Monipuolista mutta puuduttavaa prätkäilyä

Lähestyvien loskakelien keskellä kaksipyöräisten ajokausi alkaa olla muisto vain. Seuraavaa kevättä odotellessa Milestone tarjoaa pakokeinoa arjen harmaudesta Ride 2:n avulla. Monipuolisella kalustollaan prätkäpelien Gran Turismoksi pyrkivän sarjan ensimmäinen yritys kaatui tekniseen kömpelyyteensä, minkä ohella suppeahko ratavalikoima aiheutti nurinaa. Nyt kaahauksiin erikoistunut italialaisstudio pyrkii paikkaamaan epäkohtia.

Kakstahdeista kyykkyihin

Pahimmat sudenkuopat täytetäänkin onnistuneesti. Edellisosan käsittämättömän pitkät ja aivan liian usein toistuneet lataustauot eivät aiheuta enää samoissa määrin harmaita hiuksia, kun odotteluajat nipistetään karkeasti arvioituna puoleen entisestä. Kankeahko valikkorakenne vaatisi yhä täysremontin päästäkseen nykypäivän huippujen tasolle, mutta virhepainalluksista tai ylimääräisistä peruutteluista rangaistaan enää sekuntien sakoilla loputtomalta tuntuvan vartomisen sijaan.

Myös ensimmäisessä osassa porua aiheuttanut ruudunpäivitys saadaan fiksattua selkeästi paremmaksi. Vaikka vieläkään ei yllettä täysin sulavaan kokemukseen, loistavat pahimmat nykimiset ja paukkumiset ainakin PlayStation 4 -versiossa poissaolollaan. Ulkoasu muistuttaa pitkälti muita Milestonen nykypelejä: maisemien, ratojen ja erilaisten sääefektien osalta jäädään isomman budjetin nimikkeille, mutta varsinaiset päätähdet näyttävät hyvältä. Moottoripyörien lukuisat yksityiskohdat kestävät tarkemmankin tutkiskelun aina pienimpiä logomerkintöjä myöten.

Hienosti mallinnettujen kulkupelien tarjonta yllättää laajuudellaan: kiitettävän monipuolisesta valikoimasta on riemastuttavaa löytää oma 90-luvun 2-tahti ”kevari” muistojen verestelyyn. Teinivuosien muoviunelmien ohella muutkin tyylisuunnat huomioidaan vähintään riittävästi, kun tehokkaimpien kyykkytykkien lisäksi haarojensa väliin pääsee sovittelemaan muun muassa nakupyöriä, supermotoja sekä reilusti museoikäistä kalustoa. Ratakattaus ansaitsee niin ikään puhtaat paperit. Kehittäjän lukuisia omia luomuksia ryyditetään riittävällä määrällä lisensoituja areenoita, kuten Brands Hatch ja Nürburgring variaatioineen. Milestone on aina osannut mallintaa prätkien käytöstä erinomaisesti, eikä Ride 2 tee poikkeusta: eri kategorioiden kulkineet eroavat toisistaan huomattavasti ja ennen kaikkea loogisesti. Ohjaustuntuma on – ajoavuista riippuen – aavistuksen helpommin lähestyttävä kuin studion Moto GP -sarjassa.

Päämäärätöntä päristelyä

Vaikka perusteet ovat muutoin kunnossa, jää viimeinen koukku uupumaan. Eri pyörätyyppien kokeileminen viihdyttää toki aikansa, mutta peli ei onnistu motivoimaan pitkäjänteisemmin. Tästä voi syyttää ennen kaikkea laiskoja uraratkaisuita. Klassiseen Gran Turismo -tyyliin eteneminen aloitetaan kirjaimellisesti verkkaisesti hitaimmilla mopoilla, ja kisat ovat liian pitkään yksittäisiä pyrähdyksiä kunnollisten mestaruussarjojen sijaan. Päämäärätöntä kokemuspisteiden keruuta suuremmaksi ärsytyksen aiheeksi nousee vakiokuntoisilla pyörillä pärjäämisen mahdottomuus. Tapahtumat jaetaan teholuokkiin, mutta toisin kuin monissa muissa samaa tyyliä noudattavissa peleissä, vastustajien kalusto ei skaalaudu riittävästi. Raha on muutoinkin tiukassa, joten puolipakollinen lisäpalikoiden lunastaminen ärsyttää. Vastaavasti luokan huipulle viritetyllä menopelillä kisaaminen muuttuu usein liian helpoksi, mikä tekee kultaisen keskitien löytämisestä harmillisen vaikeaa.

Sama epätasapaino sabotoi aloittelevaa nettimotoristia. Kisat käydään pääsääntöisesti omilla pyörillä, mutta sopivan vaihtoehdon puutteessa täytyy tyytyä vuokralaitteeseen. Vakiokuntoisina nämä eivät kuitenkaan ole kilpailukykyisiä kustomoitujen kilpakumppaneiden joukossa, joten verkkoon sukeltaakseen täytyy kaluston ja kassan olla lyönnissä. Muutoin nettikisaaminen toimii mainiosti, ja seuraa riittää ainakin toistaiseksi.

Ride 2 petraa paljon edeltäjästään, mutta jättää yhä aavistuksen valjun maun itsestään. Seuraavan illan pelisessiota ei varsinaisesti jää odottamaan, kun soolohuristelu tuntuu alkuinnostuksen jälkeen enemmänkin puuduttavalta työnteolta. Näteistä pyöristä ja mainiosta ajotuntumasta huolimatta tämän tyylinen teos kaipaisi jotain ylimääräistä kromikuorrutetta ympärilleen. Kaksipyöräisten ystävien paras valinta lienee yhä studion kesällä ilmestynyt Valentino Rossi The Game.

Kirjaudu kommentoidaksesi