Italialainen Milestone S.r.l. on varsin erikoinen studio nykypäivän kehittäjien joukossa. Yksikään heidän tuotoksistaan ei ole kohonnut varsinaisesti klassikoksi, mutta toisaalta heidän suuntaan on lennellyt myös kehuja. Hauskimpien nimikkeiden joukossa ovat varmasti uudemmat Hot Wheels Unleashed -kaahailut, joiden parissa allekirjoittanutkin on viettänyt varsin kiitettävästi aikaa. Lisäksi porukka on tuottanut iloksemme muun muassa Ride- ja MotoGP-sarjoja sekä erinäisiä Monster-energiajuoma-teemaisia kaahailuja. Kuten todettua, suorittaminen on ollut tasaista, mutta vailla suurempaa loisteliaisuutta.
Lisää aiheesta:
- Legendaariset leluautot rullaavat jälleen areenoille, riskejä vältellen – arvostelussa Hot Wheels Unleashed 2 – Turbocharged (PS5)
- Leluautojen virtuaalinen ruumiillistuma viihdyttää enemmän kuin tyypillinen digitaalinen lisenssitauhka – arvostelussa Hot Wheels Unleashed (PS5)
- Kolmas kyyti melkein toden sanoo – arvostelussa Ride 3 (PS4)
- Monipuolista mutta puuduttavaa prätkäilyä – arvostelussa Ride 2 (PS4)
- Aina hyvät perusteet eivät riitä, kun tunnetta uupuu – arvostelussa MotoGP 23 (PS5)
- Pärrärallin uudet kuravaatteet – arvostelussa Monster Energy Supercross - The Official Videogame (PS4)
Tällä kertaa Milestone lähti kaivelemaan omaa menneisyyttään, tarkemmin sanottuna aikakautta, kun heidät tunnettiin vielä nimellä Graffiti. Vuonna 1995 PC:lle julkaistu Screamer haastoi aikakautensa arcade-kaahailut erikoisen sivuluisumekaniikan turvin, GOG-arvioiden perusteella vieläpä pääosin onnistuneesti. Screamer sai kaikkiaan kolme jatko-osaa, joista viimeisinkin julkaistiin jo vuonna 2001, joten ihan hetkeen Milestone ei ole sarjan parissa puuhastellut. Kaikki muuttui kuitenkin viime vuoden The Game Awardseissa, kun studio paljasti pelin tekevän paluun, vieläpä animemaisella taidetyylillä sekä kunnon tarinalla höystettynä.
Tarinatila ja ajopelit ovat yhdistelmä, joita ei turhan usein näe, mutta toki uusi Screamer tarjoaa paljon muutakin. Itselläni ei joka tapauksessa ole minkäänlaista vertailupohjaa sarjan aiempiin osiin, joten pääsen testailemaan kisailua täysin puhtaalta pöydältä. Mutta kysymys kuuluu: onnistuuko Milestone viimein karistamaan lievän keskinkertaisuuden maineen harteiltaan?
Monikielistä meininkiä kuin Tekkenissä konsanaan
Uusio-Screamer lyö suuren määrän paukkuja mittavaan, noin 10–15 tuntia kestävään tarinatilaansa. Tapahtumien keskiössä on näennäisen laiton kilpa-ajoturnaus, jossa palkintona on huimat sata miljardia dollaria. Pelin aikana seurataan viiden eri kilpatallin kolmihenkisiä tiimejä kilpailemassa tässä kyseisessä turnauksessa, jota isännöi mystinen naamioon pukeutunut mies. Kisaajien joukossa on esimerkiksi poptähtiä, astronautteja ja yksityisten sotilasyritysten työntekijöitä, joten hahmokatras on vähintäänkin värikäs. Lisäksi koko touhua näyttää pyörittävän yksittäinen mekaanikko sekä hänen uskollinen koiransa, joka osaa vieläpä ajaa autoa, kuinkas muutenkaan. Kaikki hahmot myös ymmärtävät toisiaan kielestä riippumatta kuin Tekkenissä konsanaan, ja syy jopa selitetään seikkailun edetessä.
Tarinankuljetus on yhdistelmä tavoitteiltaan vaihtelevia kisailuja, anime-videopätkiä sekä visual novel -tyylisiä ja enimmäkseen staattisia piirroksia. Lähtökohtaisesti nämä pysäytyskuvat eivät itseäni liiemmin haittaa, mutta valitettavasti välivideoiden ja "novellityylin" suhdanne on harmittavan epätasainen – videoita kun on yhteensä vain noin puolen tunnin edestä. Liikkuvaa kuvaa olisi mielellään katsellut huomattavasti enemmänkin, ottaen huomioon että niiden taustalla on japanilainen, muun muassa Star Wars: The Clone Warsista sekä Transformers Primesta tuttu animaatiostudio Polygon Pictures.
Screamer ei varsinaisesti aikaile draamassaan, vaan aloittaa ryminällä – itse asiassa jopa siinä määrin, että päävalikkoon ja sitä myöten muihin pelimuotoihin pääsee palaamaan vasta muutaman tarinatehtävän suoritettuaan. Käytännössä tarinan ensihetket toimivat hyvänä tutoriaalina ajamisen maailmaan, joten ratkaisun ymmärtää. Valitettavasti suoraviivaisuudessa piilee myös kompastuskivi – ensimmäiset tunnit nimittäin tarjoavat jatkuvalla syötöllä uusia hahmoja pelaajan pällisteltäväksi, minkä lisäksi menneiden tapahtumien dramaattisuutta alleviivataan vähän liian paksulla kynällä.
En myöskään innostunut juurikaan hahmokaartista, sillä tyypit ovat järjestään yliampuvia ja/tai rasittavia, kiitos epätasaisen käsikirjoituksen. Joko ollaan ahdistuneita, synkisteleviä, sievisteleviä tai muuten vaan ylidramaattisia – liioittelu voi olla animeissa toki joskus tyypillistä, mutta Screamerissa se ärsytti jostain syystä aika paljon, vaikka sinällään tarinassa käsitellään synkkiäkin teemoja. Kaiken kukkuraksi kerronta hyppii kaikkien viiden tiimin välillä siinä määrin, ettei kehenkään oikein ehdi kiintyä (paitsi tietysti ajavaan koiraan), vaikka seikkailulla on näin paljon mittaa. Harmi juttu, sillä teoksessa on ehdottomasti omat hienot hetkensä, mutta kenties pituutta olisi voinut hiukan säätää.
"Valitettavasti me ollaan jo eellä!"
Pelattavuudeltaan Screamer on varsin kunnianhimoinen, sillä opeteltavaa ja muistettavaa on suhteellisen paljon siihen nähden, että sydämeltään teos on puhtaasti arcade-henkinen kaasuttelu. Kaasu ja jarru ovat luonnollisesti liipaisinnapeissa DualSensen ollessa elementissään ja kilpuria ohjataan odotetusti vasemmalla tatilla, mutta sivuluisut tapahtuvat oikealla. Toinen keskeinen mekaniikka on Echo, johon on sidottu L1-näppäimellä tapahtuva ajoitettu vaihteen muuttaminen sekä boostaaminen samaista nappia pohjassa pitämällä. Vastaavasti R1:llä käytetään kilpeä, ja hyökkäys toteutetaan niinikään nappia pitempään painamalla. Sopivasti kikkoja yhdistämällä voi kerätä "tankit" kokonaan täyteen, jolloin kirsikkana kakun päällä voi aktivoida väliaikaisesti silkkaa tuhoa kylvävän Overdriven. Sen kanssa ei tarvitse kuin jysäyttää vastustajaa kohti, niin kilpakaveri räjähtää atomeiksi.
Kuulostaako monimutkaiselta? Ei välttämättä, mutta ajaminen tuntui monesti aika uuvuttavalta, kun erilaisia kikkoja ja hyödykkeitä on niin paljon tarjolla, ja samalla pitäisi keskittyä ruudulla tapahtuvaan ilotulitukseen. Kunnioitan ehdottomasti tekijöiden visiota, mutta Screameria pelatessa oli usein yhtä levoton olo kuin olisit ajelemassa väsyneenä festareilta kotiin, ja kaverit jatkavat takapenkillä kohti uutta nousua äänekkäästi mekastaen. Oikotietä onneen ei ole, vaan mekaniikoiden opettelu on tarpeellista, sillä tarinatilan vaihteleva vaikeustaso edellyttää kikkojen täysipainoista hyödyntämistä. Kun tähän yhdistää autojen lievästi ilmavan ohjattavuuden, jää Screamerista puuttumaan aivan terävin kärki.
Jos pystyy ylittämään korkeahkon opettelukynnyksen ja tarinatila on koluttu, tarjoaa Screamer kosolti erilaisia moodeja ajan tappamiseen. Mekaanikon pajalla voi ensinnäkin kustomoida autoaan, minkä lisäksi Arcade-tilassa on pelattavissa perus- ja tiimikisojen ohella muun muassa Time Attack - ja Checkpoint-tiloja, joista jälkimmäisessä täytyy selvitä radalla mahdollisimman pitkään. Ilahduttavasti monet Arcade-pelimuodot ovat pelattavissa myös kimpassa, joko verkon välityksellä tai jaetulla ruudulla. Ja nyt seuraa iso plussa: peli nimittäin tukee jopa neljän hengen yhtäaikaista kisaamista! Ei missään nimessä itsestäänselvyys Nintendo-laitteiden ulkopuolella.
Ajopelien Astral Chain
Audiovisuaalisesti teos on upean näköinen. Ääniraita on kenties parasta ja ennen kaikkea tyylillisesti osuvinta, mitä Milestone on koskaan ympännyt peliinsä, sekoittaen eri genrejä aina konemusiikista hevimetalliin. Graafisesti nimike on suorastaan muikea ja vieläpä omaa persoonallisen sekä tunnistettavan tyylin, joten Milestonen perisynnistä eli kliinisyydestä on päästy eroon. Tapahtumapaikkoja toki voisi olla enemmänkin, mutta erityisesti yöaikaan kaupungissa kisattaessa teos näyttää neonvaloineen ja tyylikkäine valotauluineen upealta.
Screamer on tyylikäs, sisältö- ja idearikas sekä muutenkin kunnianhimoinen ajopeli, joka kompastuu hieman omaan mahtipontisuuteensa. Tarinankerronnalliset puutteet yhdistettynä aavistukseen liialliseen "multipaskaamiseen" laskevat arvosanaa siinä määrin, ettei teos nouse silmissäni ihan terävimpään kärkeen. Nillityksistä huolimatta se on silti hyvä kaahailu, joka onnistuu jättämään markkinoille jotain omanlaistaan. Kansainvälinen konsensus on lisäksi ollut enimmäkseen itseäni positiivisempaa, joten saatat hyvinkin tykätä tästä allekirjoittanutta enemmän!
