Halot terävöitynä Xbox 360:llä
Molemmat pelit kuuluvat luonnollisesti Xbox 360:n taaksepäin yhteensopivuuslistaan heti julkaisussa.
Molemmat pelit kuuluvat luonnollisesti Xbox 360:n taaksepäin yhteensopivuuslistaan heti julkaisussa.
Pelimuotoina ovat Arcade Mode sekä Challege Mode, jossa tuttuun tapaan hankitaan lisenssejä ajokoulussa ja kisoista voitetulla rahoilla ostetaan uusia pyöriä tai viritellään vanhoja. Lisäksi prätkäkuskiaan voi muokata lisensoiduilla kypärillä, ajopuvuilla ja kengillä. Mukana on myös GT4:stä tuttu Photo Mode.
Uuden konsolisukupolven ennustetaan nostavan pelibisneksen äänitemarkkinoiden tasolle jo vuonna 2008. Uusien kotikonsoleiden lisäksi kasvutekijöinä ovat kannettavat pelilaitteet, PC:n verkkopelit sekä digitaalinen jakelu.
Oikeus ei siis ole tuominnut, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, vaan osapuolet päättivät hakea sopimusta pitkän ja kalliin oikeudenkäynnin sijaan.
Elokuvan ohjaa Sunmin Park, joka on myös filmin tuottaja yhdessä Jungmin Ethan Parkin kanssa. Sunmin Parkin aiempia tuotantomeriittejä ovat Nicole Kidmanin tähdittämä The Others ja korealainen animaatioelokuva Wonderful Days (Sky Blue). Kameo-elokuvan tuotannon on määrä alkaa ensi vuonna.
VIIKONkimppa-järjestelmässä Player One tarjoaa joka viikko kymmenen peliä tai oheislaitetta, joista kerätään koko viikon aina maanantaista sunnuntaihin tilauksia ja katsotaan miten alas hinta laskee.
Sonyhan hävisi hiljattain Australiassa oikeusjutun mod-piirejä asentanutta ja myynyttä miestä vastaan.
Jo 80-luvun pelihalleista tutun sarjan uusin tunnetaan nimellä Spy Hunter: Nowhere to Run. Se on tarkoitus julkaista PlayStation 2:lle ja Xboxille ensi kesänä, eli tietenkin elokuvan ensi-illan aikoihin.
Joulukuussa julkaistava PSP:n Prince on Persia saa lisänimekseen Revelations. PSP-versio perustuu pitkälti viime vuonna julkaistuun PoP: Warrior Within -peliin, mutta mukaan on lisättu uusia puzzleja, karttoja ja uudelleen suunniteltuja tasoja. Taistelusysteemiä on hiottu uusilla komboilla, joissa voi käyttää hyväkseen muun muassa lähitaisteluaseita, ympäristöstä löytyvää irtotavaraa ja seiniä.
Ohimennen mainittiin Sonyn tuovan markkinoille kokonaan uuden malliston kannettavia videolaitteita ennen PlayStation 3:n maaliskuista Japanin julkaisua ja ensi syksyistä Pohjois-Amerikan julkaisua.
Koko kappalelistan nykyisille kotikonsoleille 25.11. julkaistavasta pelistä löydät keskustelulinkin takaa.
Toistaiseksi ei ole varmaa, milloin uudet paljastukset tehdään. On kuitenkin todennäköistä, että uusia yksityiskohtia kerrotaan Xbox360:n julkaisupäivänä 2. joulukuuta, jolloin Shigeru Miyamoton on tarkoitus pitää 30 minuutin mittainen puhe Kiotossa.
18+ -merkinnällä varustettu 50 Cent: Bulletproof julkaistaan PlayStation 2:lle ja Xboxille 25.11.
Tarkempaa infoa tapahtumasta löydät lähdelinkin takaa.
Mario Kart DS -bundle ilmestyy Euroopassa samanaikaisesti pelin kanssa marraskuun 25.