Killzone: Mercenary tarjoaa PlayStation Vitalla erilaisen Killzone-kokemuksen. Entinen sotilas, Arran Danner, tarttuu aseeseen rahasta. Tällä kertaa vain raha ratkaisee, käskyjä ei ole. Tehtävänannot kertovat tavoitteen, ei sitä, kuinka homma pitäisi hoitaa. Tehtävät toteutetaan omaan pussiin palkkasoturina.

Antakaa rahaa, muulla ei ole väliä

Pelin yhdeksän kampanjatehtävää nivoutuu yhdeksi tarinaksi, jonka aikana soturi pääsee taistelemaan molempia ryhmittymiä vastaan. Pelityyli on täysin pelaajan päätettävissä. Mukana ovat raskas ase- ja varustevalikoima sekä arcade-henkinen palkitsemismalli, joka kannustaa parempiin suorituksiin.

Mercenary ei ole jatkoa aiemmille Killzone-peleille. Tarinassa taistellaan niin helghast- kuin ISA-sotilaita vastaan. Matkan varrella muun muassa tuhotaan teslatykkejä, pelastetaan ihmishenkiä ja tapetaan runsaslukuinen määrä vihollisia.

Toimeksiantojen ja tappojen suorittaminen äänettömästi, puukko viuhuen, palkitaan lisäbonuksella. Jotta äänetön eteneminen onnistuisi, on jatkuvasti tarkkailtava karttaa, josta näkee vihollisen huomioherkkyyden ja katseen suunnan. Tämä on loistava haaste, johon vastaaminen vaatii hermoja. Mikäli pelaaja tykkää painella menemään liipaisin pohjassa, tapan kaikki -meiningillä, palkitsee peli omalla tavalla tällaistakin suorittajaa.

Tehtävien aikana rahan kerääminen onnistuu monin tavoin. Tappojen lisäksi mammonaa kertyy muun muassa kerätyistä ammuksista, räjäytetyistä kohteista ja hakkeroinneista. Rahalla pelaaja voi ostaa Blackjackin ase- ja varustekaupasta haluamansa tarvikkeet. Asioiminen onnistuu kesken tehtävän menemällä Blackjackin arkulle. Näitä on ripoteltu kuhunkin kenttään useita ja ne on merkitty karttaan keltaisella hymiöllä.

Aseita ja kannustimia kerrakseen

Pääaseita on yhteensä 12. Valittavissa on niin rynnäkkökivääreitä, konekivääreitä, tarkkuuskivääreitä kuin konepistooleita. Varapyssyksi voi valita haluamansa niin ikään 12 vaihtoehdon joukosta. Tarjolla on erilaisia pistooleita, erityyppisiä haulikoita ja heittimiä. Varusteeksi saa ottaa yhden räjähteen: vaihtoehtoina on neljä erilaista kranaattia tai miina. Suojapanssareita on kuusi erilaista ja pelaajan avuksi tarkoitettuja VAN-GUARD-järjestelmiä on saatavilla kahdeksan.

Tavallisella vaikeusasteella pelattaessa osa automaattiaseista vaikuttaa hieman ylitehokkailta, ja pääosumia satelee omituisen helposti ilman sen kummempaa tähtäämistä. Viholliset pysyttelevät ampuessaan hyvin suojassa ja tilaisuuden salliessa ne yrittävät kiertää selkään. Koneen ohjaamien hahmojen tekoäly on hiottu siis kuntoon.

Haastavimmiksi vihollisiksi, loppuvastuksen lisäksi, osoittautuivat liekinheittimellä varustetut pahikset. Niiden tuhoaminen vaatii hieman enemmän keskittymistä ja liekkimereen joutuminen johtaa helposti kuolemaan. Tiedustelutiedon kerääminen on täysin oma taiteenlajinsa. Tietoa kerätään hakkeroimalla ja kuulustelemalla helghast-upseereita.

Lyhyttä tarinaa kompensoidaan kolmella eri vaikeusasteella ja lisähaasteilla, joita ovat tarkkuus, hämy ja tuho. Nämä tuovat tehtävään tietyn asevaatimuksen, erilaisia aikarajoja sekä tappo- ja tuhoamistehtäviä. Mitä enemmän vaikeutta tehtävään asettaa, sitä enemmän rahaa palkkasoturi tienaa.

Pelin palkitsemisjärjestelmillä yritetään koukuttaa pelaajaa. Nämä erilaiset kannustimet lisäävät kiinnostusta yrittää tehtäviä uudelleen erilaisilla pelityyleillä.

Palkkasoturin tarina jatkuu verkossa

Pieniä kenttiä on tarjolla kuusi, pelimuotoja kolme ja kerralla otteluun voi osallistua korkeintaan kahdeksan pelaajaa. Koska kyseessä on näin tiivis verkkopeli, jää kokemus usein laihaksi, sillä kommunikointi ilman keskusteluyhteyttä muihin tekee hommasta yksinäistä yrittämistä. Hyvässä porukassa moninpelistä saa enemmän iloa irti.

Lisähaastetta tarjoavat VAN-GUARD-kapselit tekevät moninpelistä toisinaan turhauttavan. Pelaaja, joka onnistuu saamaan ”superaseen” kapselista, niittaa kerta toisensa jälkeen yhdellä iskulla muut pelurit tonttiin. Toki kapselin avaaminen vaatii hakkerointia, jonka aikana pelaaja on erittäin haavoittuvainen. Tämä tasapainottaa hieman tilannetta, mutta tällaiset erikoisaseet kuuluisivat massiivisempiin taisteluihin.

Guerrilla Cambridge onnistumisen tiellä

Graafisesti peli näyttää todella hyvältä ja onkin yksi Vitan näyttävimmistä peleistä. Ruudunpäivitys on sulavaa, ja vain muutamassa kohdassa on havaittavissa pikselöitymistä.

Ääninäyttely on kaikin puolin uskottavaa. Yksikään hahmo ei kuulosta tylsältä tai väkinäiseltä, vaan jokaisessa äänessä on hahmolle ominaista luonnetta. Musiikki on peliin sopivaa, jylhää orkesterityyppistä menoa.

Pelin ohjaaminen noudattaa FPS-pelien tuttua kaavaa. Kosketusnäytöllä liikutaan valikoissa, tehdään lähitaisteluliikkeet, ratkaistaan pulmatehtävät ja ohjataan VAN-GUARD-järjestelmiä. Takakosketusalueella säädetään kiikaritähtäintä.

Tehtävien aikana ei voi tallentaa, joten koitos on aloitettava kokonaan alusta, jos joutuu keskeyttämään pelaamisensa. Tallennuksen puute tulee esiin, kun pelataan korkeammalla vaikeusasteella tai lisähaasteille, jolloin tehtävän suoritusaika venyy. Tuskaa lisäävät pakolliset tehtävänpohjustusvideot, jotka on katseltava tehtävän alussa lähes kokonaisuudessaan. Vasta kun lataussymboli katoaa ruudulta, voi videosta siirtyä tehtävään.

Pelikokemus on tasaisen varmaa räiskintää, joka ei perusidealtaan poikkea genrestä. Vaikka toimeksiannot etenevät loogisesti ja nivoutuvat yhdeksi tarinaksi, jättää peli ilmaan arcade-tunnelman. Tehtävien suorittaminen useilla eri varustevaihtoehdoilla, vaikeusasteilla ja lisähaasteilla ovat todennäköisesti suurempi houkutus pelata niitä uudelleen kuin itse lyhyeksi jäävä tarina.

Kehittäjästudio Guerrilla Cambridge on onnistunut luomaan loistavan Killzone-pelin Vitalle, vaikka peli jäänee genren ylitarjonnan vuoksi pienemmälle huomiolle. Nähtäväksi jää auttaako Mercenary nostamaan Sonyn käsikonsolin myyntilukuja vai painuuko peli saman viivan alle kuin aiemmat Vitan FPS-pelit.