Xbox 360

Uutinen

Xbox 360:n valmistus päättyy

Microsoft lopettaa reilut 10 vuotta sitten julkaistun Xbox 360 -konsolinsa valmistuksen.

Xbox-puolen pomon Phil Spencerin mukaan 10-vuotias sotaratsu merkitsee paljon Microsoftille, mutta kaiken hyvän on saavuttava päätökseensä jossain vaiheessa. Vanhaa rautaa ei ole yksinkertaisesti enää tarpeeksi kannattava valmistaa, joten on hyvä aika pysäyttää liukuhihnat. Mies kiittelee tiedotteessaan asialleen omistautunutta fanikantaa, ja kertoo amerikkalaisjätin olevan ylpeä saavutuksistaan Xbox 360:n parissa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Microsoftin keväinen alennuskampanja käynnistyi

Microsoft tarjoilee kevätalennustensa yhteydessä hurjan valikoiman pelejä alennetuin hinnoin. Kevään kunniaksi järjestettävän kampanjan lisäksi käynnissä on Spotlight Sale.

Yli 150 pelin lisäksi kampanja pyrkii haalimaan lisää kultajäseniä lähestulkoon nimellisellä yhden euron liittymissummalla. Halvemman hintalapun saaneista nimikkeistä mainittakoon Grand Theft Auto V, The Witcher 3: Wild Hunt, Call of Duty: Black Ops III, Halo 5: Guardians sekä FIFA 16.

Jaakko Herranen
Uutinen

Bayonetta-kehittäjän Turtles-peli sai julkaisupäivän sekä trailerin

Platinum Gamesin ja Activisionin kolmas yhteistyöprojekti Teenage Mutants Ninja Turtles: Mutants in Manhattan on saanut virallisen julkaisupäivän sekä uuden trailerin.

PlayStation 4:lle, PlayStation 3:lle, Xbox Onelle, Xbox 360:lle sekä PC:lle saapuva hack n' slash -seikkailu nähdään kaupoissa 24. toukokuuta. Päivämäärän kunniaksi pelistä julkaistiin myös uusi traileri, joka esittelee uuden pelikuvan lisäksi useita, alkuperäissarjasta tuttujakin pomovastuksia, kuten Rocksteadyn, Bepopin sekä tietysti Silppurin.

Henrik Savonen
Uutinen

The Walking Dead: Michonne saa toisen episodinsa maaliskuun lopussa

Telltale on paljastanut The Walking Dead: Michonnen toisen episodin julkaisupäivän sijoittuvan maaliskuun loppuun.

Give No Shelteriksi nimetty toinen episodi jatkaa The Walking Dead -sarjakuvista ja tv-sarjasta tutun miekkasankarin tarinaa. Helmikuussa käynnistynyt seikkailu saadaan päätökseen pääsarjasta poiketen jo kolmen episodin aikana.

Michonnen kohtaloa ratkotaan jälleen maaliskuun 29. päivä iOS:lla, Androidilla, PC:llä, PlayStation Vitalla, PlayStation 3:lla, PlayStation 4:llä, Xbox 360:llä sekä Xbox Onella.

Jaakko Herranen
Uutinen

Järjestelmäpäivitys tuo Xbox 360 -pelit Xbox Onen kauppapaikalle

Xbox One saa maaliskuussa päivityksen, joka tekee muutoksia muun muassa Xbox 360 -pelien ostamiseen sekä ryhmäkeskusteluihin.

Major Nelsonin blogissa valaistaan tarkemmin millaisia muutoksia päivitys tuo tullessaan. Tulevaisuudessa Xbox 360 -pelit voi ostaa suoraan Xbox Onen kauppapaikalta. Konsolin Party Chat -ominaisuutta käyttävät pääsevät jatkossa lisäämään 12 pelaajan sijasta 16 keskustelijaa samaan ryhmään. Twitch-palvelua hyödyntävät voivat muutosten jälkeen suoratoistaa videopeliä niin, että se sisältää Party Chatin äänet.

Miia Lyyra
Uutinen

Maaliskuun Games with Gold -julkaisuissa arvoituksia, strategiaa ja räiskintää

Microsoft on paljastanut maaliskuun Games with Gold -julkaisut. Mukaan on mahdutettu mysteerejä Sherlock Holmesin tyyliin, toimintaa Lords of the Fallenin parissa, Supreme Commander -strategiaa sekä jo klassikoksi muodostunut Borderlands-räiskintä.

Xbox One -pelaajat voivat napata itselleen myös Xbox 360 -julkaisut, kiitos muutama kuukausi takaperin julkaistun taaksepäin yhteensopivuuden.

Xbox One:

Sherlock Holmes: Crimes and Punishment (koko maaliskuun ajan)

Lords of the Fallen (16.3. - 15.4.)

Jaakko Herranen
Uutinen

The Walking Dead: Michonnesta julkaistiin 6 minuuttia pelikuvaa

Telltale on julkaissut trailerin The Walking Dead: Michonne -minisarjalleen. Videolla näkyy ensimmäiset kuusi minuuttia In Too Deep -aloitusjaksosta.

The Walking Dead: Michonne kertoo tv-sarjasta ja alkuperäisestä sarjakuvasta tutun Michonnen tarinaa. Hahmon osuudesta Telltalen syksyllä kolmanteen tuotantokauteen ehtivässä The Walking Dead -pääsarjassa ei ole vielä tietoa. Telltale on tosin aikaisemminkin tuonut peliinsä hahmoja muualta The Walking Dead -universumista.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Destinyn uusi jättilaajennus työn alla - jatko-osa ensi vuodelle

Julkaisija Activision ja kehittäjä Bungie ovat avartaneet sanallista arkkuaan verkkoräiskintä Destinyn saapuvasta lisäsisällöstä sekä huhutusta jatko-osasta.

Omissa tiedotteissaan molemmat yhtiöt vahvistavat, että kuluvalle vuodelle odotettu jatko-osa on aikataulutettu vuoden 2017 puolelle. Sen sijaan Bungien kerrotaan toistaiseksi keskittyvän uuteen, Destinyyn julkaistavaan jättilaajennukseen, jonka on puolestaan määrä ilmaantua vielä myöhemmin tämän vuoden aikana.

Henrik Savonen
Uutinen

Helmikuun Games with Gold -peleissä sodan rattaita ja varjojen mestareita

Microsoft on paljastanut helmikuun Games with Gold -julkaisut. Tällä kertaa kultajäsenten ulottuville on tuotu varsin laaja kattaus erilaisia seikkailu- ja toimintapelejä.

Xbox One -pelaajat voivat napata itselleen myös Xbox 360 -julkaisut, kiitos muutama kuukausi takaperin julkaistun taaksepäin yhteensopivuuden.

Xbox One:

Hand of Fate (koko helmikuun ajan)

Styx: Master of Shadows (16.2. - 15.3.2016)

Xbox 360:

Sacred Citadel (1.2. - 15.2.2016)

Jaakko Herranen
Uutinen

Mighty No. 9 viivästyy jälleen kerran

Keiji Inafunen kehittämä Mega Man -henkinen seikkailu Mighty No. 9 myöhästyy jälleen kerran.

Helmikuuksi uumoillun tasoloikinnan kolmas suurempi viivästyminen johtuu tällä kertaa yllättäviä haasteita tarjoavasta verkkokoodista. Ongelmien keskeiseksi syyksi mainitaan pelin laajahko alustavalikoima. Julkaisu olisi tarkoitus tuoda Windowsille, Macille, Linuxille, PlayStation Vitalle, PlayStation 3:lle, PlayStation 4:lle, Xbox 360:lle, Xbox Onelle, Wii U:lle ja 3DS:lle.

Jaakko Herranen
Uutinen

Minecraft: Story Mode saapuu Wii U:lle

Telltalen episodimainen Minecraft: Story Mode pääsee alkuun pian myös Wii U:lla. Tammikuun 21. päivä ilmestyvän Order of the Stone -nimisen avausjakson voi ostaa erikseen tai osana loput neljä jaksoa sisältävää Season Passia.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Microsoft julkisti viikon Deals With Gold -tarjoukset

Xbox-puhemies Larry "Major Nelson" Hryb on tiistaiseen tapaansa paljastanut kuluvan viikon Deals With Gold -tarjoukset. Tuttuun tyyliin hintalapuista on lohkaistu pois muutaman kymmenen prosentin siivu.

Tarjoukset ovat voimassa tammikuun 25. päivään saakka. Suorat latauslinkit voi haeskella kätevästi Major Nelsonin blogista.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ensimmäiset pelikuvat vielä julkistamattomasta Turtles-pelistä

PureXbox-verkkosivusto on saanut käsiinsä kuvakaappauksia vielä julkistustaan odottelevasta Turtles-lisenssiin pohjautuvasta mätkinnästä.

Kuvien perusteella Teenage Mutant Ninja Turtles: Mutants in Manhattan päästää toiminnan ytimeen kerralla kaikki neljä kilpparia. Sarjakuvamainen visuaalinen tyyli jatkaa kehittäjä Platinum Gamesin Transformers: Devastationin jalanjäljissä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Viivästynyt Cobalt on saanut uuden julkaisupäivän

2d-tasoräiskintä Cobalt julkaistaan 2. helmikuuta PC:lle, Xbox Onelle ja Xbox 360:lle. Peliä kehittää Oxeye Game Studio ja sen kustantajana toimii Minecraftista tunnettu Mojang. Cobaltin julkaisu lykkääntyi alkuperäisestä päivämäärästä neljä kuukautta, mutta toisaalta viivästyminen mahdollisti pelin hiomisen ja loppuvuoden julkaisujen ruuhkan välttämisen.

Jarmo Kuutti
Artikkeli

Nights Into Dreams

Sonic toi itsensä ryminällä ihmisten tietoisuuteen Segan Mega Drive -konsolilla, kun toinen toistaan laadukkaampia tasoloikkia lykättiin kauppoihin lähestulkoon liukuhihnalta. Kaiken piti olla siis hyvin siirryttäessä uudelle, 32-bittiselle konsolisukupolvelle. Vaikka uutta – sittemmin peruttua - sinisen siilin seikkailua väsättiinkin kulisseissa, kauppaan saatiin ensin Sonic Teamin välityöksikin uumoiltu Nights Into Dreams.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ensimmäinen konseptikuva PlatinumGamesin Turtles-pelistä

Bayonettan, Vanquishin ja Metal Gear Risingin kehittänyt PlatinumGames kokeilee seuraavaksi siipiään Turtles-lisenssin parissa. 

Vaikka varsinaisesta Teenage Mutant Ninja Turtles: Mutants in Manhattan -pelistä ei tiedetä vielä käytännössä mitään, on Twitteristä löytynyt ensimmäinen aiheeseen liittyvä taidekuva. Vielä virallista julkistustaan odottava peli bongattiin marraskuussa Australian ikärajoja valvovan viraston listoilta. 

Jaakko Herranen