Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Dead Rising

Selviytymiskauhun käsikirja

Voodoouskonnoista tutut zombit, eli elävät kuolleet, toi populaarikulttuuriin kulttiohjaaja George A. Romero. Hänen vuoden 1968 elokuvaklassikkonsa Elävien kuolleiden yö esitteli selviytymiskauhun. Siinä otetaan ryhmä tavallisia ihmisiä, laitetaan heidät johonkin tavanomaiseen ympäristöön ja päästetään zombit valloilleen. Verenlennätyksen lomassa tutkitaan ihmisten käyttäytymistä ääriolosuhteissa. Dead Rising, jonka on tehnyt Resident Evil -sarjasta tuttu Capcom, seuraa uskollisesti Romeron esittelemää kaavaa. Sotakirjeenvaihtajana toiminut journalisti Frank West eksyy kameroineen ostoskeskukseen, jonka elävät kuolleet valloittavat. Westin ja muiden ostosreissulla olleiden ihmisten elämä muuttuu kertaheitolla, kun aivokuolleita tappajia pitää pistää ketoon kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Dead Risingissa pitää kiinnittää huomiota aikaan. Yksi virtuaalitunti kestää pelissä noin viisi minuuttia ja Westin rannekello pitää pelaajan ajan tasalla. 72 tunnin kuluttua helikopteri saapuu noutamaan lehtimiestä, ja jos pelaaja ei ole silloin sovitussa noutopaikassa, hänet jätetään jälkeen. Juoni seuraa tiettyä kaavaa, mutta vaihtoehtoiset tehtävät vähentävät onneksi turhaa putkijuoksua. Tehtävänä on selvittää totuus siitä, miksi tapahtumat ovat päässeet riistäytymään käsistä. Tämä tapahtuu keräämällä taustakansioita, joita saa palkinnoksi menestyksekkäästi suoritetuista päätehtävistä.

Matkalla kohdataan luonnollisesti mitä erilaisimpia hahmoja, joista kukin yrittää selviytyä omalla tavallaan. Kaikkea liikkuvaa ammuskeleva ylimielinen amerikkalainen tuntuu kieltämättä läpinäkyvältä sormen heristämiseltä, mutta pääasiallisesti yhteiskuntakritiikki on purevaa. Katastrofitilanteessa syntyvä massapsykoosi on mielenkiintoinen asia, ja välillä West joutuu taistelemaan myös normaaleja ihmisiä vastaan zombirähinöinnin lomassa. Joskus kanssakärsijöitä joutuu myös pelastamaan verenhimoisten ihmissyöjien kynsistä. Nämä tehtävät ovat´keskinkertaisen tekoälyn takia Dead Risingin huonointa antia. Resident Evilistä tuttua keinotekoista pelottelua ei kuitenkaan harrasteta, vaan yltiöpäinen mättäminen muuttuu vähitellen pikimustaksi huumoriksi ja ahtaan paikan kammoa vastaan taistelemiseksi.

Leikkikentän perusteet

Japanilaisille tuotoksille tyypillinen kompakti pelialue on heitetty Dead Risingissä romukoppaan. Mallia on haettu länsimaisesta mausta, ja etenkin Grand Theft Autosta, jonka leikkikenttä on otettu zombihurjastelussa hyötykäyttöön. Pelialueena toimiva kauppakeskus on nykymaailman trendien mukaisesti todellinen monitoimihalli, josta löytyy ruokakaupan lisäksi jos jonkinmoista liikettä. Kaikkialle pääsee käymään ja joka paikassa on myös omat pikku aktiviteettinsa. Vaatemyymälässä voi stailata hahmonsa tyylikkääksi, tai tyylittömäksi, ravintoloista ja pikkukioskeista saa kestävyyttä palauttavaa ruokaa, ja rautakaupasta pystyy anastamaan ylimääräistä aseistusta.

Zombeja riittää pelialueella jopa kymmeniä tuhansia, joten tapettavaa riittää. Hiekkalaatikkopeleille ominaiseen tyyliin nirhaamiseen ei käytetä pelkkiä pyssyjä, vaan kävelevät lihapalat saa pois päiviltä muillakin keinoilla. West on karatemiehiä ja hän oppii uusia potkuja sekä lyöntejä kokemuksen karttuessa. Kättä pidempää on kuitenkin usein tarjolla, sillä esimerkiksi pöydillä tai muulla irtaimistolla voi sohia ympäriinsä. Välillä meno yltyy todella hetkiseksi. Silloin on syytä kaivaa rambopuukko naftaliinista tai pöräyttää miehekäs moottorisaha käyntiin.

Jotta homma ei menisi liian makaaberiksi, yhdelle alueelle ei voi jäädä kykkimään liian pitkäksi aikaa. Kuhunkin tehtävään on annettu tietty aikaraja, jonka puitteissa on ehdittävä seuraavaan pisteeseen. Muussa tapauksessa peli on ohi. Tallennuspisteitä on harvakseltaan ja kummallista kyllä Xboxin kovalevylle mahtuu vain yksi tallennus konetta kohti. Näin voi esimerkiksi käydä niin, että tallennuspisteen jälkeen aika ei riitäkään nykyisen tehtävän suorittamiseen. Sitten ei ole muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa koko peli alusta. Onneksi seikkailu on lyhyt, kekseliäs ja siinä on hyvä uudelleenpeluuarvo. Näin turhautuminen ja kyllästyminen eivät iske ainakaan muutamaan iltaan.

Sadepäivien pelastus

Dead Risingin vahvuudet ovat ennen kaikkea sen soljuvuus sekä tehokas presentaatio. Normaalisti tämänkaltaisissa peleissä synkisteltäisiin urbaaneissa ympäristöissä, joissa jokaisessa varjoissa piileksii mahdollinen kuolema. Capcomin tuoreen tekeleen ostoskeskus on sen sijaan värikäs, lapsille suunnattu karnevaaliympäristö. Tämä tuo veriseen toimintaan oman hirtehisen lisänsä. Grafiikka on toimivaa, joskaan ei missään tapauksessa konsolin keskitasoa parempaa. Frank itse on erityisen huolella mallinnettu, mutta kaikki muut hahmot on toteutettu kehnommin. Välianimaatioissa terävyys on selvästi tarkempaa kuin itse pelissä. Lisämaininnan ansaitsee dialogitekstin pienuus muissa kuin teräväpiirtotelevisioissa.

Musiikki jää väkisinkin taka-alalle, vaikka latausruuduissa soiva hissimusiikki onkin kieltämättä toimiva ratkaisu. Ääninäyttely on yllättävän toimivaa ja parempaa kuin useimmissa zombielokuvissa. Tehosteissakin on joitain mainioita oivalluksia. Sähkökitara on yksi näistä innovaatioista, sillä kun zombin kolkkaa soittimella, siitä lähtee muutamia häiriösointuja. Vastaavia esimerkkejä on enemmänkin, ja ne nostavat Dead Risingin äänimaailman normaalipelin yläpuolelle.

Capcomin uusi lempilapsi on muutenkin yllättävän toimiva kokonaisuus. Useimmista nykypeleistä poiketen se on oikeasti hauska, eikä yritä peitellä b-luokan elokuvista peräisin olevia juuriaan. Zombia pistetään lihoiksi vasemmalta ja oikealta, mutta mukana on myös pohdittavaa älykkäämpää pelaajakuntaa varten. Peli ei kohoa klassikoksi, mutta sellainen se ei yritäkään olla. Hupaisaa viihdettä sateisten syysiltojen ratoksi oikeita Xbox-hittejä odotellessa.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi