Peli kärsii jonkin verran bugeista ja välillä tapahtuu outoja asioita pelimaailmassa. Tamrielin asukkaat on välillä tönkösti animoituja ja hokevat samoja asioita, samalla äänellä. Skaalautuvat viholliset sumuttaa kehityksen fiiliksen, joka on todella sääli. Lisäksi maailma ei hirveästi reagoi pelaajan tekemisiin.
Nämä puutteet voi kuitenkin helposti antaa anteeksi, sillä Oblivion on todella kunnianhimoinen ja eeppinen peli, joka asettaa standardit tämän sukupolven RPG-hiekkalaatikkopeleille. Tekemistä ja tutkittavaa riittää, maailma on sanalla sanoen valtava.
Splinter Cellit ovat olleet kaikki loistavia pelejä, tosin tämä on niistä huonoin, tai oikeastaan vähiten hyvä. Grafiikka on jälleen kerran edellä muita aikansa pelejä, mutta päivänvaloon ei olisi kannattanut tapahtumia siirtää juuri ollenkaan, Kinshasaa lukuunottamatta. Eri mittareita on karsittu ruudulta hieman liikaakin ja seurauksena hiiviskely muuttuu paljon vaikeammaksi, mutta samalla realistisemmaksi. Onpahan Sami Kalastaja oppinut pari uutta temppuakin, kuten kulman takaa vartijan kiinniottamisen ja uusia, entistä väkivaltaisempia, tilannekohtaisia tappomenetelmiä.
Kyllä on sota kaunista. Grafiikka on todella aidon näköistä, mutta aina on parantamisen varaa. Yksinpelin tahkoaa kerran läpi, mutta moninpeliä jaksaa pelata, vaikkei sen pelaamisesta ole edes achievementeja jaossa. Yksinpeli puuta, moninpeli rautaa.
Ei voita edelleenkään KotORia, mutta kyllä Mass Effect on selvästi klassikko pikkuongelmistaan huolimatta. Tarina veti mukaansa ja grafiikat ovat varsinkin keskusteluissa elokuvamaisen näköiset. Toiminta tuntuu välillä turhankin yksinkertaistetulta, mutta taistelu ei olekaan selvästi pelin tärkein osa. Tästä olisi tilaisuus tehdä oikeasti hyvä pelielokuva.