Kuninkaan uusi vuosimalli


Ensimmäinen Gran Turismo julkaistiin PlayStationille vuoden 1998
alkupuoliskolla. Lähes tuntemattoman Polyphony Digitalin mestariteosta
ylistettiin erityisesti sen ajotuntuman ja laajan autovalikoiman
ansiosta. GT1:n pelattavuus oli aikanaan hienostunut kompromissi
realismin ja hauskuuden välillä. Sen ansioista peliin oli helppo päästä
sisään, mutta silti oppiminen vei aikaa. Samat ominaisuudet ovat myös
GT4:n kivijalkana.

GT3:n mainiota ajettavuutta on paranneltu
reilusti. GT4:ssä auton massan siirtyminen tuntuu huomattavasti
selkeämmin ja renkaiden ote asfalttiin vaikuttaa realistisemmalta.
Käytännössä tämä tarkoittaa auton keulan painumista alas jarrutuksissa,
korin kallistelua mutkissa ynnä muuta oikeasta elämästä tuttua. Auton
massan siis todella tuntee. Esimerkiksi sivuluisujen kanssa GT4:ssä saa
olla tarkkana, tai muuten auto napsahtaa vastaheiton jälkeen suoraan
lepikkoon. Tosin vaurioita autoihin ei edelleenkään tule, mutta tätä
ominaisuutta onkin odotettu vasta seitsemän vuotta. Taitava rattimies
osaa hyödyntää auton painon siirtymää jarrutuksissa ja kiihdytyksissä.
Takapainoinen Ruf CTR "Yellowbird" sietää huomattavasti rajumpaa
kaasunkäyttöä mutkasta ulos kiihdytettäessä kuin yhtä tehokkaaksi
viritetty etuvetoinen pikkuauto. Myös nopeuden tunne on mahtava, joten
jo varsin heikkotehoisellakin autonromulla pääsee käsiksi vauhdin
hurmaan. Pienenä kauneusvirheenä asfaltilla jumalainen ajotuntuma
muuttuu soralla ja lumella aavistuksen yliliukkaaksi ja keinotekoiseksi.

Vihreää helvettiä tarjolla


Paras tapa tutustua uuden Gran Turismon ajotuntumaan on valita jonkin
riittävän suorituskykyinen sekä ajettavuudeltaan korkeatasoinen auto,
ja suunnata kohti legendaarista Nürburgring Nordschleifen rataa. Vaikka
tämä "vihreäksi helvetiksi" kutsuttu kilpa-areena on ennenkin ollut
pelattavana konsolipeleissä, ei sitä ikinä aikaisemmin ole nähty näin
hienosti toteutettuna. Tunnelma on mahtava auton kiitäessä epätasaista
ja mutkaista uomaa saksalaisen vuoriston keskellä. Myös muut radat ovat
tuttuun tyyliin laatutyötä. Uutuuksia ovat tällä kertaa mm. Tsukuba,
Fuji Speedwayn lukuisat variaatiot ja New Yorkin katurata. Valtaosa
Gran Turismo 3:n radoista on yhä tallella, tosin niistäkin lähes
kaikkia on jaksettu hienosäätää paremmiksi. Mukavan paluun tekevät
GT2:n jälkeen pois jätetty High Speed Ring ja jo GT Conceptissa
debytoinut Autum Ring. Ihan heti valikoimaan ei ehdi kyllästyä, vaikka
Fuji Speedwaysta ei ihan vajaata tusinaa versiota olisikaan tarvinnut
tehdä.

Sarjan kantavaksi voimaksi muodostunut Gran Turismo
-moodi on säilynyt ennallaan. Jo traditioksi muodostuneeseen tapaan
käytössä on kymppitonni kahisevaa ja autolle olisi tarvetta. Alussa
unelmat tehokkaista kilpa-autoista on parempi unohtaa, sillä rahaa
riittää vain käytettyjen autojen kaupasta löytyviin ikäloppuihin
kasariunelmiin. Tosin mikäs siinä on 160 hevosvoimaisella Carinalla
päästellessä. Ainakin ehtii kuolata nättiä grafiikkaa. Auton lisäksi
tarvitaan kilpailulupa. Lisenssitestien läpäisyt avaavat pääsyn
erilaisiin kilpailuihin ja niissä menestyminen tuo tilille rahaa ja
palkintoautoja. Paremmilla autoilla voi luonnollisesti osallistua aina
vain vaikeampiin kisoihin.

Ottaisinko Aston Martinin? Tai miten olisi Corvette?


GT4:n autovalikoimassa valinnanvaraa on enemmän kuin turkkilaisen
trokarin kaupassa. Lukuna ilmaistuna tämä merkitsee noin seitsemääsataa
menopeliä. Autovalikoima lähtee liikkeelle maailman ensimmäisestä
autosta, vuoden 1886 Daimlerista, ja päättyy juuri näillä hetkillä
myyntiin tulleeseen 330i BMW:hen. Näiden lisäksi tarjolla on myös tuhti
annos prototyyppejä, joista osa päätynee joskus tuotantoon ja osa taas
muistuttaa avaruusalusta. Ferraria tai Lamborghiniä ei valitettavasti
vieläkään nähdä. Porschea tuuraa yhä RUF.

Virityspuolelle on
tullut uutuuksina kompressoriahdin perinteisen turboahtimen rinnalle ja
Fast and the Furious-termein ilmaistuna "NOS". Tuon kolmikirjaimisen
sanan kohdalla on turha säikähtää. GT4 ei mene NFS Underground
-tyylisen efektikikkailun ansaan, vaan tyytyy ilmoittamaan moottorin
käyttöaineen vaihdoksen elegantilla suhinalla. Toisena uutuutena ajossa
väsähtäneiden käytettyjen autojen koreja voi nyt palauttaa
uudenveroiseen kuntoon. Tämän toimenpiteen jatkoksi auton kuin auton
koria voi jäykistää vielä vähän alkuperäistä tanakampaan kuntoon. Tutut
autopesula, öljynvaihto ja vannekauppa ovat myös saaneet uuden kaverin
takaspoilereita myyvästä valikosta. Valitettavasti lähes kaikki siivet
tuntuvat olevan liian korkeita ja leveitä.

Pelattavaa on
jälleen kerran huima määrä. Viiden lisenssin jälkeen ajettavissa on
kolme pääluokkaa täynnä kisoja: Beginner, Professional ja Extreme.
Viimeisin aukeaa vasta kahden ensimmäisen luokan läpäisyn jälkeen.
Näiden lisäksi on tarjolla omia kilpasarjoja eurooppalaisille,
amerikkalaisille ja japanilaisille autoille. Tekemisen puutetta
vähentävät myös merkkikohtaiset kilpailusarjat, asfaltti-, sora- sekä
lumirallit ja kestävyyskisat. Täydelliseen läpipelaamiseen kuluu
varmasti parisataa tuntia.

Kuoppia tiessä


Gran Turismo 3 sai runsaasti kritiikkiä idioottimaisesta tekoälystään.
Valitettavasti ennakkohuhut GT4:n parannetusta tekoälystä eivä pidä
paikkaansa. Edelleen maksimissaan viisi tekoälyn ohjaamaa autoa ajaa
samaa kiinteää ajolinjaan pitkin ilman sen suurempia aktiviteetteja.
Uutuutena nämä konekuskit tosin saattavat satunnaisesti lipsahtaa
radalta nurmikolle. Toista kritisoitua ominaisuutta,
vaurionmallinnusta, ei myöskään ole saatu kuntoon. Polyphony Digital
selittää ongelman johtuvan autonvalmistajien haluttomuudesta rutata
autojaan virtuaalisesti. Ehkä asia on näin, mutta miksi edes törmäyksiä
ei mallinneta kunnolla? Rajunkaan kolarin jälkeen autot eivät kimpoile
tai lentele lainkaan, vaan pysähtyvät tökerösti.

GT4:n
kestävyyskisat ovat juuri sitä mitä nimi lupaa. Pisimmät maratonit
nimittäin kestävät vaatimattomasti koko vuorokauden . Miehistä kovimmat
voivat ajaa kaksi eri versiota Le Mansin 24 tunnin ajoista. Tai miten
olisi 24 tunnin pyrähdys ympäri Nürburgringiä? Kestävyyshaastetta
kaipaavat siis saavat mitä haluavat, mutta peruspelaaja varmasti
kaipaisi vähintään tallennusmahdollisuutta kesken kisan. Pelastajan
roolin ottaa kuitenkin "tallipäällikkötila", B-Spec. B-Specissa tekoäly
ohjaa autoa, ja pelaaja pystyy vain säätämään tekoälyn ajonopeutta
viidellä eri pykälällä. Mitä lujempaa kuskin käskee ajamaan, sitä
todennäköisemmin ajovirhe johtaa nurmikolle lipsahdukseen. Edellisten
lisäksi tekoälykuskia voi käskeä ainoastaan ohittamaan tai kurvaamaan
varikolle. Aikaa voi nopeuttaa joko kaksin- tai kolminkertaiseksi,
joten vuorokauden kestävä kisa mahtuu kahdeksaan tuntiin.
Normaalikisoissa B-Specia ei liiemmin jaksa käyttää. Hauskempaa on ajaa
itse.

Valokuvaa omat autosi


Toinen uusi ominaisuus, jonka vain japanilaiset voivat keksiä, on Photo
Mode. Kuten nimikin jo kertoo, kyse on valokuvauksesta. Photo Mode on
jaettu kahteen osaan: autoja voi kuvata juuri tätä pelimuotoa varten
kehitetyillä alueilla tai kisojen uusintojen aikana. Hieman skeptisistä
ennakko-odotuksista huolimatta virtuaalivalokuvaaminen yllätti
positiivisesti. Staattisilla valokuvausta varten tehdyillä alueilla
autoa voi kuvata juuri ja juuri tarpeeksi vapautta antavista kuvakulma-
ja autonsijoitusvaihtoehdoista, mutta uusintojen aikana voi räpsytellä
kuvia huomattavasti vapaammin. Tosin aina valokuvaustilaan ei kesken
uusinnan pääse. Teknisesti Photo Mode toimii ja kameran
säätömahdollisuudet ovat runsaat. Syvyysterävyyden kontrollointia
varten kameran himmentimen aukkoa voi suurentaa tai pienentää,
polttoväliä pystyy säätämään portaattomasti laajakulmasta pitkään
teleen ja uusintoja kuvatessa saa valotusaikaa muokkaamalla
huomattavasti eloa omiin taideteoksiin. Kuvat ovat myös teknisesti
yllättävän korkealaatuisia, joten mitään sahalaitojen kaltaisia
virheitä näy. Tärkeintä kuitenkin on kuvien siirtomahdollisuus
USB-muistitikun avulla PC:lle. Kuvat eivät siis jää pelkäksi
muistikortin täytteeksi, vaan niistä saa vaikka nätin taustakuvan
tietokoneelle.

Gran Turismon neljäs näytös näyttää kaikin
puolin juuri niin hienolta kuin PS2:n tasoiselta koneelta voi
kuvitella. Pelin yli 700 autoa ja noin 50 rataa on mallinnettu
moitteettomasti. Myös tekstuurit ovat tarkkoja, väripaletti on kunnossa
ja laadukkaat valaistus-, heijastus- ja varjostusefektit viimeistelevät
kokonaisuuden. Pieniä sahalaitoja sentään silloin tällöin näkyy. Myös
kaikki efektit, kuten pöllyävä hiekka tai auringossa kiiltävä asfaltti,
ovat laatutyötä. Hienona uutuutena autojen pakoputkista paukkuu välillä
liekkejä vaihteen vaihtuessa pienemmälle. Vaikka GT4 repiikin PS2:sta
irti kaiken mahdollisen suorituskyvyn, pysyy ruudunpäivitys silti aina
ja iankaikkisesti vakaana.

Äänipuoli tukee loistavasti hienoa
grafiikkaa. Suurin osa autojen moottorien ääniefekteistä on mallinnettu
erittäin ammattitaitoisesti. Tunnelmaa tukemassa ovat myös rengasäänet
ja nopeuden kasvaessa mukaan ilmestyvät tuulensuhinat. Musiikit
menettelevät, vaikka osa pelaajista varmasti keskittyy mieluusti itse
kilpailun ääniin ja vääntää taustamusan kokonaan pois päältä.


Gran Turismo 4 on lähes joka osa-alueeltaan edeltäjäänsä parempi peli,
mutta mitään kovin vallankumouksellista ei nähdä. Online-moodissa olisi
siihen aineksia voinut olla, jos se olisi peliin laitettu. Toki mukana
on paljon uutta ja paranneltua: ajotuntuma on rakennettu uusiksi,
autovalikoiman määrä on kasvanut ties kuinka paljon ja kisojen ja
ratojen määrää on nostettu. Toisaalta myös vanhat versiosta toiseen
siirtyneet virheet ovat tallella. Hidas kehittyminen ja varovaiset
muutokset näyttävät olevan yksi Polyphony Digitalin tavaramerkeistä,
vaikka osa pelaajista varmasti haluaisi nähdä radikaalimpia
uudistuksia. Tottahan se on, että vaurionmallinnus sekä
kilpailukykyinen ja -haluinen tekoäly ovat aivan järkeviä vaatimuksia
vuonna 2005 julkaistavalta ajopeliltä. Tärkeintä kuitenkin on, että
Gran Turismo 4:n pelaaminen on yhä yhtä hauskaa kuin silloin
ensimmäisen GT:n aikaan, joten mitäs pienistä virheistä ja muista
ongelmista. Kazunori Yamauchin kehittäessä Gran Turismosta omaa
unelmapeliään, saamme me siinä sivussa nauttia yhdestä konsolihistorian
parhaimmista ajopeleistä.