Viidakossa suhisee

Ty, tuo velmu tiikeri hyppyyttää ja pomputtaa pitkin poikin Australian mäkisten mantujen. Aseenaan sankarillamme on bumerangi jos toinenkin, joita saa maistaa jokainen tielle sattuva vihainen vihulainen. Vapaissa ja avarissa tasoissa on mukavasti korkeus- ja syvyyseroja. Merenpinnan allekin pääsee uiskentelemaan, mutta lentää ei Ty sentään osaa.

Onneksi Ty ei joudu taistelemaan pahuutta vastaan yksin. Tohtori Julius -koala on valmistanut laitteen, jolla kadonneet ukkoskivet voidaan löytää. Murikoiden etsinnän alkuvaiheissa mukana on myös opettajatyyppinen Maurie-papukaija, joka antaa vinkkejä ja neuvoja etenemiselle.

Bumerangina luokses pompin

Loikinnan kantavana ideana ovat ukkoskivet, joita keräämällä saa auki taas uusia maailmoja. Jokaiseen 16:sta kentästä pääsee käsiksi pelin aloitustasosta. Teleportista hypätään kuhunkin maailmaan, josta tuliaisiksi etsitään viisi kappaletta tason syöverehin piilotettuja murikoita. Joskus murikoiden löytäminen on helppoa ja ne vain osuvat polulla eteen, joskus taasen murikka hankalamaissa paikassa pienen tehtävän takana. Vihiä arvokivien olinpaikoista voi saada start-napin takaa löytyvästä valikosta, jossa kartan katselun lisäksi voi arvuutella kivien sijainteja parisanaisten vinkkien avulla. Maastosta löytyy myös perustasohyppelypallosia, joita keräämällä tarpeeksi kertyy elämää piirakkaan, joka kuluu siivu siivulta joka osumasta. Talttuessaan tiikerin ei tarvitse sentään aloittaa kenttää alusta, vaan edellisestä ulkovessasta, joka toimii tallennuspisteenä.

Vihollisia pääsee kurmottamaan tuon tuosta. Vihreät liskot, kovakuoriaiset, haikalat ja milloin mitkäkin otukset käyvät pelaajaparan päälle armotta ja suuremmin epäröimättä. Toisiin puree paremmin bumerangi, toisiin terävät hampaat, mutta suurempaa strategiaa ei etenemiseen tarvita. Uhrit päivystävät ennalta määrätyillä paikoillaan joka pelikerralla, joten muutaman epäonnistumisen jälkeen tehtävän suorittaa jo helposti. Tämä tietenkin on hyvä perheen pienempiä sekä huonoja pelaajia ajatellen, mutta syö taitavimmilta mielenkiintoa ja uudelleenpeluuarvoa.

Perustasoloikkana idea ja toteutus toimivat mainiosti. Kontrollit toimivat hyvin – eivät loistavasti, mutta eivät häiritsekään missään vaiheessa. Shortsijalkainen tiikeri osaa kaiken lisäksi purra, syöksyä sekä käyttää bumerangeja roikkumiseen ja liitämiseen. Pelin edetessä kalikoita voi löytää tai ostaa kahdeksan erilaista, jotka on viritetty esimerkiksi pidemmällä kantomatkalla, kiikaritähtäimellä, sähköiskuilla tai räjähteillä. Nämä eivät kuitenkaan lisää pelielementtejä tai puzzleja, eivätkä siten lisää mielenkiintoa itse peliin.

Ja kun tiikeri raidat sai...

Eksoottiset maisemat rullaavat television ruudulla sutjakkaasti, eikä satunnaisista hidastumisista ole tietoakaan. Pelin ulkoasu on kuitenkin ehkä hieman hajuton ja mauton: perusjipot osataan, mutta mitään omaperäistä ei kummemmin löydy.

Mikä grafiikan monimuotoisuudessa menetetään, voitetaan piirtoetäisyydessä. Vuoren huipulta on huimaavat maisemat yli laajahkon pelialueen. Korkeuksista voi zoomailla vapaasti Tyn kiikarikatseella pienintäkin yksityiskohtaa horisontissa. Tietenkään kaikkia animoituja olentoja ei kaukaisuudessa näy, mutta etenemisreittien valitaan zoomailu auttaa kyllä.

Pelimaailmaa rajoittavat mielikuvituksettomasti pystyt vuorenrinteet sekä yli- ja alipääsemättömät esteet, joiden kiertämisyritykset päättyvät nolosti viimeistään näkymättömään seinään. Muista tasoloikista opituilla jipoilla ja kikoilla ei esteitä kierretä, vaikka jossain toisessa pelissä vastaavaa tiesulkua pidettäisiin vain haasteena ylipääsylle.

Äänimies herätys!

Äänipuolella tiikeri paljastuu sudeksi. Musiikilliset teemat sopivat ympäristöön hienosti, mutta kappaleet ovat raivostuttavan lyhyitä ja itseään toistavia. Kentässä on aina vain yksi ja sama kappale, joka pidemmän päälle kiristää pinnaa sietämättömästi. Tokihan pumpun saa kytkettyä kuulumattomiinkin, mutta silloin ontoksi paljastuva ääniefektipuoli näyttää rumaa naamansa. Harvakseltaan toistuvat kilinät, kolinat ja lätinät ovat niin perustasoa kuin olla saattaa.

Animaatiossa ja tehtävien välillä kuultava puhe on ihan normaalia pelinäyttelytasoa, mutta tekstittämätön aussienglanti on huonon ymmärrettävyyden lisäksi myös ärsyttävää kuunneltavaa. Joku voi pitää sitä hauskana ja erikoisenakin, mutta huumoria se ei tekstiin kuitenkaan tuo.

Tasmanian tiikerit katoamassa sukupuuttoon

Esikuviensa lailla pelihahmokin on tuomittu katoamaan maailman kartalta. Mitäänsanomaton toteutus yhdistettynä ynseään äänitaustaan karkottaa kokeilijat pelikaupan demopisteiltä nopeasti. Pidemmälle pelatessa peli on hauska ja viihdyttävä, mutta kierrättää liikaa ideoita muista mestariteoksista, kuten Spyro the Dragonista, Jak & Daxterista ja naapuristaan Crash Bandicootista. Ty the Tasmanian Tiger on yhdistelmä Spyron kontrolleja ja taitoja yhdistettynä Jak & Daxtermaisiin kenttiin ja grafiikoihin. Näistä molemmista tuttu kartta- ja tavarankeruuidea löytyy tästäkin, kuten myös Crashista lainatut kaavamaiset ja tyhmät viholliset.

Mikään ei loppujen lopuksi herätä kiinnostusta uutta tasohyppelysankaria kohtaan ja ilman kunnon ensipeliä ei kiristyvillä markkinoilla kauan juhlita. Yllätyksettömällä juonella, simppelillä idealla ja lyhyellä 4 – 10 tunnin läpipeluuajalla ei saa edes vastinetta rahoilleen. Onneksi pelipakettia löytyykin jo halpahalleista, joissa tiikeri taistelee sentään alelaarien kuninkuudesta.