Extermination

Mörköhippasilla

Sitä
voisi äkkiseltään erehtyä luulemaan, että kaikkien näiden
epäonnistuneitten biologisten kokeitten jälkeen osattaisiin
jo tehdä kunnon turvajärjestelyt mutta kun ei, niin ei.
Toisaalta, ilman niitä olisi pelaajilla paljon tylsempää.
Nyt pitäisi kipaista etelänapamantereelle korjailemaan yhden
sellaisen jälkiä. Ei muuta kuin vaahtokarkit ja reissukitara
mukaan.


Siispä asiaan. 24.12.2005 lähtee merivoimien tiedusteluyksikkö lentokoneella kohti etelänapamantereella olevaa Fort Stewartia. Ohjeina on ottaa selvää mikä paikassa on vialla ja hävittää vika olemattomiin. Alkudemon jutustelutuokion jälkeen sankassa lumimyrskyssä oleva rahtikone saa osuman ja koko tiedustelujoukkue hyppää ulos. Kunhan optiot on laitettu kohdalleen ja rojut kerätty maasta, alkaa seikkailu.


Pelistä annetaan jo kansikuvan kiiltopainatuksessa ja alun "Sisältää väkivaltaisia ja irvokkaita kohtauksia." varoituksessa eräänlainen biologisen vaaran kuva, mikä aiheuttaakin sen, että kun pelihahmo saa rojunsa kerättyä, alkaa eteneminen lähes ylivarovaisesti.


Raid tappaa talossa ja puutarhassa


Saatuaan vähän matkan päässä seisovalta kaveriltaan ohjeistuksen törmää pelaaja pelin ensimmäiseen jippoon. Pelissä useammat asiat kuten hissit toimivat pelaajan mukanaan kantaman akun voimalla, jolla toimivat myös pelin tallennuspisteet ja akkulatureita ei olekkaan liian tiuhassa. Ulkona pyryttävä lumimyrsky on mallinnettu kohtuullisesti, lähinnä zoomaillessa kauemmas esim. kiikaritähtäimen avulla lumisateen efekti katoaa ja näkyvyys paranee.


Pelin grafiikka on kautta linjan asiansa vähintäänkin ajavaa ja tuntui paranevan loppua kohti. Miinuksena mainittakoon paikoitellen häiritsevästi paistavat sahalaidat. Pelin välianimaatiot on toteutettu pelin omalla grafiikkamoottorilla ja huomioon on otettu sellaisetkin asiat kuten mikä asekonfiguraatio pelaajalla on sillä hetkellä. Tähtääminen sujuu niin first personista kuin pelaajan takaa katsottuna. Takaa tähdättäessä peli näyttää punapisteen viivankin joka muuttuu keltaiseksi kun tähtäin lukittuu viholliseen. Epärealistista mutta helpottavaa. Silmistä katsottuna on toki helpompi tähdätä ja vain sieltä voi käyttää kiikaritähtäintä mutta silloin menettää yleiskuvan tilanteesta. Häiritsevästi kamerakulmaa ei voi sen kummemmin säätää, sen voi vain palauttaa pelaajan taakse. Niinpä lähitaistelutilanteissa sitä on useasti ihmeissään mistä johtuu osa pelin paniikinomaisuudesta. Erilaiset efektit on rakennettu hienosti, vesi ja sähkö näyttävät juuri siltä miltä niiden peleissä kuuluukin.


Pelihahmomme ei toki ole avuton ammuksettomanakaan vaan osaa jopa heilutella Spyderco-tyylistä puukkoaan. Mielenkiintoisena systeeminä pelissä ei varsinaisesti hankita uusia aseita vaan erilaisia lisäpalikoita. Alussa piipun alle on esimerkiksi kiinnitetty taskulamppu (jolle on todellakin käyttöä) ja myöhemmin siihen voi laittaa kiinni esimerkiksi haulikon tai liekinheittimen. Kiväärin tärkeimmät osat päivitettävissä, aluksi kivääri ampuu valinnaisesti kertalaukauksia tai kolmen laukauksen purskeita ja myöhemmin täysautomaattisesti. Pelihahmo ei myöskään kanna automaattisesti mitään tiettyä ammusmäärää vaan ammuskapasiteetti kasvaa pelaajan löytämien lippaitten myötä.

Jos ötökkä pääsee puremaan, on seurauksena infektioprosentin nousu. Prosentin ollessa 100, alkaa pelihahmo muuttua kohtalokkain seurauksin ja viimeistään siinä vaiheessa tulee kiire lähimmälle hoitopisteelle (jos on MTS-rokotetta) tai ottaa ainakin hieman tilannetta korjaava parannusruiske.

Tunnelmavalaistusta ja muutenkin


Itse en ole hirveästi Resident Evil-sarjaa pelannut mutta tiettyjä yksityiskohtia tunnistin minäkin. Peliin rakennetaan kaoottinen tunnelma valaistuksen ja välillä suorastaan päällekäyvän musiikin avulla unohtamattakaan tietysti ovesta mentäessä nyt jo teatraaliselta tuntuvaa lataustaukoa. Lisäksi pelissä tuntuu olevan Asustelupahoista lainattua sekin, että välianimaatioissa tuntuu aina kaikki menevän enemmän tai vähemmän pieleen eivätkä erilaisista paikoista löytyvät kaverien tuntolaatat auta asiaa yhtään.


Matkan varrelta toki löytyy muitakin eloonjääneitä, erityisesti keltaisessa suojapuvussa hiippaileva henkilö auttaa parissa tiukassa paikassa. Äänimaailma pitää omalta osaltaan tunnelmaa yllä, mihin osallistuu myös erilaisista paikoista löytyvät muistiot.

Pelin tyyli on sopiva sekoitus Syphoon Filtermäistä meininkiä, Resident Evilmäistä kauhua ja onpa mukaan laitettu ripaus Tomb Raidermaista hyppypomppu koikkaloikka tekemistäkin. Latausajat ovat miellyttävän lyhyet, paranoidista sydänkäyrää muistuttavaa latausanimaatiota ei montaa kertaa joudu katsomaan edes ladatessa peliä muistikortilta. Peli kärsii vain viimeistelemättömyydestä, parissa kohtaa on unohtunut käännös ja sainpa jopa epänormaalilla lippaanvaihdolla aikaiseksi väärään suuntaan juoksevan ammuslaskurin.

Itse en ole hirveä kauhuseikkailupelifani mutta tämä peli jätti positiivisen kuvan joka tavalla. Pari pientä hiomatonta yksityiskohtaa pistää silmään mutta peli jätti hyvän kuvan parilla fiksulla jipolla.

Kiitokset arvostelukappaleesta Peliplaneetalle.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi