Kuva
PS4 ja ohjain sinisellä pohjalla

PS4

PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.

Arvostelu

Tuplapärinät, triplasti revityt hermot

Moto Racer 4  päristelee kauppoihin kuin varkain. Museoikään ehtinyt arcadekaahaus erottuu tälläkin kertaa kilpailijoistaan tarjoamalla sekä offroad-kisaamista että katupyöräilyä samoissa kuorissa.

Tero Lepistö
Arvostelu

Keltaisen suursyömärin paluu

Aina nälkäinen Pacman on nähty vierailevana tähtenä monessa eri julkaisussa Nintendon Super Smash Brosista aamupiirrettyihin. Nyt keltainen pallero siirtyy kuitenkin syvempiin vesiin ja haastaa PlayStation-pelaajat syömään vatsansa täyteen kummituksia.

Pacman 256:n idea on simppeli: ohjasta suursyömäri valkoisten palleroiden luokse ja kerää pisteitä inhoja aaveita väistellen. Voisi kuvitella kyseisen lähestymistavan nähneen jo paremmat päivänsä, mutta se ei pidä paikkaansa.

Niklas Isberg
Uutinen

GTA Online heittää uudessa laajennuksessaan Tron-vaihteen silmään

Rockstar jatkaa ahkerasti päivittämänsä GTA Onlinen laajentamista. Tällä kertaa PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle tarjoillaan Disneyn Tron-elokuvien henkeä huokuvaa sisältöä.

Futuristista Nagasaki Shotaro -moottoripyörää päästään testaamaan upouudessa Deadline-pelimuodossa. Deadline heittää neljä urheaa peluria Shotaro-pyöriensä selkään tarkoituksenaan vältellä menopeleistä jälkeen jääviä valovanoja. Mukana on erikoiskykyjä buustista ajan hidastukseen sekä hyppyyn saakka.

Jaakko Herranen
Arvostelu

Ufot hyökkää taas

Konsolipelaajien vaihtoehdot XCOMin tapaisten vuoropohjaisten nimikkeiden suhteen ovat varsin rajatut – ja vaikkeivät olisikaan – XCOM 2 olisi varmasti sieltä paremmasta päästä. Tervetuloa takaisin, komentaja.

Petri Leskinen