(Jaakko Herranen, 29.11.2015 - 12:43) Helmikuussa julkaistava Far Cry: Primal on vilahtanut Australian ikärajoja valvovan viraston listoilla. Lautakunnan mukaan kauas menneisyyteen sijoittuva seikkailu ei kaihda väkivaltaa, seksiä saati alastomuutta.
(Tero Lepistö, 28.11.2015 - 18:18) Virallisia Moto GP -pelejä tehtaileva Milestone nostaa sarjan yhdeksänkertaisen maailmanmestarin uudeksi keulakuvakseen. Ytimekkäästi nimetty Valentino Rossi The Game lupaa muun muassa seurata ”tohtorin” ansiokasta uraa vuosien varrelta ja päästää pelaajat rellestämään italiaanon offroad-reittejä vilisevälle yksityistilalle.
(Markus Hirsilä, 26.11.2015 - 11:33) Ydintuhon jälkeiseen maailmaan sijoittuva Fallout 4 on perusteiltaan hyvin saman tuntuinen kuin edeltäjänsä. Muutoksia on kuitenkin tehty teknologian ohella niin pelattavuuteen, keskustelutoimintoihin kuin hahmonkehitykseenkin.
(Jaakko Herranen, 25.11.2015 - 19:02) Ubisoft on päättänyt lykätä viime tingassa Rainbow Six: Siegen avointa beetatestiä. Kaikille avoimen kokeilun oli tarkoitus käynnistyä keskiivikkona.
(Tero Lepistö, 25.11.2015 - 08:19) Star Wars: Battlefrontin tähän saakka ainoana ilmaisena lisäsisältöpakettina pidetty The Battle of Jakku saapuu pelin ennakkotilaajille 1. joulukuuta, ja muiden ladattavaksi viikkoa myöhemmin. Aiemmin lähinnä maksullisen kausikortin tarjontaa markkinoinnut EA vihjailee nyt, että maksutonta lisäpelattavaa on luvassa myös tämän jälkeen.
(Niklas Isberg, 24.11.2015 - 23:00) Ken Levinen luoman BioShockin kohtalo ajautui tuuliajolle Irrational Gamesin suljettuaan ovensa, mutta kaikkea toivoa ei ole kuitenkaan vielä menetetty.
(Henrik Savonen, 24.11.2015 - 22:00) Syksyllä runsaasti lisäsisältöä saaneen Batman: Arkham Knightin tuore DLC-paketti antaa esimakua tulevan Batman v Superman: Dawn Of Justice -elokuvan maailmasta.
(Miia Lyyra, 24.11.2015 - 20:04) Microsoft on tänään julkaissut joulukuun Games with Gold -nimikkeet Xbox Onelle ja Xbox 360:lle. Aiemmasta poiketen ensi kuussa Xbox 360:lle niitä annetaan kolme. Ilmaispelit ovat ladattavissa Xbox Live Goldin omistajille.
Xbox One: