Koko pelaajakunta tuntee Marion veljekset, paitsi jos on asunut tynnyrissä vuodesta -85 tähän päivään asti. Hahmot on nähty kahden vuosikymmenen ajan milloin missäkin: auton ratissa, futis- tai koripallokentällä tai pitämässä villejä minipelintäyteisiä bileitä. Parhaimmillaan veljekset ovat kuitenkin siinä, millä uransa aloittivat, eli nimenomaan prinsessojen pelastamisessa ja tasoloikinnassa. Nintendon kasi- ja kuustoistabittisten koneiden Mario-pelit ovat monelle ne ikimuistoisimmat, ja ehkä siksi sarjan siirtyminen 3D-aikaan Nintendo 64:llä jakoi mielipiteitä. Eräille Mario 64 on legendaarisin tasoloikka koskaan, toisten mielestä se ei päässyt lähellekään kaksiulotteisten klassikoiden huikeutta. Kun Game Boy Advancelle alkoi ropista käännöksiä vanhoista Mario-peleistä, monet alkoivat herätellä turhia toiveita upouudesta 2D-mariosta. GBA:n kulta-aika tuli ja meni, mutta vasta nyt DS:n myötä pelikansan toiveisiin vastataan. Kesän DS-hitti on omaperäisesti nimetty New Super Mario Bros, joka komppaa mainiosti valovoimaisen DS Liten Euroopan julkaisua.

Kaksi ulottuvuutta on aivan riittävästi

Kaava on säilynyt periaatteiltaan samana 21 vuotta: ruutu rullaa sivusuunnassa vasemmalta oikealle, lopussa odottaa maali ja väliin sattuu jos jonkinlaista sankariamme satuttavaa mönkiäistä sekä bonusesinettä. New SMB viljelee siellä täällä aiemmista peleistä tuttuja elementtejä: pelin yleisrakenne on SMB 3:sta tuttu ylhäältä kuvattu karttanäkymä, jossa valitaan haluttu kenttä; Jokaisen kentän lopussa taas odottaa ensimmäisen SMB:n lipputanko – aina linnaa ja ilotulitusta myöten! Välillä palloillaan maanalaisissa luolissa, välillä taas vedessä. Ja joka paikkaa koristavat sinne tänne viskotut kolikot sekä maasta törröttävät viemäriputket.

Pakkaa on tietenkin sekoitettu myös täysin uusilla kikoilla. Vanhan ja uuden sekoitussuhde on todella hyvin tasapainossa. Vanhoja elementtejä ei ole ylikäytetty, ja kierrätyksen sijaan homma pysyy enemmänkin “hei, muistatkos vielä tämän”-asteella. Upeaa on myös se, että oli hahmon ohjaimissa sitten aloitteleva pelaaja tai kaiken kokenut tasoloikkakonkari, onnistuu New Super Mario Bros. jollain tapaa yllättämään ja vetämään pelaajan suun väkisinkin hymyyn.

Uusista bonusesineistä mainittakoon jätti- ja minisienet, jotka nimensä mukaisesti muuttavat Marion valtavaksi tai pikkuruiseksi. Jättimapen rymistellessä eteenpäin putkenpätkät ja viholliset helisevät, kun Pikkumario taasen pystyy liitelemään ilmojen halki pitkiä matkoja sekä juoksemaan veden päällä. Ennen näkemätön on myös sininen kilpi, jonka sisällä Mario voi liukua maata pitkin vihollisensa kumoon. Näin siis teoriassa – usein hieman lipevä kilvellä fiilistely tahtoi päätyä rotkon pohjalle varsinkin alkuvaiheessa. Ja SMB1:n fanit hurratkaa: Marion uusimman seikkailun vallitsevin esine on muuten tulikukka.

Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin!

New SMB pysyy samoilla turvallisilla urilla kuin aiemmatkin pelit, eikä lopputulos juurikaan yllätä maisemien suhteen. Seikkailu vie Marion vehreiden nurmikenttien, aavikon, jäämaailman sekä muiden ennalta-arvattavien paikkojen halki. Pelin juonentyngän – perinteisen prinsessan pelastamisen – voi juosta läpi melko nopeasti, sillä kahdeksasta maailmasta kaksi tulee sivuutettua suoraan ilman ylimääräistä yritystä ja loputkin sisältävät oikoreittejä eteenpäin. Itse asiassa peli jopa kehottaa ja ohjaa nopeaan läpipeluuseen – ennen prinsessan pelastusta tallentaa voi ainoastaan maailmojen ja niissä sijaitsevien pikkulinnojen läpäisyn jälkeen. Tämän jälkeen aukeaa mahdollisuus tallentaa koska vain.

Maailmojen sisäisillä kentillä on oma teemansa tai erikoisuutensa, jota ei muualla tavata. Joskus tämä voi olla kallistelevien jättisienien päällä tasapainottelu tai vaikka pilvillä lentelevät, piikkipalloja viskovat Lakitut. Monia hyviäkin ideoita käytetään yleensä vain kerran pari, mikä on toisaalta sääli mutta toisaalta pitää pelin vaihtelevana. Kentät ovat melko lyhyitä, tosin muistin perusteella arvioiden noin samaa luokkaa kuin vanhoissakin Marioissa. Niksi piilee kuitenkin siinä, että yhdellä pelikerralla ei välttämättä näekään kaikkea. Jokaisessa kentässä majailee kolme suurta kultarahaa enemmän tai vähemmän piilotettuna. Perfektionisti, tai yksinkertaisesti pelaaja, joka ei saa Mario-fiilistelystä tarpeekseen, etsii tietenkin nämä kaikki, mikä osaltaan syventää pelikokemusta ja kasvattaa pelin ikää. Salaisuuksien löytämiseksi on käytettävä hyväksi kaikkia apukeinoja. On esimerkiksi paikkoja, joihin pääsee vain piskuisena, ja reittejä, jotka voi murskata auki vain kilvellä.

New SMB:n liikevalikoima sisältää aiemmin 2D-peleistä puuttuneet takamus edellä maahan syöksymisen sekä seinähypyn. Näistä ensimmäinen murskaa tiilet ja liiskaa vihamieliset otukset, jälkimmäinen taas on eräänlainen henkivakuutus. Seinähypyllä on tullut eräänkin kerran pelastauduttua kiperistä, melkein kohtalokkaiksi osoittautuneista tilanteista. Voi sitä tunnetta kun potkii itsensä rotkon molempia seinämiä käyttäen ylös karaten varmalta kuolemalta.

Viiksiniekka ei ole vanhentunut päivääkään

New SMB osoittaa, että pitkästä iästään huolimatta Mario on vieläkin vetreässä kunnossa. Liikkuminen on vaivatonta ja luonnollista. Tuntuukin, että ainoa liikkumista hidastava tai rajoittava asia pitelee DS:ää kourissaan. Jos sattuu loikkaamaan rotkoon tai törmäämään äkäiseen kilpikonnaan heittäen henkensä, kaikesta voi syyttää vain omaa pelaamistaan.

Mukaan on heitetty myös kahden pelaajan moninpeli, jossa Mario ja Luigi metsästävät kilpaa alueelle ilmestyviä tähtiä. Kaverilta voidaan ryöstää tähtiä vaikka paiskaamalla tätä kilvellä tai pomppaamalla päälle. Konsepti toimii kaksiulotteisena mielettömästi Mario 64 DS:n yritystä paremmin, ja tasaväkisessä peliseurassa moninpeli on hullun hauskaa. Lisäksi tarjolla on juuri Mario 64 DS:n tapaan minipelejä, joista osa on tosin kierrätystä vanhastaan. Minipelejä voi pelata myös neljän pelaajan moninpelinä.

Kolmi- ja kaksiulotteisuuden sekoittaminen grafiikassa on mainio ratkaisu. Täysin kolmiulotteisen Marion liikkeet näyttävät luonnollisilta ja sulavilta, eikä suurelta osin muuten kaksiulotteisesti toteutettu maailma kalpene komeudessa lainkaan. Grafiikka näyttää todella elävältä, kiitos pienten yksityiskohtien, kuten hienosti mallinnetun veden tai laava-altaiden yllä leijuvien kipinöiden. Äänimaailmasta ei ole mitään pahaa sanottavaa. Kaikki musiikeista ääniefekteihin on pelkkää Mariota. Audiovisuaalisesti peli toimii hyvin: kaikki kuulostaa juuri siltä miltä se näyttääkin ja päinvastoin.

Ainoa miinus on pelin helppous, sillä lisäelämiä kertyy aina vaan, eikä niiden loppumisesta kesken ole pelkoa. Tosin onhan tämäkin parempi ratkaisu kuin tuskaisen turhauttava vaikeus. Marion uutta 2D-seikkailua odotettiin kauan, muttei suinkaan turhaan. New Super Mario Bros. näyttää, kuulostaa ja erityisesti tuntuu Mario-peliltä, mutta osaa silti yllättää iloisesti. Loistava paketti nostalgiaa ja tasohyppelytaivasta, oli vanhoja pelejä pelannut tai ei.