä.
Uutinen
Uudet arvostelut ja artikkelit KonsoliFINissä viikolla 17
Huhtikuun viimeisellä viikolla avaruusötisköt ja antiikin taruolennot nöyrtyivät toimituskaartin rutinoituneiden virtuaalilahtaajien edessä. Podcast vietti lyhyttä pääsiäistaukoa, mutta palaa jo alkavalla viikolla.