Konsolipelistä seksisymboliksi

Tecmo on tehokkaimman pelilaitteen suosija ja Dead or Alive -tappelupelit ovat tästä hyvänä osoituksena. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa nähtiin muun muassa Playstationeilla, mutta Xboxin ilmestyttyä markkinoille tuli kolmannesta mätöstä Microsoftin pelikoneen yksinoikeusjulkaisu. Tämän lisäksi DOA1 ja DOA2 julkaistiin yhtenä pakettina Xboxilla nimellä Dead or Alive Ultimate, eikä Tecmo tyytynyt vain suoraan käännökseen, vaan kakkososan grafiikkaa parannettiin kolmannen DOA:n tasolle tai oikeastaan jopa paremmaksikin. Nyt entistä tehokkaamman Xboxin ollessa ulkona julkaisi Tecmo suorastaan perinteeksi muodostuneen tavan mukaisesti Dead or Aliven neljännen osan Microsoftin tehomyllylle.

Ensi vilkaisulta mikään ei näyttäisi muuttuneen entisestä. Kaikki tutut taistelijat tekevät paluun, joiden lisäksi joukkoon on tullut jokunen uusi tuttavuus kuten Kokoro, Eliot ja La Mariposa. Näistä La Mariposa on itse asiassa ennestään tuttu Dead or Alive Xtreme Beach Volleyballin pelaajille, mutta enpä kerro hänestä enempää, jotta osa mysteeriosta säilyisi. Halo-fanien kannalta mielenkiintoisempi lisäys on avattavana hahmona oleva Spartan-458, eli Master Chiefiltä näyttävä, mutta naiselta kuulostava hahmo. Myös graafinen toteutus vaikuttaisi olevan jokseenkin ennallaan ilman näkyviä uudistuksia lukuun ottamatta HD-tarkkuutta, mutta parin turparallin jälkeen alkavat ne todelliset uudistukset löytyä.

Sarjan aikaisemmat osat olivat nappulan rämpyttäjien pelien maineessa, mikä tarkoitti siis sitä, että pelissä pärjätäkseen ei taistelijoiden liikkeitä juuri tarvinnut opetella. Yleensä riitti kun vaan takoi ohjaimen namiskoita summamutikassa ja tulosta tuli silti. Tämä pitää edelleen osaksi paikkansa, mutta syynä siihen on hurja määrä hyökkäyskomboja, joita tiettyjen hahmojen liikerepertoaareista löytyy. Tästä huolimatta ottaa DOA4 merkittävän askeleen, joka vie sen vakavasti otettavien tappelupelien, kuten Tekkenin ja Virtua Fighterin, rinnalle. Taistelemisen kivi-paperi-sakset -konsepti toimii edelleen loistavasti. Counterit, eli vastaiskut, ovat edelleen mukana, tosin niiden ajoitus pitää tällä kertaa saada paljon tarkemmin kohdalleen, jotta ne toimivat. Aloittelevan pelaajan kannattaakin ensiksi opetella torjumaan, josta on hyvä kehittää itseään kohti kehittyneitä tekniikkoja, esimerkkinä "slow escape", joka on neljännen DOA:n uusi vaihtoehto counterille pelaajan joutuessa pahan iskuryöpyn alle.

Alkuun jopa mättöpeliveteraani voi yllättyä siitä, kuinka pahan vastuksen tietokone tarjoaa. Tekoäly jakaneekin mielipiteitä pelaajakunnassa. Välillä tarinamoodin alkupäänkin vastukset laittavat omituisen hanakasti kampoihin arvaten meedion tavoin pelaajan iskut ja counteroiden ne kaikki, kun taas toisinaan voi pelimuodon kaikki kahdeksan matsia sukeltaa läpi tuosta vain tekoälyn jäädessä statistin rooliin. Eniten turhautumista tuntuu aiheuttavan useimpien hahmojen tarinamoodin loppuvastus Alpha-152, mutta pikku hiljaa pelitaidot kehittyvät, eikä Alphastakaan kohta ole suurta vastusta.

Seksisymbolista taideteokseksi

Omalla kohdallani DOA4 on ensimmäinen tappelupeli, jossa olen jaksanut opetella tiettyjen hahmojen liikkeitä ja taistelutyyliä syvällisesti. Uskon, etten ole ainoa, ja syy siihen on DOA4:n verkkomoninpeli. Dead or Alive Ultimate siirsi sarjan Liveen, mutta nyt moninpeli toimii entistäkin paremmin. Kaikkein suosituimmassa pelimuodossa tappelun voittanut pelaaja pysyy kehässä, mikä vie lähelle kolikkopelihallien tunnelmaa. Tuolloinhan pelaajat jonottavat vuoroaan talon ainoan tappelupelin puikkoihin samalla, kun kulman parhain mättökuningas pysyy sauvan ääressä näyttämässä mallia – kunnes jonosta löytyy parempi pelaaja.

Live tuo esiin erään tärkeän seikan: vaikka tietokonetta vastaan oppii hyvin pelin perusteet, on kyseessä aivan oma taiteenlaji ihmisvastusta vastaan. Vastahyökkäykset ja muut jipot nousevat erityiseen asemaan tuoden mukaan jos jonkinlaisia psyykkauksen valttikortteja. Ryu Hayabusan kaltaiset hahmot ovat Livessä erityisen suosittuja helpon opittavuutensa vuoksi, mutta mestarin käsissä Kokoron ja Baymanin kaltaiset vaikeasti omaksuttavat hahmot tietävät aloittelijalle kylmää kyytiä.

Taistelun tuoksinnan käydessä pahasti hermoille voi vetäytyä lobbyyn, eli eräänlaiseen virtuaaliseen odotushuoneeseen, jota peliä ylläpitävä pelaaja voi rajoitetusti muokata persoonallisemmaksi. Mitään erityisen mullistavaa funktiota ei tuolla ole. Ne pelaajat, jotka eivät ole tappelemassa tai katsomassa tappelua, lähinnä juoksentelevat ympäriinsä omilla söpöillä animetyylisillä avatareillaan. Tätä tilaa olisi kummasti piristänyt jokunen minipeli tai muu toiminnallisuutta lisäävä ominaisuus. Teknisesti DOA pelittää Livessä yleensä kunnolla, tosin ulkomaalaisia vastaan viiveongelmiin on syytä varautua, eivätkä ne ole harvinaisia suomiporukallakaan.

DOA:n tavaramerkkinä ovat olleet isot, vuorovaikutteiset kentät ja lihaa laitetaan tummumaan vastaavissa edelleen. Juuri itse kenttien osalta DOA4:n graafinen toteutus pääsee oikeuksiinsa, sillä kaikki kentät näyttävät erittäin tyylikkäiltä. Myös vuorovaikutteisuus pysyy olennaisena osana kokemusta. Vastustajan voi lyödä ikkunoiden, ovien ja seinien läpi tuoden nujakkaan "siellä olemisen" -tunteen. Eräs hieno taisteluareena on Las Vegasin tapainen kasinon ulkopuolella käytävä tappelu keskellä tietä. Sateinen tie näyttää öisessä kaupungissa hienolta ja ajaapa ohi autojakin, jotka saattavat töytäistä varomattomia nyrkkisankareita. Toinen vaikutuksen tekevä kenttä on pieni markkina-aukio. Vastustajan mätkähtäessä rajusti myyntikojua vasten rolisevat leivät ja hedelmät tantereelle. Tecmo jos mikä hallitsee olennaisten yksityiskohtien tuomisen esille.

Itse hahmojen toteutus jakanee mielipiteitä. Hahmojen mallinnus, teksturointi ja animointi on tarkkaa, mutta ne eivät silti juuri muistuta oikeita ihmisiä. Tämä on Tecmolta tietoinen valinta, sillä naiset kuuluisine tisseineen sekä miehiset miehet muskeleineen ovat kuin animesta repäistyjä. Tyylivalinta on aiheen huomioon ottaen onnistunut mutta ei välttämättä aivan kaikkien mieleen.

Taideteoksesta täydellisyydeksi - melkein

Äänistä ei voi juuri sanoa muuta, kuin että ne tuntuvat identtisiltä aikaisempiin Dead or Aliveihin verrattuna. Kaikki hahmot, Spartania lukuun ottamatta, puhuvat japania. Musiikki on taistelupelien peruskauraa vaihdellen teknojumputuksesta hevimpään materiaaliin, mutta mikään biisi ei juuri jää mieleen. Poikkeuksena tosin Aerosmithin parissa animaatiossa kuuluvat biisit. Nyrkkien ja potkujen mäiske on sitä samaa kuin ennenkin. Jos äänimaailmasta jotain merkittävää on pakko tuoda esille, niin ehkä tietyistä materiaaleista kuuluvat äänet taistelijan törmätessä niihin. Kasinokentän tien varsilla olevat kaiteet kumahtavat vakuuttavasti. Ninja Gaiden -faneille tutussa ninjojen piilopaikassa tapeltaessa tuon paikan puiset rakenteet pitävät myös kyseiseen tilaan kuuluvaa ääntä taistelijoiden tömähtäessä lattialle tai seinään.

DOA4 ei petä odotuksia ja henkilökohtaisesti koen sen olevan ensimmäinen oikeasti mielenkiintoinen Xbox 360:n julkaisupeli, vaikka ilmestyminen tapahtuikin pari kuukautta myöhässä. Sarjan neljäs osa ei ole vanhan toistoa uuden sukupolven konsolilla, vaan taistelusysteemi on uudistettu erittäin vakavasti otettavaksi järjestelmäksi. Samalla nettipeli huolehtii siitä, että livettäjät löytävät aina elävän vastuksen tietokoneen tylsistyttäessä joko yli- tai alivoimallaan. Pelin tietyt osa-alueet, kuten hahmojen ulkoinen toteutus tai vaikeasti omaksuttava taistelujärjestelmä, eivät välttämättä ole kaikkien mieleen, mutta ennakkoluulottomat ja hippusellisen kärsivällisyyttä omaksuvat wannabe- Pai Meit kyllä saavat takuulla rahoilleen vastinetta.