Sony-pomo: Ohjaimen tärinät toissijaisia
"Olisiko liikkeentunnistimen eristäminen tärintoiminnosta teknisesti mahdollista? Varmasti, mutta samalla ohjaimesta saattaisi tulla liian kallis kuluttajille", Hirai sanoi.
"Olisiko liikkeentunnistimen eristäminen tärintoiminnosta teknisesti mahdollista? Varmasti, mutta samalla ohjaimesta saattaisi tulla liian kallis kuluttajille", Hirai sanoi.
Vaikka ongelmat sinisten laserdiodien valmistuksessa pakottivatkin Sonyn laskemaan Japanin ja Pohjois-Amerikan julkaisuun ehtivien konsolien määrän 500 000:n, uskoo McNealy yhtiön saavuttavan kahden miljoonan toimitetun konsolin tavoitteensa vuoden loppuun mennessä. Maaliskuussa päättyvän tilivuoden aikana Sonyn tavoite on toimittaa peräti kuusi miljoonaa konetta.
TotemBallin on kehittänyt Strange Flavour yhteistyössä Freeversen kanssa. Pelin lataaminen on maksutonta.
Toisin sanoen PAL-konsoleiden omistajat eivät voi ladata Virtual Console -pelejä, jotka ovat suunnattu NTSC-markkinoille.
Luku on jo ylittänyt sarjan edellisten parivaljakkojen ensimmäisten viikkojen tulokset, eikä suosio näytä laantumisen merkkejä.
MacDonald uskoo suoran jakelun tuovan myös uusia haasteita kehittäjille, sillä hänen mukaansa se mahdollistaa jatkuvamman suhteen kuluttajiin. Aikaisemmin pelaaja kävi ostamassa levyn kaupasta, mutta verkon kautta häneen voidaan olla jatkuvasti yhteydessä, sekä tarjota lisäsisältöä ja muuta oheismateriaalia.
Gibson tosin uskoi ongelmien johtuneen ylikuumenemisesta, joka puolestaan johtui esittelykioskien huonosta ilmanvaihdosta ja koko messuhallin korkeasta lämpötilasta.
Pelin ideana on avata kauppoja ympäri pelilautaa ja maksuttaa muita pelaajia, mikäli he joutuvat omistamillesi alueille. Tarkemmat yksityiskohdat ovat niukassa, mutta mukaan kaavaillaan online-tukea Nintendon Wi-Fi Connect -palvelun kautta.
Samalla vahvistui, että PS3:n liikkeentunnistava langaton ohjain tunnetaan nimellä SIXAXIS. SIXAXIS maksaa erikseen myytynä 5000 jeniä (33,50€). Lataus onnistuu USB-johdon kautta ja ohjain osaa saumattomasti vaihtaa langattoman ja langallisen tilan välillä. Toiminta-aikaa pitäsi riittää n. 30 tunniksi.
Foundation 9:n perustivat viime vuoden alussa Backbone Entertainment sekä The Collective ja nykyään yhteisöön kuuluvat lisäksi muun muassa Pipeworks, ImaginEngine ja Digital Eclipse.
DICE:n seuraava konsolipeli on Battlefield: Bad Company PS3:lle ja Xbox 360:lle.
Halo: Combat Evolvediahan kehitettiin alun perin strategiapelinä, joten kyseessä on eräänlainen paluu juurille.
Mukana mm. tennistä, jalkapalloa, hula hula vanteen pyöritystä ja kumiankka pooloa. EyeToy on liikunnallista ja hauskaa pelaamista koko perheelle, jopa 8 pelaajaa voi olla ruudulla yhtä aikaa!
Muuta: Suomenkielinen!
Mukana mm. tennistä, jalkapalloa, hula hula vanteen pyöritystä ja kumiankka pooloa. EyeToy on liikunnallista ja hauskaa pelaamista koko perheelle, jopa 8 pelaajaa voi olla ruudulla yhtä aikaa!
Muuta: Suomenkielinen!
Viidakkovillityksessä kisaillaan erilaisissa apinamaisissa peleissä välineenä hauska Buzz!- ohjain. Seikkaile leijonan kidassa, heittele kilpikonnia kookospähkinöillä ja koe viidakon poreammeen kupliva tunnelma, mutta varo vihaista gorillaa!
Muuta: Suomenkielinen! Pakkauksessa mukana Buzz!-ohjaimet
Viidakkovillityksessä kisaillaan erilaisissa apinamaisissa peleissä välineenä hauska Buzz!- ohjain. Seikkaile leijonan kidassa, heittele kilpikonnia kookospähkinöillä ja koe viidakon poreammeen kupliva tunnelma, mutta varo vihaista gorillaa!
Muuta: Suomenkielinen!
Kysymykseen vastanneista 650 henkilöstä 41% enemmistö uskoo uutuuskonsolin onnistuvan houkuttelemaan uusia ihmisiä pelimaailman pariin. Kiitokset kaikille mielipiteensä ilmanneille, tarkemmat vastaustulokset löytyvät uutiseen liitetystä kuvasta.
- Ihmisten on ymmärrettävä, etten ole menossa minnekään. Jatkan tekemääni työtä – ja kotikenttäni on Xbox 360 – samalla, ellen jopa aiempaa kovemmalla tahdilla, Itagaki selitti.
- On tärkeää saada ihmiset käsittelemään pelikonsolia siitä huolimatta, pelaavatko he 30 tai 10 tuntia viikossa tai onko kyseessä äitini, siskoni tai tyttäreni, Moore selvitti.
Kun MCV:n toimittaja kysyi: "Mitä, jos kilpailijat menestyvät PlayStation 3:a paremmin", Kutaragi vastasi: " Me emme välitä". Hän kuitenkin myönsi, että blu-ray -aseman valmistamiseen tarvittavien sinisten diodien valmistus takkuilee edelleen, mutta ongelmat tullaan ratkaisemaan.
Seuraavassa listassa ovat viimeisen kampanjapäivän uutuudet:
Trailerit:
Kauppasummaa tai muita yksityiskohtia ei julkistettu. Buena Vista Gamesin mukaan hankinta on strategisesti tärkeä, sillä Climax Racingistä tuli kustantajan kolmas sisäinen kehitystiimi ja ensimmäinen eurooppalainen satelliitti.
Luonnollisesti myös ulkoasu on entistä näyttävämpi, ja varsinkin tähdet näyttävät selvästi esikuviltaan. Kontrollipuolellakin tehdään uudistuksia, jotta ohjaus olisi helppo oppia, mutta vaikea hallita täydellisesti.
Voittaaksesi sinun tulee vain vastata seuraavaan kysymykseen mahdollisimman omaperäisesti, hauskasti ja nasevasti: mitä ottaisit mukaan, jos humanoidit kidnappaisivat sinut?
Demot:
Trailerit:
PS3-versioon on lisätty Knights of the Nine, uusi kilta, johon pelaaja voi liittyä heti pelin alussa. Tavoitteena on edetä "taivaalliseksi ristiretkeläiseksi", jolla on niin taistelijan, kuin papinkin kykyjä. Seikkailu sisältää uusia paikkoja, hahmoja ja varusteita.