Uutinen

PS3:n muistin tuotanto käynnistymässä

Samsung on saanut valmiiksi ensimmäiset 90 nanometrin tekniikalla valmistetut tuotantomallit huippunopeasta XDR DRAM -muistista. 512 megabitin muistit kykenevät siirtämään dataa jopa 9,6 gigatavun sekuntivauhtia. Samsung valmistaa XDR-muistit myös PlayStation 3:een.
Oliver
Uutinen

E3 2005: Aseet ja tykit paukkuvat N-Gagella

Pathway To Glory –pelistä vastannut suomalaispelitalo Red Lynx tuo pelipuhelimelle kaksi uutta nimikettä.

Näistä ensimmäinen on 1600-luvun Karibianmerelle sijoittuva vuoropohjainen strategiapeli High Seize. Pelin luvataan sisältävän kiihkeitä taisteluita, aarteenmetsästystä, maiden välisiä konflikteja, mielenkiintoisia hahmoja ja jopa ripauksen romantiikkaa. Lisäksi pelaaja pääsee ohjaamaan eri kokoisia yksiköitä aina jalkasotilaista isoihin tykkeihin asti.

Kanis
Uutinen

Lisää strategiaa DS:lle

Kämmenmikropeleihin erikoistunut Pocket PC Studios on ilmoittanut kehittävänsä aiemmin ilmoitetun Europa Universalis II -pelin lisäksi kaksi muuta strategiapeliä: Disciples II ja Jagged Alliance 2: Gold Pack.

JA2:ssa pelaaja ohjaa palkkasoturijoukkoa tavoitteenaan vapauttaa Arulco-niminen pikkuvaltio julman diktaattorin kynsistä. Peli on sekoitus roolipeliä, strategiaa sekä taktiikkaa.

Disciples 2 heittää pelaajan taianomaiseen valtakuntaan, jossa neljä rotua taistelee kansansa ja jumalansa puolesta.

kaba
Arvostelu

NBA Street V3

Mitä tapahtuu, kun koripallo kainalossa napataan heliumia nuppi täyteen ja unohdetaan säännöt?
SonJohn
Arvostelu

Zoo Keeper

Nettipuzzle muutaman vuoden takaa on nyt myös taskukoossa.
kaba
Uutinen

Factor 5 hyppäsi PS3:n kelkkaan

Viime vuosina lähinnä GameCuben Star Wars: Rogue Squadroneista vastannut kalifornialainen Factor 5 kehittää jatkossa pelejä yksinoikeudella PlayStation 3:lle. Pääjohtaja Julian Eggebrecht kertoi yhtiön työskennelleen myös Xbox 360:n parissa, mutta PS3:n Cell-prosessori tarjoaa heidän mielestään enemmän laskentatehoa. Eggebrechtin mukaan lisäteho helpottaa oikean maailman simuloimista, mikä puolestaan parantaa pelikokemusta.
Oliver
Uutinen

E3 2005: Tiger Woods PGA Tour 06 -kuvia

Electronic Arts on julkaissut pari kuvaa seuraavan sukupolven Tiger Woods PGA Tour 06:sta. Tuoreen golffailun on määrä ilmestyä Xbox 360:lle nähtävästi laitteen julkaisupelinä. Kehittyneen grafiikan ja maaston muotoja korostavan valaistuksen ohella mukana on verkkotuki ja kahden tatin lyöntimekaniikka.

  • XboxFINin kaikki E3 2005 -uutiset
  • Hakkiz
    Uutinen

    E3 2005: Ensimmäiset kuvat Xbox 360:n Quake IV:stä

    Activision on julkaissut ensimmäiset kuvat Xbox 360 -konsolilla pyörivästä Quake IV:stä. Peli jatkaa Quake II:n tarinaa ja maailmojen sotaa ihmisten ja Stogg-muukalaisrodun välillä. Ravenin kehittämä neljäs osa maineikkaaseen FPS-pelisarjaan pohjautuu id Softwaren Doom 3 -pelimoottoriin ja ilmestyy seuraavan sukupolven Xboxin lisäksi PC:lle.
    Hakkiz
    Uutinen

    E3 2005: Kuvia Konamin Crime Lifesta

    Konami on julkaissut muutamia uusia kuvia syksyllä Xboxille, PlayStation 2:lle ja PC:lle ilmestyvästä Crime Life: Gang Wars -pelistään. Kyseessä on urbaaniin maisemaan sijoittuva vapaa, dynaamisesti etenevä toimintapeli, jossa pelaajan on osoitettava olevansa kaupungin kovin taistelija ja ovelin jengipomo.
    Hakkiz
    Uutinen

    E3 2005: Xbox 360 -sotapelistä The Outfit uusia kuvia

    THQ:n yksinoikeudella Xbox 360:lle ilmestyvästä toisen maailmansodan sotapelistä Outfit on ilmestynyt uusia kuvia. Relic työstämä joukkuepohjainen kolmannen persoonan WW2-nimike yhdistää arcadesävytteistä, mutta fysiikoiltaan vahvasti realismihakuista toimintaa strategisiin elementteihin yhdistettynä.
    Corca
    Uutinen

    E3 2005: Läjä oheislaitteita QD:lle

    Nokia julkaisee kuluvan vuoden toisella puoliskolla N-Gage QD:lle tukun lisälaitteita, jotka käyttävät hyväkseen peli- ja älypuhelinominaisuuksia. Seuraavassa uudet laitteet listattuna:

  • N-Gage Wireless Dual Headset on langaton bluetooth-yhteydellä toimiva kuulokesetti, jota voi käyttää yhdellä tai kahdella kuulokella.
  • N-Gage QD Dual Headset on langallinen versio kuulokkeista, ja laiteesta löytyy äänenvoimakkuudensäädin.
  • Kanis
    Uutinen

    E3 2005: Kuvia Timeshiftistä

    Saber Interactiven kehityksessä olevasta pelistä Timeshift laitettiin kuvia näytille. Pelin tarina sijoittuu vuoteen 2025, mutta aikamatkailuteeman ollessa mukana käydään välillä 1900-luvullakin. Mielenkiintoisena ominaisuutena tässä FPS-pelissä tarjotaan pelaajille mahdollisuutta hallita aikaa myös itse tehtävissä.

    Atari julkaisee pelin oletettavasti ensi syksynä.

    Yargo
    Uutinen

    E3 2005: Castlevaniaa Xboxille

    Konami on vahvistanut E3-messuilla tuovansa jo aiemmin PS2:lle ilmestyväksi ilmoitetun Castlevania: Curse of Darknessin myös Xboxille.

    Curse of Darkness on ensimmäinen Castlevania -sarjan julkaisu Xboxilla. Pelin päähahmokin on uusi, sillä edellisten osien Belmontin klaanin ja Draculan välienselvittelyjen sijaan pelaajat pääsevät ohjastamaan Hectoria, joka on Draculalta itseltään oppinsa saanut paholaismanaaja. Peli sijoittuu kolme vuotta sen jälkeen, kun Hector karkasi Vallachiasta normaalin elämän perään, jättäen Draculan Belmontien käsiin.

    Niko Martiskainen
    Uutinen

    E3 2005: Capcomin Darkwatch – kuvia ja lisätietoa

    Julkaisuoikeudet vastikään hankkinut japsipelitalo Capcom julkaisi lisätietoa ja uusia kuvia omaperäisestä FPS-pelistään Darkwatch. Ensimmäinen vampyyri-western -genren räiskintäpeli yhdistää vampyyrikauhua ja traditionaalista villiä länttä erikoiseksi fuusiolajityypiksi. Pelitarinassa raskaasti aseistettu salaseura Darkwatch on sivilisaatiotamme alusta saakka suojellut ihmiskuntaa näiltä verenhimoisilta hirviöiltä.
    Corca
    Uutinen

    E3 2005: Eidokselta toimintaseikkailu Just Cause

    Eidos julkaisi tuoreeltaan tietoa uudesta toimintaseikkailupelistään nimeltä Just Cause. Pelissä CIA:n leivissä toimiva peiteoperatiivi Rico Rodriquez (pelaaja) saa tehtäväkseen soluttautua korruptoituneen saarivaltio San Esperiton hallitukseen Etelä-Amerikan alueella. Tarkoituksena on syöstä rikollishakuinen hallitus vallasta ja estää sen epäillyt massatuhoaseiden varastointisuunnitelmat.

    Just Cause keskittyy saarivaltion sisäisten hallitusryhmien välisiin voimasuhteisiin ja antaa pelaajalle mahdollisuuden manipuloida puolueita toisiaan vastaan.

    Corca
    Uutinen

    E3 2005: Konamilta DDR ULTRAMIX 3

    Konamin tanssipelisarja Dance Dance Revolution ULTRAMIX, tai Dancing Stage Unleashed kuten täällä Euroopassa kutsutaan, saa kolmannen osansa. Uutta musiikkia tulee yli 100 minuutin edestä, eli toisin sanoen biisejä tarjotaan tanssittavaksi 65 kappaletta.

    Yargo
    Uutinen

    E3 2005: Tietoa Atarin Matrix: Path of Neosta

    Atari on julkistanut Matrix-elokuviin pohjautuvan Path of Neo -pelin ominaisuuksia. Pelaaja ottaa ohjaksiinsa elokuvan päähahmon Neon ja pelaa kaikkien kolmen elokuvan avainkohtaukset käyttäen apunaan itämaisia itsepuolustustaitoja ja hurjaa määrää aseistusta. Taistelusysteemin luvataan olevan niin pitkälle viety lukuisine itsepuolustusliikkeineen, että pelaaja pystyy todella tuntemaan itsensä Valitulta. Mukana on "ohjaajan leikkaukseksi" kutsuttua materiaalia kaikista kolmesta elokuvasta sekä Animatrixista, minkä siivittämänä pelaaja kokee Neon tarinan alusta loppuun.

    Yargo
    Uutinen

    E3 2005: Castlevania DS -yksityiskohtia

    Nintendo DS:n Castlevania, jonka lisänimeä ei ole vielä lyöty lukkoon, laittaa pelaajat taas pirujahtiin Aria of Sorrow -osasta tutun Soman saappaissa. Edellisten Castlevania-pelien tapaan luvassa on sokkeloita ja erikoisaseita roolipelielementein höystettynä. Tärkeä elementti peliä on myös kukistettujen vihollisten sielujen kaappaaminen, mikä antaa mahdollisuuden uusiin kykyihin ja voimiin.

    Toista näyttöä peli käyttää kartan ja elintärkeiden tilastojen näyttämiseen.

    kaba
    Uutinen

    SCi:n Eidos-kauppa sinetöity

    Alkuvuoden tarjouskilpailun kohteena ollut brittiläinen Eidos on siirtynyt toisen brittiläisen peliyhtiön SCi:n haltuun. Osana sopimusta Eidoksen nykyjohto irtisanoutui, mutta muuten yhtiö jatkaa toimintaansa ainakin toistaiseksi entisellään. SCi aikoo sijoittaa 90 miljoonaa euroa Eidoksen avaintuotteisiin ja kesken olevien pelien jatkokehitykseen (Tomb Raider: Legend, Hitman: Blood Money jne.).
    Oliver
    Uutinen

    E3 2005: Revolutionin tiedot julki - loppuvuonna

    Nintendon toimitusjohtaja, Satoru Iwata, on puhunut uutistoimisto Reutersille Revolutionista. Iwatan mukaan konsolin hinta, julkaisupäivä ja muut tarkat tiedot paljastetaan vuoden loppuun mennessä. Tällöin näytetään myös pitkään odotettu ohjain ja ohjaustapa.

    Nintendo perustelee salailua sillä, ettei halua näyttää valttejaan kilpailijoille liian aikaisin.

  • CubeFINin kaikki E3 2005 -uutiset
  • kaba
    Uutinen

    E3 2005: Korkealaatuisia Xbox 360 -pelivideoita

    Microsoft on julkaissut lukuisia korkealaatuisia, 720p-resoluutiolla toimivia videoita Xbox 360 -peleistä. Tarjonta kattaa esimerkiksi Kameon, Ghost Recon 3:n, Full Auton, Final Fantasy XI:n ja The Darknessin.

    Videot voi hakea Xbox.comin E3-sivuilta. Kannattaa huomata, että kyseiset teräväpiirtovideot ovat varsin raskaita ja vaativat tietokoneelta runsaasti vääntöä.

    Hakkiz
    Uutinen

    EGM: Silicon Knights ja Microsoft yhteistyöhön

    Pelilehti Electronic Gaming Monthly (EGM) on tuoreimmassa numerossaan paljastanut Silicon Knightsin ruvenneen yhteistyöhön Microsoftin kanssa. Yhteistyön hedelmänä pitäisi valmistua Silicon Knightsin ikuisuusprojekti Too Human. Kyseessä on alkujaan PlayStationille ilmoitettu futuristinen toimintaroolipeli, josta suunnitellaan nyt trilogiaa Xbox 360:lle.

    Silicon Knightsilla on kehityssopimus myös Segan kanssa. Kevättalvella tehty diili koskee kuitenkin eri pelinimikettä eikä näin vaarannu Microsoftin mukaantulon myötä.

    Hakkiz
    Uutinen

    E3 2005: Dead or Alive 4 -kuvia ja pelivideo

    Tecmon Xbox 360 -yksinoikeuspelistä Dead or Alive 4 on ilmestynyt uusia ruutukaappauksia, joista alla muutama Gametrailerin tarjoaman pelivideon lisäksi. Kehitystiimi Team Ninjan työstämä mätkintäpeli jatkaa edellisosiensa tapaan graafisesti erittäin näyttävällä toteutuslinjalla, tarjoten samalla tukun uusia taistelijoita sekä laajennettuja, monitasoisia ja osin tuhoutuvia areenoita.

    Aseettoman martial arts -turpajaisen neljännen osan odotetaan ilmestyväksi Xbox 360:n kanssa rinnan tai pian sen jälkeen.

    Corca
    Uutinen

    LucasArtsin E3 2005 -pelilistaus

    Elokuva-alan suurvaikuttaja George Lucasin perustama Yhdysvaltalainen pelitalo LucasArts julkaisi uunituoreena virallisen pelitarjontansa parhaillaan Los Angelesissa pidettäville E3-pelimessuille.

    Vahvasti galaktisen tähtioopperan ympärille nivotun messutarjonnan Xbox-osastoa edustaa jo julkaistu Star Wars: Episode III Revenge of the Sith -toimintaseikkailu sekä jouluksi ilmestyvä massiivimoninpeli Star Wars Battlefront II .

    Corca
    Uutinen

    Konamin E3 2005 -pelilistaus

    Japanilainen pelitalojätti Konami julkaisi tuoreeltaan virallisen pelitarjontansa parhaillaan Los Angelesissa pidettäville E3-pelimessuille. Massiivisen messukattauksen etenkin uusille taskukonsoleille tarjoava japsitaho tuo kärkijulkaisuistaan legendaarisen Castlevania-pelisarjan ensimmäistä kertaa Microsoftin pelikonsolille.
    Corca
    Uutinen

    E3 2005: Nykyistä Xboxia ei hylätä - ainakaan heti

    Microsoftin Peter Moore ilmoitti suurten pelijulkaisijoiden tuen jatkuvan vahvana myös nykyisen sukupolven Xboxille ainakin vuoteen 2007 asti.
    - Vaikka Xbox 360:n ympärillä on ilmiselvästi paljon melua tällä hetkellä, kykenee nykyisen Xboxin laitteisto, ohjelmistot ja palvelut tarjoamaan mitä säväyttävimpiä pelikokemuksia, Peter Moore sanoo.

    Yargo
    Uutinen

    E3 2005: Tietoa ja kuvia Metal Gear Acid 2:sta

    Metal Gear Acid 2 yhdistelee edeltäjänsä tapaan korttistrategiaa taktiseen hiiviskelyyn ja uudet kortit lisäävät taktikointia entisestään. Myös pelin käyttöliittymä on uusittu kontrollien parantamiseksi ja pelaamisen nopeuttamaiseksi. Uusi sarjakuvamainen ulkonäkö on saatu aikaan käyttämällä cel-shadingia yhdessä perinteisten tekstuurien kanssa.

    Luvassa on myös langatonta yhteistoimintaa PlayStation 3:lle luvatun Metal Gear Solid 4:n kanssa, joten MGA2:n julkaisua saatanee odottaa vielä jonkin aikaa.

    Oliver
    Uutinen

    E3 2005: PSP:n Burnout Legends

    Syksyllä PSP:lle saapuva Burnout Legends liittää yhteen pelisarjan parhaat radat sekä autot ja on pelillisesti lähellä Burnout 3:n taisteluautoilua. Demotason langaton moninpeli onnistuu yhdellä pelilevyllä Game Sharing -toiminnon avulla.

    Moninpelin lisäksi voi langattomasti myös vaihdella autoja kavereiden kanssa. Jokaisessa pelissä on hiukan eri autovalikoima, joten vain muiden kanssa vaihtamalla on mahdollista kerätä ne kaikki.

    Oliver
    Uutinen

    E3 2005: SOCOM 3 Eurooppaan syksyllä

    SCEE ilmoittaa julkaisevansa yhteistyössä U.S. Navy SEALsin kanssa kehitetyn SOCOM 3:n Euroopassa ensi syksynä.

    SOCOM 3:ssa moderni sodankäynti tapahtuu laajoissa ymäristöissä eteläisessä Aasiassa, Afrikan pohjoisosissa ja itäisessä Euroopassa. Olennainen osa pelissä on myös veneillä ja muilla kulkuneuvoilla. 31 asetta ja 21 niihin liitettävää lisävarustetta tarjoavat lähes tuhat erilaista yhdistelmää.

    Oliver
    Uutinen

    E3 2005: Maailmanlaajuinen PS3-julkaisu keväällä?

    Sony Computer Entertainment American (SCEA) johtaja Kaz Hirai on vihjaillut CNBC:n haastattelussa, ettei PlayStation 3:a välttämättä julkaista ensimmäisenä Japanissa, eikä useamman alueen yhtäaikainen julkaisukaan ole poissuljettu vaihtoehto

    "Emme ole vielä päättäneet miltä alueelta aloitamme tällä kertaa. Meidän on seurattava (PS3:n) kehitystä sekä tuotannon ja muun logistiikan etenemistä päätääksemme miltä alueelta tai alueilta aloitamme", kertoi Hirai.

    Oliver