(Jarmo Kuutti, 28.10.2015 - 21:12) EA ja Dice paljastivat Star Wars Battlefront -räiskintäpelin uuden trailerin Paris Games Week -tapahtumassa. Tuttuja hahmoja videolla esiintyy lukuisia, sillä Boba Fett, Leia, Han Solo ja Palpatine näyttäytyvät.
(Henrik Savonen, 27.10.2015 - 23:00) Capcom on vahvistanut Street Fighter V:n ilmestyvän kauppoihin 16. helmikuuta. Julkaisupäivä ilmoitettiin osana Sonyn Paris Games Week -tiedotustilaisuutta.
(Petri Kataja, 24.10.2015 - 11:10) Lonkeroita, aikamatkustusta ja reilusti ongelmanratkontaa. Muun muassa näistä aineista on tehty LucasArtsin klassikoksikin tituleerattu Day of the Tentacle, joka on tekemässä paluuta uudella ulkoasulla paranneltuna. Pelin uusioversiosta on nyt julkaistu ensimmäiset kuvakaappaukset, jotka antavat osviittaa tulevasta.
(Petri Kataja, 24.10.2015 - 00:08) Bethesda-pelistudio on kertonut tänään maittavia uutisia Fallout-sarjan ystäville. Ensi kuussa julkaistava Fallout 4 on nimittäin valmistunut, minkä lisäksi pelisarjan logo koristaa kohta myös olutpulloja.
(Jarmo Kuutti, 23.10.2015 - 18:18) Games Workshopin ja Creative Assemblyn Total War: Warhammer julkaistaan huhtikuun 28. päivä ensi vuonna. Pelistä on luvassa myös kangaskartan ja juomasarven sisältävä The High King edition.
(Miia Lyyra, 23.10.2015 - 09:46) Pian julkaistavan Call Of Duty: Black Ops III:n pelikuvaa esitellään jälleen trailerilla. Alle minuutin pituisella videolla nähdään pätkiä räiskinnän eri pelimuodoista. Taustamusiikiksi on valikoitunut tällä kertaa Rolling Stonesin kappale Paint It Black vuodelta 1966.
(Petri Kataja, 22.10.2015 - 19:30) Deus Ex: Mankind Divided siintää ensi vuoden horisontissa, mutta mikään ei kuitenkaan estä kiihdyttämästä hypejunaa jo nyt uuden videomateriaalin avulla. Pelistä on nyt nimittäin julkaistu uusi tyylikäs traileri, joka esittelee tulevaa nimikettä ja sen päivittynyttä pääosan esittäjää.
(Jarmo Kuutti, 22.10.2015 - 18:08) Bethesda on julkaissut videosarjaa Fallout 4:n S.P.E.C.I.A.L-järjestelmästä. Nyt julkaistu Luck-niminen video saattaa sarjan päätökseen ja kertoo hyvän onnen tärkeydestä erämaassa.
(Jaakko Herranen, 22.10.2015 - 14:54) Ristiriitaisia arvioita beetatestistään kerännyt Tom Clancy's Rainbow Six Siege on saanut uuden trailerin.
Varsin vauhdikkaan räiskinnän lisäksi video luo silmäyksen pelin tarjoamaan terroristijahtia helpottavaan välineistöön. Kampanjamuodon puuttuessa Rainbow Six Siegen painotus on lähestulkoon täysin yhteisöllisessä moninpelissä.