Kuva
PS4 ja ohjain sinisellä pohjalla

PS4

PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.

Uutinen

N7-päivän saldona myös upouusi Mass Effect Andromeda -traileri

Bioware on julkaissut varsin näyttävän ja suuren tieteisseikkailun henkeä huokuvan Mass Effect Andromeda -videomaistiaisen.

Perinteisen N7-päivän kunniaksi julkaistu traileri keskittyy aiempaa yksityiskohtaisemmin Mass Effect Andromedan tarinapuoleen. Eeppiseksi kasvavan juonikuvion keskiössä puuhastelevat sisaruspari Sarah ja Scott Ryder, onpa mukaan saatu myös kaksikon isäpappa Alec. Kolmikon ääninäyttelijöinä kuullaan Fryda Wolffia, Tom Taylorsonia sekä Clancy Brownia.

Jaakko Herranen
Arvostelu

Robottiurheilua ja ydinkärkiä

Kuten vanha kansanviisaus toteaa, maailma näyttää erilaiselta taistelurobotin ohjaamosta katsottuna. Tai jos ei totea, niin pitäisi todeta, sillä Guerrilla Gamesin tuore VR-peli RIGS osoittaa viisauden todeksi.

Kuva
RIGS, näkymä ohjaamosta noustaessa taistelutantereelle
Jyri Jokinen
Uutinen

Mystinen Akuma liittyy Street Fighter V:n mätkintäkarkeloihin

Demonimainen Akuma liittyy lähitulevaisuudessa Street Fighter V:n taistelijarepertuaarin jatkoksi. Hahmolla kiusoiteltiin Red Bull Battlegrounds -turnauksen päätteeksi.

Japanissa myös Goukina tunnettu Akuma teki ensiesiintymisensä Super Street Fighter II Turbo -mätkinnässä vuonna 1994. Sittemmin hyvin pitkälti Kenin ja Ryun taistelutyyliä muistuttavalla taktiikalla mittelevää Akumaa on nähty säännöllisesti myös sarjan muissa peleissä.

Jaakko Herranen
Arvostelu

Mechalomaanista räiskettä

Titanfallin jatko-osassa mechoja päästään komentamaan myös Sonyn konsolilla, ja mahdutetaanpa mukaan täysimittainen yksinpelikin. Nurinan aiheet alkavat olla vähissä.

Tero Lepistö