No One Lives Forever

Neiti etsivä

PC:lle pari vuotta takaperin ilmestynyt No One Lives Forever on saatu pitkien huhupuheiden jälkeen käännettyä PS2:lle. Kaksi vuotta on peliteollisuudessa pitkä aika, joten ei ole itsestäänselvyys, että vanha huippupeli PC:llä olisi hitti konsolikäännöksenä. Katsotaan miten peli vastaa huutoon.

The Operative: No One Lives Foreverissä seikkaillaan 60-luvun kylmän sodan hengessä tiedustelupalveluiden ja rikollisorganisaatioiden ristitulessa. Pelaaja ohjaa tiedustelupalvelu U.N.I.T.Y:n agentti Cate Archeria, jolle on annettu tehtäväksi rikollisjärjestö H.A.R.M:n eliminoiminen. Seikkailu jakautuu kymmeniin tehtäviin, joissa pääsee esimerkiksi prätkän ja lumikelkan puikkoihin. Pelin alussa piipahdetaan jopa idän ja lännen kohtaamispaikkana toimivassa Helsingissä.

No One Lives Forever keräsi PC:llä tukun ylistäviä arvioita, joten luonnollisesti odotukset Playstion 2 -käännöksen osalta olivat vähintään korkealla. Kuten useasti olemme saaneet valitettavasti huomata, se mikä toimii PC:llä ei välttämättä toimi käännöksen jälkeen yhtä hyvin konsolilla. Loistava tarina on toki jäljellä, mutta muussa toteutuksessa on jouduttu tekemään kompromisseja.

Monolightin raskas Lithtech-pelimoottori ei toimi samalla tavoin PS2:lla kuin PC:llä ja padi-ohjaus on kaukana nautittavasta. Ilman auto-aimia ei ole toivoakaan osua vihulaisiin, vaan luodit lentävät minne milloinkin. Ajoittain nykivä ruudunpäivitys ei asiaa ainakaan auta. Myöskään pelitilannetta ei voi tallentaa tarpeeksi usein, ja vaikka peli on DVD:llä, niin latausajat saavat kärsivällisimmänkin pelaajan hermostumaan. Kun Nolfin graafinen antikin jää laihaksi, ei ensivaikutelma ole kovinkaan tunnelmaa nostattava. PS2-versioon on sentään saatu muutama extra-kenttä lisää verrattuna PC-versioon, mutta ne eivät H.A.R.M.I.T.T.A.V.A.S.T.I liity tarinaan millään tavoin. Äänimaailma on toteutettu kiitettävästi ja taustalla soi 60-luvun pop, josta ainakin henkilökohtaisesti pidin. Ääninäyttely on mukiinmenevää, vaikka mihinkään suurenmoisiin suorituksiin ei ylletäkään. Dialogeissa pääsee valitsemaan usein omat vuorosanansa ja välillä oikeiden vuorosanojen valitseminen on jopa edellytyksenä eteenpäin pääsyyn.

My name is Archer. Cate Archer.

Tehtävät voi hoitaa läpi joko tyylikkäästi hiiviskelemällä tai täydellä ryminällä. Valvontakameroitakin kentistä löytyy ja hälytyksen aiheuttaminen tietää varmaa kuolemaa. Puzzleja pelissä ei käytännössä ole, jos avaimen tai kassakaapin etsintää ei sellaiseksi lasketa. Caten asearsenaali paisuu pelin edetessä hirvittävää tahtia. Erilaisten pakollisten agenttilelujen joukkoon kuuluvat mm. tyrmäävät parfyymit, räjähtävät huulipunat, hitsaava sytkäri, koiranhoukuttimet jne. Lisäksi ruumiit voi hävittää ruumiinpoistoaineella. Perinteisempää aseistusta edustavat Petri-revolveri ja Hampton-karbiini. Ilmeisesti alemman ikärajan toivossa pelissä ei mässäillä verellä lainkaan.

No One Lives Forever jää auttamatta PS2:n muiden toimintapelien jyräämäksi. Pelistä ei löydy konsolimaailmassa lähes pakollista moninpeliä, eikä yksinpelikään loistavasta juonesta ja hauskoista vitseistä huolimatta jaksa teknisten puutteiden takia kiinnostaa. Nolf on jälleen kerran yksi loistavan PC-pelin keskinkertainen konsolikäännös. Jos kuitenkin olet agenttiparodioiden ystävä ja jaksat kaluta pelin läpi, niin luvassa on pitkä ja haasteellinen seikkailu 60-luvun tunnelmissa.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi