(Jarmo Kuutti, 30.10.2015 - 21:12) Ice-Pick Lodgen kauhua ja seikkailua yhdistävä Pathologic Classic HD on saanut julkaisutrailerin. Kyseessä on Euroopassa alun perin vuonna 2006 julkaistun Pathologicin päivitetty versio. Sama peli on saamassa myös alusta alkaen uudelleentehdyn version ensi vuoden loppupuolella.
(Jarmo Kuutti, 30.10.2015 - 20:20) Pelistudio Spidersin scifi-roolipeli The Technomancer on saanut uuden trailerin. The Technomancer sijoittuu maailmanlopun jälkeiseen Marsiin ja sijoittuu samaan maailmaan Mars: War Logsin kanssa.
(Tero Lepistö, 30.10.2015 - 19:55) Need For Speed palaa välivuoden jälkeen takaisin EA:n syysvalikoimaan. Tällä kertaa ilman lisänimeä kulkeva Ghost Gamesin luomus imee vaikutteita sarjan kultavuosista, kun Undergroundeista tutut kustomointi ja yölliset mittelöt nostetaan parrasvaloihin.
(Jaakko Herranen, 30.10.2015 - 17:58) Microsoft rummuttaa kovaan ääneen vuoden mittaiseksi yksinoikeudeksi nappaamaansa Rise of the Tomb Raideria. Hypejunaa kiihdytellään nyt julkaisutrailerin keinoin.
(Jaakko Herranen, 30.10.2015 - 17:32) Helmikuun julkaisuksi uumoiltu Mirror's Edge Catalyst ei kerkeä kauppoihin ennen toukokuuta, kertoo kehittäjä DICE.
(Jarmo Kuutti, 29.10.2015 - 19:19) Square Enix on julkaissut uuden Hitman-videon Italian Sapienzasta, joka on yksi pelin fiktiivisistä tapahtumapaikoista. Video oli esillä tämän viikon Paris Games Week -tapahtumassa.